 |
| Kansi Tero Ahonen (kuva Aleksandar Kyng) |
Italialainen Vincenzo Latronico kertoo romaaninsa Täydellistä inspiroituneen ranskalaisen George Perecin teoksesta Tavarat vuodelta 1965. Erehdyin ajattelemaan ennen blogiaikaa lukemaani Elämä. Käyttöohje, joka jäi mieleen omituisena saavutuksena saada aikaan monotonisesta kerrostalon tavarapaljoudesta sittenkin peilejä sen asukkaiden elämästä. Sen romaanin ei pitänytkään muistuttaa tätä lukemaani. Saadakseni mielikuvan tuosta Tavarat-romaanista luin siitä arvion. Kuinka ollakaan, sehän muistuttaa hätkähdyttävän paljon Latronicon romaania. Olikin syytä todeta se romaanin kiitoksissa, romaanihan on kuin päivitys siihen.
Täydellistä on kuitenkin selkeästi tämän ajan kuva, milleniaaleista puhutaan. Ja tavaroista tässäkin aloitetaan, oikean laatuisista tavaroista. Koko sisustus materiaaleinen ja esineineen kehystää kodin asukkaiden menestystä. Italialaistaustainen pariskunta Anna ja Tom elävät ainakin eurooppalaisten nuorten aikuisten parissa uskoakseni himoittua elämää Berliinin sykkivässä sydämessä. On vaihtelevia freelance-töitä, graafista suunnittelua, digibrändäystä, visualisointiin keskittyviä toimeksiantoja. Tapaamisia ja ystäviä samassa kuplassa, klubeja, taidenäyttelyjä, kutsuja, designia - ja kaiken sen näyttämistä somessa. Valokuvien ja lyhytvideoiden vyöry leviää ruuduilla tasapaksuna. Vuoden 2015 pakolaiskriisi vuotaa kuviin, yhtenä niistä kolmivuotiaan ajautuminen rantahiekalle.
Miljardööri kaatoi sangollisen jäitä päällensä. Muotimerkki riisti kutojia Kaakkois-Aasiassa. Nuori nainen merkitsi muistiin jokaisen kerran kun hänelle vihellettiiin kadulla. Poliisi tappoi kaksi afroamerikkalaista. Mies filmasi ensisuudelman.
Aika kulkee eteenpäin, alati muutoksessa. Kun kaikki on saavutettu, alkaa tylsistymisen ja epävarmuuden aika. Kaupunkiin saapuu uusia ihmisiä, nuorempia, vanhat ystävät hajaantuvat, katoavat, perheitä perustetaan. Yksilöllisyys vaatii erottumista yhteisöstä, mutta yhteisön kieli eli saksa antaa kuitenkin paremmat näkymät menestymiselle. Anna ja Tom kokeilevat Lissabonia, sitten Sisiliaa. (Perecin Tavaroissa pariskunta muuttaa Tunisiaan.) Airbnb ja alivuokralaiset sekä läppäri työkaluna sallivat vapaan liikkumisen. Kilpailu kovenee, diginomadit eivät enää ole harvinaisia seikkailijoita, lienevätkö enää rohkeudesta kadehdittuja näinä päivinä. Elämä arkistuu ennemmin tai myöhemmin.
Täydellistä kuvaa pariskuntaa etäältä selostaen, he ovat keitä tahansa elämäntapansa edustajia. Vaikutelma on viileä ja intohimoton, seksiä myöten. Toteava teksti ei sisällä puhetta. Tapa kuvata pariskuntaa yhtenä hahmona vailla dialogia tekee heistä lihattomia ja verettömiä, kuvia ruudussa tai robotteja. Eksistentiaalinen ahdistus ja tyhjyyden tunne vaanii päällisin puolin filmaattista elämää. Tarvitaan uusi projekti, ja se tulee.
Teos on satiiri kuvaamastaan elämäntavasta ja kirjailijan kansainvälinen läpimurto ja Booker-finalisti. Vincenzo Latronico vieraili Helsinki Litissä viime keväänä.
Modernia Berliiniä kuvaava teos esittää taidokkaasti sen, miten globalisaatio on kykeneväinen irrottamaan meidät ympäristöstämme. - Noin muotoilee Booker-raati palkintoehdokkuuden perusteluissa. Tästä tulee mieleen Yuval Noah Harari, joka sanoi (21 oppituntia maailman tilasta), että sen sijaan että ihmiset jakavat kokemuksiaan somessa, heidän pitäisi löytää yhteys kokemuksiinsa. Jotain oleellista ihmisen fyysisestä läsnäolosta on menetetty digiajan myötä, ainakin tässä ajassa. Toivottavasti ihmiset vielä osaavat tehdä korjausliikkeitä.
Vincenzo Latronico: TäydellistäLe perfezioni, 2022, suomentanut Leena Rantanen
Gummerus, 2026, 160 s
Vakavasti otettava kirja, sanoisin. Puhuu asioista, jotka moni mieluimmin jättäisi katsomatta ja varsinkin näkemättä. Kiitos esittelystä.
VastaaPoistaNiinpä. Vähän turhankin vakava kirja, totinen. Satiiri saisi olla hieman pirskahtelevampaa minun makuuni. Mutta tässä oli valittu tämä toteava tyyli, ilman dialogia.
PoistaKiinnostuin kirjasta, kun kuuntelin kirjailijaa Helsinki Litissä. Kiinnostaval lukukokemus. Hyvä käännös ja upea kansi.
VastaaPoistaKuvaa hyvin tätä aikaa ja tuota yleistynyttä digityötä elämäntapana. Jokin juurettomuus siinä tuntuu vaivaavan. Leena Rantasen suomennos toimii täydellisesti.- En oikein tykännyt tuosta kannen sinisestä, siksi kuvasin tuolla taustalla.
PoistaLuin tämän myös juuri viime viikolla! Ymmärsin sitten, että kannattaisi lukea tosiaan myös George Perecin teos, se alkoi kiinnostaa. Tämä oli tosiaan hyvin vakavasävyinen kirja, mutta toisaalta, ehkä myös se kuvastaa osittain tätä aikaa ja sukupolvea?
VastaaPoistaNiin se taitaa olla. Aika on paineista ja yksilölle kaatuu siitä iso osa. Verrattuna esim 60-luvun eetokseen; sodanvastaisia mielenosoituksia, rauhaa ja rakkautta, yhteistoimintaa, tämä aika on kovaa ja kilpailuhenkistä.
PoistaEn ole lukenut kumpaakaan kirjaa, mutta molemmat alkoivat kiinnostaa, tietysti. Kun kirjoissa on sama idea ja julkaisujen välillä 60 vuotta, niin on herkullista tarkastella niiden maailmaa.
VastaaPoistaDigiaika robotisoi ihmisiä ja saa kuvittelemaan, ettemme enää tarvitse toisiamme, vaikka toisaalta kännykät, varsinkin älykännykät, ovat tuoneet sellaisen tunnun, että pitäisi olla aina valppaana ja saatavilla. On vaikea edes muistaa, miten elämä 1900-luvulla erosi nykyisestä, mutta jotain perustavanlaatuisesti toisenlaista siinä oli.
Haluaisin sanoa, että oli leppoisempaa ja hitaampaa, mutta voihan olla, että aika kultaa muistot.
Onhan tämä digiaika ollut ihan valtava mullistus kaikille, meille vanhuksille ehkä vähiten, kun ollaan kriittisempiä eikä olla enää työelämässä.
PoistaTässä kirjassa on apea pohjavire, nuo hahmot on kuvattu niin irrallisina ja omillaan, kuin merkityksen tunne kaikesta tekemisestä ja osaamisesta olisi kuitenkin kadoksissa.
Minulle jäi kirjasta mieleen juuri tuo irrallisuuden tunne. Kun irtaudutaan omilta juurilta ja omasta lähipiiristä ja tehdään työtä, jolla ei ole minkäänlaista historiaa, ei kiinnitytä mihinkään kulttuuriin, perinteeseen tai sukupolvien ketjuun. Se ei voi pidemmän päälle tehdä hyvää ihmiselle.
VastaaPoistaKannattaa myös lukea Perecin kirja, siitä oli tässä Latronicon teoksessa ihan lausetason lainauksia ja yhtäläisyyksiä, mikä yllätti.
Kyllä, juuri tuo kuplan ominaisuus, ohuus, joka ei maadoita ihmistä mihinkään on tässä hyvin kuvattu. Tosiaan, tuossa työnteon tavassakaan ei ole mitään historiaa. Esim hoitajat tai jonkin käsityöammatin tekijät sentään tekevät kaikkialla työtä, missä vanhemmat tekijät ovat mukana, mutta nämä diginomadit tekevät uudenlaista uraa ja ovat fyysisesti yksin läppäreidensä äärellä missä hyvänsä.
PoistaLausetason lainauksia, oho! Vähän liikaa minusta, ihmettelin jo niiden juonen käänteidenkin samankaltaisuutta.