maanantai 30. syyskuuta 2013



Talvipäiväkirja 

Auster, Paul: Talvipäiväkirja 

Luokittelin joskus – vähäisen lukemisen jälkeen - Paul Austerin kuivaksi älykkökirjailijaksi, itselleni liian fiksuksi, ja huumorintajuttomaksi.

Tartuin sitten kirjaan 'Tässä ja nyt' jossa ystävystyneet Paul Auster ja John Coetzee, eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija keskustelevat kirjeitse. En lukenut kirjaa loppuun, koska en muuttanut käsitystäni John Coetzeesta, joka edelleen tuntuu puisevalta, ja hieman omahyväiseltä, elitistiseltä (jälkiä apartheidista ehkä).

Sen sijaan Paul Auster on sekä siinä kirjeenvaihdossa että tässä omaelämäkerrallisessa kirjassa huumorintajuinen ja hyvin inhimillisen, empaattisen tuntuinen kaveri. Kirjassa hän kuvaa elämäänsä, lapsuus- ja opiskeluaikaansa, kamppailujaan itsensä etsimisessä, ensimmäistä vaikeaa avioliittoaan, vanhempiensa kuolemaa ja suvun omituisiakin tyyppejä hienolla tavalla, taitavasti ja liikuttavasti. Ympäristöt ja osoitteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin Pariisista New Yorkiin. Auster kirjoittaa kirjaa sinä-muodossa, kuin elämänsä ulkopuolisena tarkkailijana.

Draamaa riittää ja nyt vanhuuden kynnyksellä, 64-vuotiaana, kirjailija on onnellinen mies. Suurin syy siihen on onnellinen avioliitto kirjailija Siri Hustvedtin kanssa, josta hän on riemuinnut jo yli 30 vuotta. Eli nyt sitten lisää Austeria!



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Turunen Ari: Ettekö te tiedä kuka minä olen

Ylimielisyyden historia
  
Luettu 8/2013


Ari Turunen - Ettekö te tiedä, kuka minä olen. Ylimielisyyden historiaa, e-kirja




MicroSoft osti Nokian puhelintoiminnot viime viikolla. Ylimielisyys on säännöllisesti vilahtanut selityksissä, jotka johtivat tähän suomalaisten kansalliseen tragediaan. Nokian kasvu globaaliksi yritykseksi kuulemma kasvatti itsetuntoamme. Nokian johdon itsetunnon kasvu oli jo liiallista, ylimielisyyden tuottamaa sokeutta ja epäherkkyyttä muutoksille. 

Tämä ei ehtinyt esimerkiksi kirjaan, jossa on mainiosti valotettu moninaisia historian tapahtumia tästä näkökulmasta. Kun ego paisuu likaa, syntyy suuruudenhulluutta ja huonokuuloisuutta. Virheitä ei myönnetä ja muita vähätellään.

Kirjassa käydään läpi yksinvaltiaita ja mahtavia miehiä Aleksanteri Suuresta Kekkoseen, Napoleonista Trotskiin. Trotski oli lähes varma Leninin seuraaja, mutta ei arvostanut taistelutovereitaan, eikä saanut omaa organisaatiotaan puolelleen. Huonon kritiikin sietokyvyn ja valta-aseman kasvattaman ylimielisyyden nähdään johtaneen kohtalokkaisiin virheisiin Soneralla, Enronissa, Disneyllä.

Shakespeare kuvasi vastaavia vallan sokaisemia hallitsijoita näytelmissään Macbeth, King Lear, Henry IV ja Rikhard III. Kulttuurisen ylimielisyyden pitkää varjoa kuvataan länsimaiden siirtomaahistorian kautta.

Viimeisessä luvussa kerrotaan menestyksen esimerkkejä, joita ovat vauhdittaneet ylimielisyyden vastakohdat, humanismi, suvaitsevaisuus, tasa-arvo. Näitä ovat Firenze Medicien aikana, Kiinan kukoistava Song-dynastia 1200-luvulla, jolloin suosittiin kaupankäyntiä ulkomaalaisten kanssa ja arabikulttuuri 1000-luvulla.

Koska onni vaihtelee, meidän pitää oppia nöyrtymään kun meillä on syytä olla ylpeitä, ja rohkaista itseämme kun tunnemme olevamme heikoilla, sanoi antiikin filosofi.











.























































































tiistai 3. syyskuuta 2013

SERP: Kiinassa kuukin on kummempi


Luettu 7/2013

 Etukansi

Matkakirjahyllystä lomalukemiseksi bongattu uusintapainos jo vuonna 1935 julkaistusta pakinakokoelmasta. Kirjoittaja on nimimerkki, oikealta nimeltään Seere Sallinen, aikanaan aktiivinen ja moderni nainen, jonka pakinoita ilmestyi niin sanoma- kuin aikakauslehdissä. Hän kirjoitti myös 1950- ja 1960-luvulla suosittua Suomisen perhe TV-sarjaa, josta tuli Lasse Pöystin kautta suosittu myös elokuvana.

Kirjassa hän kertoo kokemuksistaan laivamatkaltaan Ranskan Marseillesta Egyptin ja Suezin kanavan ja Adenin kautta Ceyloniin - nykyisin Sri Lanka - Intiaan, Hong Kongiin, Kiinan Shanghaihin ja lopulta Japaniin, Tokyoon, Koobeen, Kiotoon. Tekstissä on joitakin ajalle ominaisia, eli siis nykyisin rasistisia kommentteja, esim. 'oli vastenmielistä ensin nähdä suklaanruskean käden tarjoilevan keittoa, mutta myöhemmin siihen tottui.' Silti lukijakin voi nähdä matkailun avartavan vaikutuksen, kun hän pääsee ennakkoluuloistaan ja arvostelee eurooppalaisia matkailijoita ylimielisyydestä.

Itseironiaakin löytyy ja paljon huumoria kulttuurien törmäyksistä. Tässä hauska pätkä aasikyydistä Kiinan Soochowssa (mikä sen nykyinen kirjoitusasu lieneekään): 

'Aasiparka ilmeisesti tuntee, että sillä nyt on kannettavanaan tavallista epävarmempi ja tyhmempi olento, sillä se liikkuu varovasti pahimmissakin kiviportaissa ja juoksee yksivakaisesti ja tasaisesti eteenpäin. Minussa herää liikuttava hellyys tätä pientä olentoa kohtaan, joka näin hienotunteisesti minua kohtelee, enkä enää koskaan sano tyhmää ihmistä aasiksi, sillä aasihan on jalo ja viisas eläin.'
Kiinalaisista syntyy rento ja elämäniloinen kuva, verrattuna japanilaisten äärimmäisestä itsehillinnästä saataviin nautintoihin, jotka ilmenevät esim. teeseremonioissa. Vaikka olihan kiinalaisillakin aikaisemmin naisten jalkojen typistämisen tapansa, josta löytyy myös valokuva. (Kirjassa on paljon kirjoittajan ottamia valokuvia, mustavalkoisia.) Naisia on osattu kiusata kaikissa kulttuureissa.


Tuuri, Antti: Bospor Express


Luettu 8/2013

 Bospor Express

Teemalla 'Lähdin minäkin Istanbuliin', Mika Waltarin esikuvan mukaan, Antti Tuuri raportoi hänkin junalla tekemästään matkasta Istanbuliin, kirjallisuusfestivaaleille. Kutsun ajankohtana hänen romaaninsa 'Taivaanraapijat' on käännetty turkiksi.

En ole Antti Tuuria aiemmin lukenut, olen luokitellut hänet mielessäni suomalaisiin kuivahkoihin insinöörikirjailijoihin, tyyppiä Hannu Raittila. Ehkä johtuu matka-aiheesta, jännittävästä ilmansuunnasta ja menneen maailman nostalgiasta, jota nostavat pintaan vanhat junat, asemat, Itä-Euroopan radanvarsimaisemat ja junapalvelijoiden ikiaikaiset rituaalit, että tämä on kaikkea muuta kuin kuiva, oikein riemastuttava lukukokemus.

Junamatkat ovat edelleen yllätyksiä täynnä, toisin kuin tehokkaat lentomatkat. Taksilla otetaan kiinni karannutta junaa, tavataan monen kirjavaa kanssamatkustajaa ja henkilökuntaa ja yritetään selvitä Sofian asemalla tienestejä keräävistä tyypeistä.

 'Varmistin, että salkkuni oli penkillä, kun menin takaisin ikkunan luo ja sanoin miehille, ettei ovea pystynyt lukitsemaan. Se miehistä, joka puhui englantia, vakuutti, että voisin jättää hyttini myös lukitsematta, kukaan ei tavaroihini koskisi. Se nauratti minua ja sanoin, etten jättäisi tavaroitani vartioimattomiksi Sofian asemalla. Myös kaikki kolme miestä nauroivat.'
Perillä Istanbulissa festivaali pääsee käyntiin ja Tuuri tapaa toinen toistaan kauniimpia turkkilaisia naispuolisia kollegoita mantelisilmineen. Festivaalin kaaos on illalliseen mennessä saavuttanut absurdin tason:
Pystyin kyllä ajattelemaan suomeksi ja olin kuulevinani, että oma puheeni oli suomea, mutta en ollut aivan varma, mitä Tulan minulle puhui, ja mitä minulle puhui toisella puolellani istuva hollannitar...”

Junassa ehtii ajatella, ja Tuuri käy matkallaan myös läpi kohtaamiensa kulttuureiden suhtautumista tuonpuoleiseen. En silti sanoisi, että tämä on 'pohjimmiltaan tarina kuolemasta ja siitä, miten varhain sen hyväksymisen voisi aloittaa', (Suvi Ahola Hesarissa). Minusta tämä on pohjimmiltaan matkakirja, ja hyvä sellainen.


Waltari, Mika: Sinuhe Egyptiläinen
Luettu 8/2006
(toiseen kertaan)
Sinuhe egyptiläinen

'Koko lomalla en sitten saanut muuta luettua, olihan tässä lähes 800 sivua. Hyvin meni aika Sinuhen kanssa, hänen joka oli yksinäinen. Raamatullisen runollinen kirjoitustapa, rytmi efektinä voimistaa sitä eletyn todellisuuden tuntua, jonka vuoksi tästä tuli Waltarin menestynein romaani, kymmenille kielille käännetty ja Hollywoodissa aikoinaan filmattukin. Ajan kuva ja historia on kuulemma myös niin huolellisesti tutkittu, etteivät egyptologitkaan ole voineet kuin vahvistaa oikeellisuuden. Teemana kulkee humanistinen näkemys vallanhimosta, sodasta, sen kaiken tuhoavasta ja sokeuttavasta vaikutuksesta. Kun Sinuhe sitä kuvaa vanhentuneen ja väsyneen miehen nöyrällä tavalla, on se helppo ottaa vastaan ja samastuakin siihen, kuinka ihmisen on paras nöyrtyä elämässä ja iloita pienestä hetkestä. Parempi kuin pörhistellä ja pullistella ja vaatia itselleen. Olisi paatoksellista lukea näin laupiasta ja hyveellistä tekstiä ilman särmikästä Kaptahia, Sinuhen ovelaa orjaa, joka nimenomaan saa kaiken ja pullistelee sillä lopulla estottomasti, vailla rangaistusta. Sekin on oikein. Nothing or nobody is perfect.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Oksanen, Sofi: Puhdistus
Luettu 10/2008
Finlandiapalkinto 2008 

 

Viron historiaa perheen naisten kautta kuvattuna. Romaanissa kulkevat rinnan vanhan naisen ja hänen sisarensa lapsenlapsen väkivallan ja petoksen kyllästämät kohtalot. Nainen heittäytyy neuvostojoukkojen kätyriksi, säilyttää kotinsa ja paikkansa kylässä, mutta menettää kaikki tärkeät läheisensä sitä kautta. Koko pitkä elämä täynnä peiteltyä pettymystä. Lopussa on kuitenkin sovitus. Hän pelastaa sisarensa lapsen, venäläisten sutenöörien takaa-ajaman karanneen prostituoidun tappamalla nämä kotipihallaan. Kirjasta on tehty näytelmä ja sai palkinnonkin. Mielenkiintoisempaa on lukea historiaa ihmisen korkuisena, paremmin kuin hallitsijoiden palatsien korkeuksista nähtynä.
Ehkä eri henkilöiden ääni ja puhetapa oli liian samanlainen. Puuttui erilaisten persoonallisuuksien näkyminen dialogissa. Samoin kirjasta puuttuu totaalisesti huumori. Parhaimmissa vaikeitakin aiheita kuvaavissa romaaneissa on osattu punoa huumoria ovelasti mukaan, kuten on oikeastikin. Esim. Tuntemattomassa on osattu.