Afrikkalainen klassikko on kuulemma tämä jo vuonna 1958 ilmestynyt romaani, joka on suomennettu vasta vuonna 2014! Erikoista, kun alkuteos on kuitenkin kirjoitettu englanniksi.
Romaani kertoo siitä murroksesta Nigeriassa 1890-luvulla, kun valkoinen mies, lähetyssaarnaaja, saapuu maahan eikä mikään sen jälkeen ole entisellään. Tai ei se kerro vain siitä, mutta siinä on sen kääntöpiste. Sitä ennen Okonkwo, kunnianhimoinen ja vahva mies, soturi luonteeltaan ja tavoiltaan, elää aikuisen nuoren miehen elämää Umuofian kylässä, useine vaimoineen ja lapsineen, jamssiviljelmineen. Elämä afrikkalaisessa kylässä on ulkonaisesti hyvin kaukana eurooppalaisesta elämäntavasta, sen aikaisestakin, mutta hyvin samanlaisia ovat ihmisen ilot ja murheet, valinnat ja valinnan vaikeudet. Okonkwon isä on taivaanrannan maalari, lempeä ja ystävällinen, mutta kaikille velkaa. Poika on toista maata, hän ei halua tulla isänsä kaltaiseksi naismaisen pehmeäksi mieheksi. Hän tekee kaiken toisin.
Kylissä valtaa käyttävät klaanit, (kuten Somaliassa edelleen) ja klaanien sisällä on oma hierarkiansa, ozot, klaanien korkeimmat arvonimet ja tietäjänsä, joilta kysytään neuvoa. Okonkwolla on kovuuden tuoma ongelma: pysyäkseen valitsemallaan tiellä hänen on tehtävä tekoja, joita ei sisimmässään haluaisi ja joista häntä varoitetaan. Niinpä hän putoaa omaan kuoppaansa, tappaa vahingossa pojan ja joutuu karkotetuksi. Palattuaan seitsemän vuoden päästä takaisin kotikyläänsä, brittien lähetyssaarnaajat ovat ottaneet ratkaisevat askeleensa, käännyttäneet ensimmäiset paikalliset uskontoonsa, eikä Okonkwolla ole enää edessä helppoa tietä klaanin päämieheksi, johon hän oli itseään poissaollessaan valmistanut.
Romaani on täynnä yksityiskohtaisia kuvauksia igbo-kansan elämästä, ruoasta, viljelystä, naimaikäisten riiteistä, taudeista ja parannuksista, magiasta ja hengistä, riitojen sovittelusta, ystävyydestä. Palmuviiniä ja kolapähkinää tarjotaan vieraille. Mukana on vanhojen viisaiden filosofointia, ajatonta ja kestävää. Silti kieli ja tapa kuvata on jotenkin aapismaista, kuin afrikkalaisen perinnemuseon esitteestä. Vasta kun lähetyssaarnaaja ja kylän merkkimies käyvät dialogia uskonnostaan, keskustelu syvenee hetkellisesti mielenkiintoisesti kuvaamaan lopulta aika samanhenkisiä eettisiä ohjeita - kumpikaan ei onnistu toisen käännytystyössä. Dialogi kuvataan täydellisen neutraalisti, kumpikaan osapuoli ei näytä toista huonommalta. Molemmissa, paikallisten luonto-uskontojen ja lähetyssaarnaajien kristinuskon saarnaajissa on sekä vastapuolen kuuntelijoita että fundamentalisteja. Keskustelevan ja paikallisia ystävällisesti kohtelevan Mr Brownin jälkeen saapuva Mr Smith on tulikivenkatkuinen käännyttäjä. Seurauksena on väkivaltaa ja vahvemman oikeutta.
Aina ajankohtaisista suvaitsevaisuuden ja kulttuuristen ristiriitojen teemoistaan huolimatta Kaikki hajoaa on hieman vanhahtavan oloinen Nigerian historiaan sijoittuva kertomus. Sen kutsuminen moderniksi afrikkalaiseksi romaaniksi - takakansitekstin mukaan - on minusta kyllä liian hyväntahtoista. Ehkä se oli sitä ilmestyessään, mutta ei nyt enää suomennoksen ilmestymisaikana.
Chinua Achebe: Kaikki hajoaa
Things Fall Apart. Suomentanut Heikki Salojärvi
Basam books 2014, 239 s
Luin tämän jokunen vuosi sitten englanniksi ja haluaisin lukea vielä uudestaan suomeksi. Useinhan tätä teosta pidetään jonkinlaisena afrikkalaisen kirjallisuuden kulmakivenä, esim. Adichien muistan asiasta maininneen.
VastaaPoistaNyt tuli vielä lisätäky uudelleenlukuun, kun mainitset, että Kaikki hajoaa on vanhahtava. Pidän tämän mielessä, kun tässä joskus tämän teoksen uudelleen luen.
Joo noin olin itsekin ymmärtänyt ja siksi taisin siihen tarttuakin, että kuuluu vähän niinkuin yleissivistykseen. Ja olihan siinä monia nimiäkin mainittu, Hilary Mantel mm. Afrikkalaisten kannalta se tarttuu tietenkin oleelliseen asiaan ja näyttää paikallisen näkökulman valkoisen miehen maan, hallinnon ja hengen valtauksesta. Mutta romaanina se ei mielestäni ole tuon maineen veroinen, tässä ajassa.
VastaaPoistaHdcanis puuttui blogissaan juuri hilajattain tähän, siis vanhojen, afrikkalaisuutta painottavien kirjojen kääntämiseen, vaikka uuttakin löytyisi, sellaista, jossa on kaukomaiden ja kulttuurien modernia elämää.
VastaaPoistaModerni-sanaa on tosiaan käytetty hassusti tässä, vähän samoin kuin joissain modernin taiteen museoissa, joissa ei ole yhtään teosta 90-luvun loppupuolelt atai 2000-luvulta.
Kiitos kommentista ja terkkuja Irlannista. Ei tule näköjään edes matkakirjaa luettua. Tämä viikko kierretään vihreää saarta.
Poista