Kettu, Katja: Kätilö
Luettu 11/2012

Viime vuoden eräs Finlandia-palkintoehdokkaista. Vähän samaa on kuin Rosa Liksomin Hytti n:o 6:ssa ja sama tausta kirjailijalla, Lapista. 

Tämä on vähän roisimpi, ronskimpi ja toisaalta suppeampi näkökulmaltaan, johtuen ehkä myös minämuodosta. Vaikkakin siinä näkökulma muuttuu myös toiseksi, eli Kätilön rakastetun ja isänkin. 

Traaginen rakkauskertomus tapahtuu äärimmäisissä olosuhteissa, Jäämeren rannalla talvisodan viimeisinä aikoina kun saksalaisten häviö alkoi olla selvä ja alkoi Lapin tuhoaminen ja vetäytyminen. Rakkaus syttyy suomalaisen kätilön ja suomalaisen äidin ja saksalaisen isän pojan, Hitlerin Saksan upseerin Johannes Angelhurstin välillä ja se on oikeasti eletty.  Teksti on raadollista ja välillä Lapin murteen takia lähes käsittämätöntä. Osa juonen käänteistä taisi kadota. Rakkaus on kuitenkin kuumaa kuin laava ja pillun etc paikkojen hajua on makuuni liikaa, vähempikin riittäisi. Verta, suolenpätkiä, raiskauksia, jotka sotatantereilla ovat ajattomia ja tosia tietenkin. 

Timo K. Mukkakin tulee mieleen. Vähän pelottavia nämä lappalaiset, kun he niin rypevät näissä elämän ja kuoleman syövereissä melkein kuin sitä riemastuneempina mitä lähempänä toisiaan ne on. 

Antti Majander Hesarissa:

Hänen romaaninsa ei ainoastaan pakota katsomaan vaan oikein hieroo lukijansa naamaa kaaokseen ja kadotukseen, joka vallitsi Petsamossa ja eräällä vankileirillä 1944-1945. "Jos kakssattaatuhattaa jullia jolkkaa irrallaan ympäri kairaa niin siitä ei kellekään hyvä seuraa. Teuraskarja siinä hupenee ja siveät neidot." Kettu tuntee sodan, salahankkeiden, tappojen ja kenttäseksin kylvämän aiheen perinpohjin, ja Kätilön tietoliitteet opastavat hyvin muutkin yleisen tason karuihin faktoihin. Joten mikään ei estä sukeltamasta yksittäisten harhaisten tajuntojen sisään. Rakkauden kohde, SS-upseeri, on mennyt rikki muutama vuosi aiemmin osallistuessaan Babi Jarin massateloituksiin. Kun komistuksen saappaat eivät enää kiillä, hänen yläkertansakin himmenee lääkkeiden ja luulotautien keitoksessa. Suomalainen nainen, punikinpentu, Villisilmä, kitkuttaa yhteisönsä halveksimana mutta kätilöntoimensa tähden myös kipeästi tarvitsemana - sekä hiukan kai pelkäämänäkin, kuin luonnonvoima.