Anhava, Martti: Romua rakkauden valtatiellä. Arto Mellerin elämä. 
Luettu 09/2012


 

Arto Melleri näyttäytyy jälkeenjääneille traagisena ja hukattuna lahjakkuutena, osittain omista henkilökohtaisista piirteistään johtuen ja osittain huonon tuurinsa takia. Huonoa tuuria oli ennen kaikkea siinä, että sattui kohtamaan Nadja Pyykön. Tämä repivä, tasapainoton ja Mellerin lailla viinaan menevä nainen vauhditti ja jyrkensi Mellerin elämän syöksykierrettä niin, että pahaa tekee siitä lukea.

Sitäkin ennen hän kyllä osasi elämänsä sotkea, säihkyä enemmän kapakan tähtenä kuin vetäytyä työhuoneeseensa tai olla perheensä kanssa. Eli siis rappiokirjailijan tyypillinen elämä. Siinä mielessä säälittävää, että voi kuvitella sen imagon olevan tietyssä iässä houkuttelevaa kun näitä hurjia, epäsovinnaisia juoppokirjailijoita on myös ihailtu, kauhistelun lomassa, jo vuosisatoja. Se saattaa toimia pahana ansana, jos se ei missään vaiheessa ala kyllästyttää. Niin tässäkin tapauksssa. 
 

Hyvin on Otavan kustannustoimittajana Mellerin aikana toiminut Anhava kaverin tuntenut ja myötätunnolla hänen kujanjuoksuaan seuraa. Samalla tulee valotettua Suomen kulttuurielämää 60- 70-luvuilla ja taitelijaelämää myös arkisemmilta puolilta perheen kasvaessa, muuttoja Pohjanmaalta Helsingin ja Turun vilkkaampiin seuroihin, avioeroa. Opiskelijaelämää Teatterikorkeakoulun taistolais- ja Turkka-vuosina. 

Valokuvista näkyy hyvin nuoren, komean miehen hidas hiipuminen sekopäiseksi juopoksi ja lopulta vieraantuneeksi aivoverenvuodon kokeneeksi potilaaksi, jota Nadja Pyykkö siinä vaiheessa kohteli hyvin julmasti - kun ei toinen enää saanut hoidettua miehen hommiaan kunnolla. Nadjasta tulee niin pirullinen kuva, että melkein alkaa epäillä voiko kukaan olla noin paha.

 Ja vielä kirjailija Matti Mäkelän sanoja Hesarissa:

Arto pisti politiikkaan jämähtäneitä opettajiaan 6-0, ei häiriköinyt ja sehän siinä pahinta olikin", muistelee opiskelutoveri. Lännenmies šeriffintähti rinnassa, syvä ääni ja konkkanenäinen synkeänkomea olemus, puhumisen taito kuin Lauri Viidalla, siinä riittävät eväät kellokkaaksi. Hänen läpimurtotyöstään Pete Q:sta ei jälkeenpäin oikein muisteta, mitä se oli. Mutta taistolaisuus oli jo niin seisovaa vettä, että pelkkä rokin ja teatterin yhdistävä liike kaatoi sen. Riitti kun Melleri runoili silloisesta taistolaisuuden päägurusta: "Suden Erkki ja Rin-tin-tin, vesikauhussa kumpikin."

Yhdellä tasolla Romua rakkauden valtatiellä on kertomus julkisten foorumien kirjailijan epäonnistumisista, siitä mitä ja miten hän olisi halunnut kirjoittaa. Kirja on täynnä aloituksia ja aiheita, joista ei koskaan tullut mitään. Tätä materiaalia on kirjassa paljon senkin takia, että Anhava on siitä kuullut, sitä miettinyt ja sitten varmaan lopahtamista harmitellut. Melleristä ei tullut lukuisista yrityksistään huolimatta pitkän proosan mestaria, koska hänestä tuli juoppo ja narkkari. Sen uran "etenemistä" ja läheisille aiheuttamaa tuskaa Anhava kuvaa seikkaperäisesti. Ja tuttavat puolestaan sitä, kuinka huippunopeasta verbaalivirtuoosista tuli röyhkeä kapakkapöytien kuningas, joka lähetti erimieliset pöydästä toivotuksella: panen tappajat perääsi.