Ammaniti, Niccolò: Io non ho paura 
 Luettu 12/2004

Ei ole paljon lisättävää Hesarin analyysin. Ehkä se, että italian kielikin siinä on ihmeen luettavaa ja mukaansa tempaavaa. Tässä ehkä ensimmäistä kertaa sisältö oli niin kiehtovaa ja imevää, että kieli oli pelkkä väline ja oli paikoitellen loikittava vauhdilla ja arvauksen varassa vieraiden sanojen yli, kun ei juonen punaista lankaa halunnut hetkeksikään kadottaa. Tykkäsin 9-vuotiaan Michelen urheudesta keskellä kammottavaan rikokseen vajonneita lähimpiään, aikuisia.

Ja vielä Hesarista/Tommi Aition kirjoittamaa:

Eletään historiallisen kuumaa kesää 1978 joka saa unen ja valveen rajan hämärtymäään tarinan kertojaminän Michelen mielessä. Yhdeksänvuotias Michele törmää kesäisten seikkailuleikkien keskellä mysteeriin joka avautuu hitaasti. Illuusio hyvää tarkoittavista aikuisista särkyy, kun Michele tajuaa kylän jokaisen aikaihmisen kytkeytyneen jollain lailla hirvittävään salaisuuteen. Ihminen onkin peto hän päättelee, eikä enää kykene iloitsemaan edes isältään lahjaksi saamastaan hienosta polkupyörästä. Michelen palvoma isäkin on yhtä syyllinen kuin muutkin.