Leena Krohn: Erehdys

Kirjablogit vapauttavat ennakkoluuloista. Olin jo lokeroinut Leena Krohnin itselleni epäkiinnostavaksi: tulevaisuuden dystopiat – ei kiitos. Lisäksi olen vaistonnut hänessä jotain matemaattisen teoreettista eli vaikeaa, jotain joka vain ei onnistu itseäni koskettamaan tai paremminkin jotain jota en tajua. Luettua elämää-blogista löysin tästä uusimmasta teoksesta Elinan viekoittelevan arvion. Todellakin, tämä oli mukava ensitutustuminen Leena Krohniin. Mutta ehkä tämä ei olekaan 'tyypillistä' Leena Krohnia?

Romaanissa on ovela rakenne: Kirjailija E. ajaa toiselle paikkakunnalle, jossa on järjestetty lukemis- ja keskustelutilaisuus kirjastossa, 'kirjallinen ilta'. Kirjailija lukee novellejaan lukijoilleen. Novellit seuraavat romaanissa aina yleisökommentteja ja 'keskustelua'. Katkeavatkin välillä, esimerkiksi huutoon 'ei kuulu'. Tavallinen tilanne kirjailijalle nykyään, epäilemättä. Kirjailijan on näyttävä ja kuuluttava. Yleisöä on odotuksia enemmän, mutta se on huonosti käyttäytyvää,  näpyttelee puhelimiaan ja tablettejaan, heittää loukkaavia kommentteja, paljastuksia ja vihjailuja. Välinpitämättömyyttä ja vihamielisyyttä saa kirjailija E. osakseen. Kirjailija E. on miespuolinen, eronnut, muuta hänen menneisyydestään ei kerrota, nykyisyys josta lukuilta on kirjan pituinen esimerkki, vaikuttaa tukalalta. Kontrasti verkossa roikkuvan, ei missään läsnäolevan yleisön ja kertomuksensa kirjoittaneen ja niitä lukevan kirjailijan välillä on äärimmäinen. 

Novellit kertovat väärinkäsityksistä, harhoista, muistista, unohtamisesta, ihmisen kuoleman pelosta ja ikuisen elämän tavoittelusta. Ensimmäisen kohdalla mieleeni tuli, kukapa muu kuin tuttu ranskalainen – Modiano! Taas on jokin hahmo kadunkulmassa tutun näköinen, jostain menneisyyden tapahtumasta joka ei palaudu mieleen. Mutta jatkossa Krohn vetää kyllä pidemmän korren minusta, kertomustensa aiheiden monipuolisuuden ja yllätyksellisyyden takia. Eikä häviä tyylissäkään. Novellissa Retroterapeutti Käyrä retroterapeutti lupaa muuntaa ne muistot jotka hävettävät ja kaduttavat - tarjolla on siis henkistä kauneuskirurgiaa. Rouva Kaskas epäilee: mutta vasta muistoni tekevät minusta sen mikä olen. Digitaalinen kuolemattomuusinstituutti lupaa ikuista elämää digitaalisessa muodossa. Eikö se olekin jo tätä päivää?  - Kirjailija E:n yleisökin kyselee missä päin instituutti pitää kurssejaan.

Lukuillan yleisö kyseenalaistaa jokaisen kertomuksen ja kirjailijan vastauksen. Kirjastovirkailijaa myöten kirjailija E. kohtaa penseää suhtautumista. Nykyinen yleisö on etupäässä omien älylaitteidensa kanssa, paikalla mutta poissa. Kirjailija E:n nöyryytys vaikuttaa loputtomalta.

Tragikoomiset kertomukset on nimetty herkullisesti: Täti Angiina kokoelmasta Pieni verenkuva tai Puutarhojen hiljaisuudessa kokoelmasta Naisia omissa huoneissaan. Päähenkilö, keski-ikäinen nainen on hurahtanut miniatyyrimaisemien rakentamiseen. Lapsellinen harrastus ei lähipiirin mielestä ole enää sopivaa eikä varsinkaan tervettä.

Kirjailija kurkottaa arjessa näkyvän tuolle puolen; emme tiedä kaikkea emmekä kykene kaikkea selittämään. On pimeässä hohtava valo ilman valon lähdettä, 'pieni kuu', on itsestään muuttuva miniatyyrimaisema. Ne ovat ihmeitä: olen lukevinani kertomuksista panteistista rakkautta maailmankaikkeutta kohtaan. Ajan kuluminen on armollista: unohdus on anteeksiantoa. Kuinka turhaan olimmekaan joskus onnettomia.

Niin syyllisyys kuin saavutuksetkin kuluvat pois, ja meidän pelkomme, toiveemme ja erehdyksemme ovat ohi kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Leena Krohnin tiiviit tekstit kertovat tästä ajasta ja ajattomuudesta, samanaikaisesti ja monesta mielen maisemasta palasia kairaten. Ne ovat täynnä viisautta, mutta ovat myös hauskoja. Kirja on nopeasti luettu, mutta jättää paljon mietiskeltävää.

Kirjailija E. ajaa tilaisuuden jälkeen pois samaa reittiä, jossa tulomatkalla oli harhanäyn takia aiheuttaa onnettomuuden. Paluumatkalla on toisen harhan vuoro.

Kuinka turhaan välttelinkään Leena Krohnia, erehdyksessä!


Leena Krohn: Erehdys

Teos 2015, 155 s