Sivut
▼
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Ne saa kulkea irrallaan ja raiskata vaikka koko maaseudun - niiden mielestä jotka valvovat tätä piirikuntaa
Minkä vuoksi järkevät ihmiset suorastaan tulevat raivohulluiksi heti kun joku asia vain sivuaakin neekereitä, se on sellaista, jota minä en yritäkään ymmärtää.
Ei ollut ihan helppoa kirjastostakaan löytää tätä romaania. Sen verran paljon pöhinää on viimeiset pari vuotta ollut Harper Leen ympärillä. Ensin löytyi mystinen, viitisenkymmentä vuotta piilossa ollut romaani, tämän esikoisromaanin jälkeen ja ilmeisesti samanaikaisestikin kirjoitettu mutta aikanaan julkaisematta jäänyt Kaikki taivaan linnut. Sitten kirjailija kuoli. Lopulta kirjaston hyllystä löytämäni opus oli niin kulahtanut, että ensimmäisen kerran paperoin kirjaston kirjan meidän yhteisen taipaleemme ajaksi, vain saadakseni siihen ryhtiä.
Kuin surmaisi satakielen on myös elokuva. Siitä tulee mieleen ylevän moraalinen Gregory Peck pitämässä puhetta eräässä amerikkalaisen elokuvan perusnäyttämöistä, oikeussalissa. Aika jota romaanissa eletään on 1940-45 siitä päätellen, että Hitlerin tekemisistä puhutaan ohimennen ja niistä puhutaan preesensissä. Suomennos, Maija Westerlundin, on vuodelta 1961. Se on osittain vanhentunut. Päällimmäisenä siitä nykylukijalle todistaa neekeri-sanan käyttö yleissanana, mutta on muitakin sanoja ja rakenteita. Kuten vilpola, joka on kai terassi, kuisti tai veranta.
Vilpoloita löytyy sen kadun varrelta Maycombin kaupungissa Alabamassa, jossa sisarukset Scout, koko nimeltään Jean Louise ja Jeremy eli Jem, kymmenen ikävuoden molemmin puolin varttuvat yksinhuoltaja-isänsä Atticus Finchin ja mustan palvelijan Calpurnian hellässä huomassa. Atticus on lakimies. Scout on romaanin keskushenkilö, minäkertoja, toimelias poikatyttö. Hänen näkökulmastaan tapahtumat kerrotaan. Lapset näkevät yllättävän tarkasti. Jo vauvat rekisteröivät tiuskaisun ja oppivat varautumaan, puolustautumaan. Kolmas tärkeä porukassa on muualta kesälomalle saapuva Dill-poika, heittopussi vanhemmilleen, mutta tärkeä Scoutille, tuleva aviomies, näin ovat lapset päättäneet.
Taitavasti kirjailija kuljettaa lukijaa lasten salamyhkäisistä rosvoleikeistä laajempaan yhteisön kuvaan. Kun lapset virittelevät ansoja naapurin erakkoperheen kaikkein erakkomaisimmalle jäsenelle Boo Radleylle, taustalla kasvavat puutarhan onkaloiset puut, näkyy pölyistä katua, vesikauhuinen koira, juoruileva nainen naapuripihassa. Lapset elävät arkeaan, kesälomaa, isä lukee lehtiä. Pienistä palasista rakentuu vähitellen maisema pikkukaupungista, jossa isä Atticus tekee väsymätöntä työtä heikompiosaisten puolesta, kaikkein heikoimpien eli mustien. Samalla kodin seinien sisällä dialogi kertoo, kuinka isä kasvattaa Scoutia ja Jemmiä pois helpoista päätelmistä kohti humanistin, rauhanrakentajan maailmaa, vähemmän mustavalkoista. Toivoin sinun ymmärtävän, mitä on todellinen rohkeus, sen sijaan että kuvittelisit rohkeuden olevat mies ase kädessä.
Suvun historiaa ja Yhdysvaltain sisällissodan asetelmiakin sivutaan monen Finchin suvun jäsenen kautta, joita käy kylässä. Etelävaltioiden osavaltioita kutsuttiin Konfederaatiksi. Atticus on nähnyt, kuinka asenteet ovat koventuneet, entisiä orjia eivät paikalliset valkoiset halua hyväksyä tasa-arvoisiksi. Scoutin ja Jemin on käytävä läpi monia suoria ja vaivihkaisia vihan purkauksia laillisuusmies-isäänsä kohtaan, joka on nähnyt monen maanviljelijän köyhtymisen.
Atticus sanoi, että ristimällä ihmisiä Konfederaatin kenraalien kaimoiksi heistä tehtiin hitaasti juoppoja.
Monista värikkäistä Maycombin tyypeistä syntyy elävä kaupunki. Lähetyspiirin rouvien kaakkukahvit on herkullinen kuva omahyväisestä, aina oikeassa olevasta porukasta, jonka hörhelöiden alta paljastuvat julmat asenteet. Rouva Merriweather nyökkäsi viisaan näköisenä. Hänen äänensä kohosi yli kahvikuppien kilinän ja sen vaimean massuttavan äänen, mikä syntyi naisten pureskellessa kaakkuja. - Tässä kaupungissa on hyviä mutta harhaanjohdettuja ihmisiä.
Kuin surmaisi satakielen näyttää 'helpolta' elokuvan pohjaksi, koko tarina etenee harvinaisen sujuvan dialogin kautta. Välillä ihmettelin, onko nyt kahdeksanvuotias noin kypsä ajatusmaailmaltaan mutta kyllähän lapset vaistoavat hyvin epäjohdonmukaisuuden, sellaisen johon vanhemmat ovat jo tottuneet. Kuten esimerkiksi kun Scout ihmettelee jotain paikallista rouvaa, joka on niin myötätuntoinen juutalaisten kärsimykselle mutta samalla niin ilkeä omilleen. Kertomus tihenee kohti kulminaatiotaan, oikeudenkäyntiä, jossa on väkivallasta syytettynä musta mies ja syytteen nostajana valkoinen nainen.
- Pelkäsitte joutuvanne pidätetyksi, pelkäsitte saavanne vastata siitä, mitä olitte tehnyt? - Ei sir, mä pelkäsin joutuvani vastaamaan siitä, mitä mä en ollu tehny.
Rasismin lisäksi Kuin surmaisi satakielen nostaa esille muitakin erilaisuuden kohtaamisia, kuten juopon Dolphisin, jonka juoppous on pelkkä kulissi sille että hän haluaa elää omanlaistaan elämää ja tehdä omia valintojaan, kun ne eivät noudata yleisesti hyväksyttyjä. Juopolle ne sallitaan.
Pulitzer-palkittu romaani onkin taas hyvin ajankohtainen. Ei tarvitse kuin vaihtaa 'neekerin' paikalle 'pakolaiset, turvapaikanhakijat' niin ollaan hyvin lähellä tämän päivän keskustelujen äänenpainoja meillä ja Euroopassa.
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
To Kill a Mockingbird, 1960, suomentanut Maija Westerlund
Gummerus 1990, 8. painos (1. 1961) 333 s
Luin tämän kirjan viime kesänä klassikkona. Jotenkin se oli vain lukematta. Katsoin myös elokuvan. Tuota "uutta" en ole lukenut. Sanot hyvin tuon lopun. Rasismia on tässäkin maassa tasolla, jossa sitä ei ainakaan tulisi sallia. Se hämmentää ehkä eniten.
VastaaPoistaKuljin eilen Turussa uusimman vastaanottokeskuksen ohi. Siellä oli pihamaalla kourallinen ihmisiä Suomen lippujen ja megafonin kanssa. 'Me olisimme halunneet periaateellista keskustelua mutta meiltä evättiin...' kuului kauas. Muita ihmisiä ei näkynyt. Rakennus on sama jossa olin 6-vuotiaana potilaana. Ajattelin niitä sisällä olevia.
Poista(filmin To Kill a Mockingbird nähnyt, Gregory Peck pääosis)
VastaaPoistaNiin minäkin, kauan sitten tv:stä.
Poista(täällä näytetään noita vanhoja filmejä, jos hoksaa)
PoistaHeitin sinulle haasteen.
VastaaPoistahttp://ullankirjat.blogspot.fi/2016/03/sieluni-hymyt-haaste.html
Kiitos, hauskaa ja helppoa kirjoittaa itsestä, ainakin minulle, itsekeskeiselle ihmiselle. Tuossa haasteessa omaan napaan katsomista saa ihan vapaasti harrastaa.
PoistaTämä on hyvä kirja! Sitäkin yllättävämpää on, miten huono se löydetty "Kaikki taivaan linnut" on. Minä hankin sen kohun vuoksi, mutta en pystynyt lukemaan loppuun, vaan selailin. Olisi pitänyt kunnioittaa kirjailijan valintaa ja unohtaa tämä, joka oli ollut ehkä harjoittelukappale.
VastaaPoistaSurullinen näky teillä tuolla vastaanottokeskuksen edessä. Että ne kehtaavat ...
Me olimme myös pari päivää Turussa pojan perheen vieraina. Luin jostain ilmaislehdestä, olikohan Turkulainen, miten kommenteista oli poistettu lapsiin kohdistuva rasistinen viesti, ja eikös kohta toimitusta pommitettu rasismisyytöksillä - he ovatkin rasisteja, kun eivät hyväksy toisten aatteen eli rasismin ilmaisuja!
Onneksi silmiini osui myös myönteistä. Oltiin katsomassa pojanpojan jalkapallo-otteluita eräällä isolla yläkoululla. Katselin seinältä ilmoituksia ja huomasin oppilaskunnan suunnitteleman rasismiteemaviikon ohjelman. Se oli hyvin suunniteltu ja monipuolinen. Teemaviikkolistassa näkyi muutakin monikulttuurisuuteen liittyvää. Hyvä nuoret!
Ja pojanpojat ovat onneksi myös edelleen piittaamattomia ihmisten ihonväristä. Koulu- ja joukkuekaverin pipon väri huomataan, ei ihon väriä.
Hyvä tietää, että Kaikki taivaan linnut antaa sinulle mielikuvan harjoittelukappaleesta. Luotan sinuun. En aio lukea. Tämä oli kyllä taitava. Minusta se taitavuus piili myös tuossa tavassa nostaa teemaa esiin vaivihkaa, pienistä ohimennen arjen mukana tulevista huomioista, kuin olisi itse elänyt siinä kaupungissa. Paikoitellen suomennos voisi hyötyä pienestä päivityksestä.
PoistaEttä ne kehtaavat todella, teki mieli mennä häiriköimään paikalle, mutta minut olisi kyllä nujerrettu nopeasti. Omituisesti tuosta porukasta tulee Ku Klux Klan mieleen, ehkä se johtui juuri tästä lukemastani kirjasta. Suomen lipulle pitäisi kyllä tehdä joku pelastusoperaatio, kun nuo porukat ovat niin perusteellisesti omineet sen.
Meille ei tule paikallislehtijakelua. Alussa tuli, kun oltiin muutettu, mutta sain heti tarpeekseni Turkulaisesta. Luin siitä joitakin hyvin konservatiivisia kolumneja ja päätin että en viitsi harmistua moisesta säännöllisesti.