Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2016

Piipahdus Turun kirjamessuilla

Sain Mari a:n arpajaisista lipun kirjamessuille. Kiitos. Olin jo varautunut siihen, että lippu ei tule ajoissa. Olin lopulta ajatellut että jätän väliin, koska mikään ei varsinaisesti vetänyt sinne. Tämän havaitsin vasta tarkemmin ohjelmaa tutkittuani. Minusta Turun messut vaikuttivat hyvin kotikutoisilta. Riku Korhonen ja Juhani Tamminen. Anteeksi, voi olla että kumpikaan ei haluaisi olla samassa turkulaisuuden kiteytyksessä. Jari Tervo ja Matriarkka olivat kyllä esillä ja äänessä heti kun paikalle ehdin. Samoin Juha Itkonen yhdessä nurkassa.

Listasta löysin kuitenkin Pirkko Saision, itse asiassa ainoan, joka minua messuilla kiinnosti tänä lauantaina. En ole lukenut Saisioltakaan paljon mitään, en noita varsinaisia aikaisempia pääteoksia, mutta kyllä Signaalin ja nähnyt KOM-teatterin Odotuksen sekä Kansallisteatterin Slavan. Ja kuullut häntä. Saisiota on ihmeen mukava kuunnella. On levollista kuunnella viisaan ihmisen selkeää puhetta, kun vielä äänikin on niin miellyttävä. Lisäksi hänessä taitaa olla tuota mystistä, karismaa. Touko Siltala haastatteli Saisiota uudesta romaanista, Mies ja hänen asiansa. Romaani on ilmestynyt kahdeksan vuoden romaanitauon jälkeen. Kuten ilmeni, Saisio on sinä aikana ollut hyvin aktiivinen, hän on muun muassa kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä teatterille. Mies ja hänen asiansa on teemaltaan Rikos ja rangaistus-romaanista muunnelma Rikos ja rangaistuksettomuus. Saisio valotti romaanin ja teatterille kirjoittamisen eroja. Molemmissa draama elää konfliktista, sekä ihmisen sisäisestä että ihmissuhteiden välisistä, mutta, kuten tunnettua, romaani imee sisäänsä enemmän: monenlaisia tapoja kertoa, pitkällistä kuvausta, monologia. Teatterin työkaluvalikoima on kapeampi ja dialogi on tietenkin oleellista.


Mies ja hänen asiansa -romaani on monologi. Miehellä ei ole nimeä. Monologissa kukaan ei kutsu päähenkilöä nimellä, siksi se ei tule esille. Kuolinilmoituksesta lähtee joka tapauksessa liikkeelle asianajajan hyvin järjestetyn elämän paniikkivaihe. Kirjalla oli ensin työnimi Syyttömäksi tuomittu, paradoksi joka kuvaa kirjan aihetta. Kirjasta ei tietenkään paljastettu juonesta sen enempiä, mutta todettiin että jännite pitää. Kustantaja kertoi löytäneensä teoksesta mustaa huumoria. Tähän Saisio ihmetteli, että häntä usein pidetään vakavikkona vaikka itse näkee itsensä humoristina. Onneksi joku lukija oli hänelle kommentoinut nauraneensa paljon. Sekä kustantaja että kirjailija uskalsivat kehua tätä Saision parhaaksi. Kiinnostavalta kuulosti kyllä.

Saision jälkeen katseeni alkoi harhailla. Listallani oli jotain mutta ei kovin innostavaa. Aulassa harhaillessani näin Antti Arnkilin. Hän oli muistaakseni haastattelemassa jotakuta. Minulla olisi ollut oiva tilaisuus huikata hänelle kiitokseni Lauantaiesseistä, mutta ujouteni nujersi innostukseni.

Kuinka ollakaan havaitsin estradilla M.A. Nummisen, jonka Baarien mies-kirjasta oli julkaistu uusi juhlapainos. M.A. Numminen on harvinainen suomalainen, mies, jonka ympärillä leijuu loputtoman hyväntuulisuuden ja rentouden atmosfääri. Hän on tehnyt itsestään taideteoksen, joka kestää hyvin aikaa. Teos on edelleen tuoreen tuntuinen, sivistynyt, valpas ja tutkimuskohteitaan äärimmäisen lempeästi kohteleva.

Puhelin vähän epävakaa joten kuvasta tuli huono, mutta onpahan oma.

Huolellisesti artikuloiva Numminen muisteli keskioluen vapauttamisen syntyaikoja, Sinebrychoffin olutrekkojen starttia 1.1. 69 ja Keskipohjanmaan ainoan keskioluen vapauttaneen kunnan, Kaustisten meininkiä: miehet saapuivat busseilla ympäröivistä kuivista kunnista klo 10 ja poistuivat klo 14. Baarien aukioloajat seurasivat bussien aikatauluja. Numminen oli ensin suunnitellut sosiologista tutkimusta, mutta päätynyt romaanimuotoon, jonka päähenkilönä seikkailee Numminen-niminen mies. Miehellä on tuttuja niin Savukosken teboililla kuin Föglön baarissa Ahvenanmaalla. Savukoskella järjestyi baariin tutustuminen ja yöpymiset, kun Numminen kävi ensin aamupäivällä koulussa esiintymässä lapsille jäniksenä.

Venäläissyntyinen Saksaan asettunut Wladimir Kaminer oli Roman Schatzin haastateltavana. Tästä kirjailijasta en ole toistaiseksi kuullut. Hän vaikutti iloiselta ja spontaanilta tyypiltä, joka oli valmis kertomaan Venäjästäkin. Ei nyt ruveta liian vakaviksi, huomautti Schatz. Ei se ole vakavaa, sanoi Kaminer. Hän muistutti, ettei kukaan tätä ennen ole ryhtynyt aggressiiviseen valloituspolitiikkaan ilman liittolaisia. Stalinillakin oli Hitler - tai niin hän luuli. Putin ei vain ole tätä huomannut. Haastattelija ei minusta vaikuttanut oikein sopivalta tähän hommaan, vaikka onkin Suomen virallinen saksalainen nykyään. Jotenkin vaikuttivat olevan hieman eri aaltopituuksilla, ainakin alussa.

Tämmöne pikkane väläys Turun kirjamessuilt.


6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla. Tein täsmäiskun messuille :)

    VastaaPoista
  2. Leena, minä taas tein täsmäiskun perjantaina. Olin 1. kerran Turun messuilla. Päätin käydä katsomassa, kun olin muutoinkin pojan ja pojanpoikien luona ja tänä vuonna Helsinki jää minulla väliin.

    Sekä Saisio että M.A.Numminen ovat minulle mieluisia kulttuurihenkilöitä. Olin kerran Nummisen konsertissa Joensuun kirjallisuutapahtuman iltatilaisuudessa. Se oli mahtavaa menoa ja mies niin kerrassaan miellyttävä.
    Kaminerilla oli mieleenjäävä, hyvin valmisteltu esitys avajaisissa. Kirjoitan siitä jotain omassa blogissani. Muistin äkkiä häntä kuunnellessani, että olen lukenut hänen hauskan kirjansa 'Berliinin matkaopas uteliaalle turistille' matkalla Berliinissä.

    VastaaPoista
  3. Hauskalta tyypiltä vaikutti Kaminer minustakin. Olen vuosi vuodelta enemmän ruuhkia vieroksuva, että alan kyllästyä puolessa tunnissa tuohon vellomiseen. Kaikennäköiset messut ovat minulle ihan kaukaa kierrettäviä, hulluja päiviä. Kirjamessut ovat olleet poikkeus.

    VastaaPoista
  4. Sama juttu! En viitsi enää mennä edes myyjäisiin kuin jonain hilajisempana aikana. Kun astuin Turun messukeskukseen ylpeänä siitä, että olin osannut käyttää busseja (yleensä olemme liikkuneet autolla), ajttelin ensin, että tämä ei ole minun paikkani. Perjantaina oli hirveästi säntäileviä oppilasryhmiä enkä nähnyt ständejä missään. No, sitten kiertelin rauhallisesti ja "otin paikan haltuun". Menin aina eturiviin paitsi avalaisissa, joissa oli oudosti varattu puolet penkkiriveistä kutsuvieraille. Kaikki järjestäjätkin kuuluivat heihin, kun yleensä on vain rivi tai kaksi "your excellencies" -tyypeille.

    VastaaPoista
  5. Ai tommoista järjestelyä, tyhjiä penkkejä kutsuvieraille oli taas saatu Turussa aikaan. En nyt haluaisi olla negatiivinen synnyin- ja kotikaupunkini suhteen, mutta täällä on minusta aina osattu pönötys ja jäykistely, konservatiivinen pomojen pokkurointi, esim Tampereeseen tai Helsinkiin verrattuna.

    VastaaPoista