Ohitimme Kuuvan metsätiellä ruohoa mäyhäävän lammaslauman. Shetlannin lammaskoiramme ei ollut niistä laisinkaan kiinnostunut, sen lauma koostui kahdesta kaksijalkaisesta.
Kuuvan niemen tuntumassa tulee vastaan tienviitta Huvila Kahvila Villa Kuuva, joka ihmeellistä kylläkin oli avoinna, arkipäivänä elokuun 23. Tämä on huomion arvoista. Varsinkin Turussa moni kahvilan tapainen, turisteja mahdollisesti kiinnostava kohde on usein kiinni, kun turisti osuu kohdalle eli juuri elokuussa, kun eurooppalaiset lomailevat. Pieni polku - jolta livahti kyy pensaikkoon - ja sammaltuneet portaat vievät terassille, josta on näkymä merelle. Kahvilasta sai hyvää kahvia ja herkullista mustikkapiirasta vaniljakastikkeella. Kuinka sopivaa. Taas kerran olimme nimittäin unohtaneet eväät.
Kahvilan kuitissa luki Sylvi Salonen. Muistin kansakoulun opettajani, mutta oivalsin myöhemmin että hän olikin Sylvi Läntinen. Mukava emomainen täti-ihminen, joka viitoitti tietäni kansakoulun iloihin. Ei pakkosyöttänyt, kuten ensimmäinen ope. Enkä puhu opetuksesta, vaan tillilihasta. Sylvi Salonen sen sijaan on vanhan turkulaisen käsityöliikkeen omistaja ja ilmeisesti yrittäjyys on siirtynyt suvussa seuraavaan sukupolveen, kuten usein tapahtuu.
Kun luontoreittiä jatkaa kohti Kuuvannokkaa, ollaan kohta Airiston tuntumassa. Tässä vaiheessa elokuinen päivä oli lämmin ja sammalentuoksuinen, meri välkehti ja Airiston selällä höyrylaiva Ukko-Pekka matkalla Naantalista mylväisi kuin aasi.
Kesäkahvila Villa Kuuvassa kannattaa siis poiketa. En ole tosin varma, kannattaako käyttää sen hienon näköistä huussia. Siinä näytti olevan peililasi edessä, mutta sivulta hyvät näkymät, sisäpuolelle siis, minusta näytti. Ehkä siinä on käytössä jokin uusi tekninen ratkaisu, joka tekee vain pytyn näkyväksi mutta siinä istuvan näkymättömäksi. Kuuva on vähemmän kansoitettu ja siis rauhallisempi alue Ruissaloa. Kuuvannokasta on hienot näkymät Airiston ulapalle.
Tämä elokuun lopun tunnelmakuvaus korvatkoon kirjabloggauksen, kun ei sitä nyt näytä millään syntyvän. Laurence Sternen Tristram Shandy nimittäin on näköjään pitkällistä luettavaa, ainakin minulla. Se syöksee minut usein epätoivoon, kun en tiedä mistä tässä - lauseessa - alun alkaen oli kysymys. Luen uudelleen alusta, nukahdan. Luen eteenpäin, ja huomaan hekottelevani. Se on yhtä paistetta ja sadetta, luopumisen päätöksiä ja uudelleen lukemaan virkistymistä, ihan kuin tämä elokuu, oma kuukausi.
Olen täysin kyllästynyt sieniennusteisiin. Nythän on niin mainio vuosi, paras vuosikymmeneen, vuosisataan tai kenties vuosituhanteen. Kun joskus osattaisiin rajata se oma tietävyys niille nurkille, mistä tietää. Meillä ei ole sieniä, meillä on todella kuivaa, siis Itäisellä Uudellamaalla rannikolla. Haperotkin loppuivat. Kantarellit täyttävät vielä koppaa. Pientä toivoa oli havaittavissa viikonloppuna, kun löysin pieniä herkkutatin naperoita.
VastaaPoistaSano muuta, ärsyttävää melskausta runsaasta sienisadosta :) Täälläkään ei mitään, mutta ympäryskunnista tulee kyllä myyntiin sieniä torille. Hyvä että edes sieltä..
PoistaKesä on kohta mennyt ja kirjoittelu melkeinpä unohtunut sen temmellyksessä. Menoja tuloja tapahtumia ja varsinkin ihmisiä runsain mitoin.
VastaaPoistaTämä kirjoituksesi sai heräämään muiston yhdestä kesästä lapsena, jonka sain viettää erään sukulaisen kesämökillä Airiston rannalla. Sedällä oli purjevene, johon mahtui ällistyttävän paljon meitä lapsia, ja niin minäkin sain kokea elämäni ensimmäisen ja viimeisen purjehduspyräyksen Airiston aalloilla. Jäi mieleen.
Nuo seudut ovat minullekin semmoisia lapsuuden muistikuvia täynnä. Olen kyllä kesäisin käynyt vauvasta saakka mökillä tuolla Iniön saaristossa, mutta kun oltiin lomasesongin ulkopuolella kaupungissa kauniina kesäsunnuntaina suunnistimme tuonne Kuuvan kallioille eväsretkelle.
Poistakivoja kuvia
VastaaPoistaTack tack. Puhelimen kamera ei ihan niin hyvin toista tuota meren valoa kuin oikea kamerani. Mutta on useimmiten mukana...
PoistaSöpö koira ja kivat kuvat! Olet näköjään koiraihminen. Itse olen kissaihminen, mutta olen ruvennut pitämään koirista entistä enemmän viime vuosina. Usein koirat pitävät minusta. Tristram Shandy on luettu. Kirja on hillitön ja kohtuuton, mutta juuri siksi hauska!
VastaaPoistaTotta, hillitön ja hauska ja kohtuuton - kaikkia noita Tristram Shandy on. Silti se ei ole minusta helppolukuinen.
VastaaPoistaKoiraihminen olen todella paljon. Kissat ovat kyllä kauniita, mutta se kissamainen käytös on omituista. Tupsahtavat esim lehden päälle kun sitä lukee tai terottavat kynsiään toisen sääreen... Koirahulluuteni kasvaa koko ajan. Minulla ei nyt ole koiraa. Tuo silkkikorva on tyttäreni koira joka on aina välillä hoidossa. Koirat ovat minusta ihmisiä ihanampia otuksia enimmäkseen, mutta en aio omaa enää hankkia. En saa sitä ulkoilutusta sopimaan omaan pyöräilyyn etc päiväliikkumiseen, joka suuntautuu milloin mihinkin. Siksi tämä koira saa aina meillä ollessaan ylenpalttisesti huomiota, rapsutusta ja rakkautta.
Hieno tunnelmakuvaus Airistolta!
VastaaPoistaMies voitti kerran johonkin kyselyyyn osallistumisesta lomaviikon Airistolle lomakeskuksen kesähuvilaan. Ja risteily Ukko-Pekalla on tehty myös kesäkaupunki Naantaliin.
Ai sinulle pakkosyötettiin tillihaa alakoulussa, minulle helmirynivelliä Se on kauhea muisto. Opettaja kuulusteli meitä pikkunatiaisia yksitellen Jumalaan vedoten siitä, kuka oli vienyt kipponsa täynnä ruokaa kippokasaan, niin että tuo kauhea silmäliemi oli valunut pitkin poikin. Minähän sen tein, kun olin ensin yrittänyt yökkäillen syödä. En tunnustanut. Opettaja sai yllätyksekseni erään vammaisen Kertun tunnustamaan ja mökeltämään anteeksipyyntöä luokan eteen. En tiedä, loiko julma opettaja Kertulle valemuiston vai oliko hänkin "syyllinen". Arvaa, kärsinkö minä syyllisyydestä Kertun takia vuosikausia, oikeastaan vieläkin. Opettajalle tekisi mieli sanoa pari sanaa.
Meidän kouluaikamme, Marjatta oli sitä aikaa, kun siellä opeilla oli helpompaa mutta oppilailla usein vaikeampaa. Nyt taitaa olla toisin päin, siltä ainakin vaikuttaa kun seuraa sivusta, lähinnä lehtikirjoittelua. Ihan kuin opettajilla ei olisi enää mitään keinoja. Kännykän pyhää ja koskematonta asemaa tunnin aikana en käsitä. Täytyy kyllä myöntää, että tuon tillilihaepisodin lisäksi minulla ei ole muita traumoja kouluajaltani. Myös opettajani olivat kaikki melko mukavia, varsinkin oppikoulussa. Viihdyin koulussa hyvin, paljon paremmin kuin työelämässä. Varmaan siksi sinne hakeuduin aikuisopiskelijanakin joka syksy, ja nyt taas :)
VastaaPoistaSama juttu. Alakouluajan ruokailu oli minullakin ainoa huono asia koulussa.
PoistaOpettajana koin, että oppilaiden levottomuus lisääntyi 2000-lukua lähestyttäessä. Nyt on sellaisia muuutoksia menossa koulussa, että kuolisin varmaan harmista, jos olisin vielä mukana.
Voin kuvitella että se tekee entiselle opettajalle tiukkaa seurata tuota kehitystä kun se ärsyttää minuakin. En ymmärrä, että koko ajan puhutaan kotikasvatuksessa rajojen tarpeellisuudesta, mutta koulussa niitä ei saa olla minkäänlaisia. Opettajia vaan pompotellaan ihan loputtomasti sietämään mitä hyvänsä.
Poista