Knausgård, Karl-Ove: Taisteluni. Ensimmäinen kirja.

Luettu 02/2012

 

Norjassa bestselleriksi noussut kirjasarja, 6-osainen, vain alle 50-vuotiaalta kirjailijalta. Omaelämäkerrallinen, persoonallinen yhden ihmisen tapa katsoa maailmaa hyvin tarkasti ja tunteellisesti. Omituisen takerruttava tapa kuvata, vaikka monasti menee sivukaupalla sen kummemmitta tapahtumitta. On vain aamun toimien ja kadun ylityksen kuvaamista, ja samalla syntyvien ajatusten purkamista. Ne ovat usein sen pohtimista mikä hänen osuutensa on siinä maisemassa ja siinä hetkessä.

 Ensimmäinen kirja kertoo nuoren pojan kouluvuosista, veljestä, kavereista, ensimmäisistä rakkauksista. Viinakokeiluista ja bileistä, pyrkimyksistä olla vaikutusvaltainen kavereiden kesken, ja vanhemmista, perheen hajoamisesta. Varsinkin isästä ja lopulta isän itsetuhoisesta alkoholismista. Kaikessa on mausteena itseironiaa ja mustaa huumoria. Isän kuolema on kirjan draaman huipennus. Veljekset siivoavat isän jälkiä sikolätissä, jollaiseksi dementoituvan isoäidin koti oli muuttunut kun isä änkesi sinne juomaan itseään hengiltä. Kuolema on pelottavasti läsnä, ja Knausgård menee toistamiseen katsomaan isänsä ruumista. Sen jälkeen 'kuolema, se jota olin aina pitänyt elämän tärkeimpänä suureena, pimeänä, kiehtovana, ei ollut enempää kuin vuotava putki, tuulessa katkeava oksa, takki joka valahtaa vaatepuulta ja putoaa lattialle.'

Demarista/Juhani Ruotsalainen:

Teksti kääntyy varoittamatta esseeksi kuolemasta, kaunokirjallisuudesta, taidehistoriasta tai milloin mistäkin. Taideteoreettisia kommentteja on paljon. Esseistiikka sitoutuu itsetuntemukseen, sillä kohteet ovat minuudelle keskeisiä. Tämä on Knausgårdin kirjoittamisessa sekä lähtökohta että tulos.

Tyyliskaalan reunalta loistaa teini-ikäisen herkkä muisto erään kevään tulosta Norjaan. Huumoriakin löytyy runsaasti, pakostakin synkähkönä. Tyyli on arkisen irtonaista, mistä laajennetaan luontevasti mietiskelyihin.