Istala, Päivi: Ristivetoa 
Luettu 03/2013


 

Kuusikymmentäluvun julkkis Reporadion ajoilta on saavuttanut muistelmaiän. Paljon on Yleisradion toimittajalla ja Teatterikorkeakoulusta valmistuneella dramaturgilla muistelemista kertynytkin, pitkästi yli 500 sivua. 

Päivi Istala oli eräs niistä kahden tulen väliiin jääneistä, jotka saivat kärsiä huutoa ja ’kommari’ – leimoja oikeistolta ja vastaavasti ’revisionisti’ siinä vaiheessa aallon harjalla ratsastaneelta taistolaissiiveltä. Se oli sivuasia, ettei hän kuulunut mihinkään puolueseen.

Vähän samassa tilanteessa oli Yleisradion pääjohtaja Eino S. Repokin aikanaan. Uudistaja, radikaali ja liberaali joka antoi äänen siihen asti hiljaisille kansan osille, opiskelijoille, työläisille, homoille, ympäristöaktivisteille, naisille - ja Yleisradion henkilökunnalle, toimittajille. Sittemmin oikeistolaisten ja kepulaisten poliitikkojen jahtaamana syrjäytetty. Kuten Eino S. Päivi Istalakin sai korkean tason tukea, presidentti Kekkoselta. Siitä huolimatta hänen Asuntopolitiikkaa käsitelleen ohjelmansa jälkeen YLEn hallintoneuvosto äänesti koko Ristivetoa-ohjelman lopetettavaksi.

Istala joutui Teatterikorkeakoulussa myös taistolais’tovereiden’ kiusaamaksi. Se instituutio oli porukan varsinaista temmellyskenttää. Vallastaan ihastunut porukka, joka aikanaan määritteli tarkasti mikä oli oikeaa vasemmistolaisuutta, piti häntä naiivina ja idealistisena, siitä pilkkanimi ’entusiasti’. Kiusaamisen hän varsinaisesti sisäisti vasta lähellä eläkeikää ja teki sen selväksi entisille tutuilleen. 

Tästä kaikesta Istala raportoi kiinnostavasti. Samalla käydään läpi suvun historiaa, jossa yhdistyvät karjalaiset ja varsinaissuomalaiset sukuhaarat. Sekä äidin että isän puolella esiintyy alkoholismia, ja se leimaa Istalankin elämää pitkälle, puolisossa sama diagnoosi ilmenee pahimmin. Hyvin avoimesti hän käy läpi traagista avioliittoaan kuin myös myöhemmän iän parisuhdetta joka päättyi surullisesti; mies häipyi eikä Istala oikein ymmärrä miksi. Tämänkin tilanteen kertominen on kyllä rohkeaa ja herättää myötätuntoa.

Loppupuolella Yleisradion eri johtajien läpikäynti, hieman äkkiväärät kommentit ja paasaamisen sävy alkavat vähän väsyttää, mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja sympaattinen muistelo Suomen Yleisradion myrskyisistä vuosista ja siellä toimineesta aktiivisesta naisesta.