Sivut

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Erkki Tuomioja: Luulin olevani aika piruileva. Poliittiset päiväkirjat 1995-1997. /osa 1



Erkki Tuomiojan blogi oli ensimmäinen, joka tutustutti minut blogimaailmaan. Olen seurannut sekä hänen poliittisia kommenttejaan että kirjallisuusvinkkejään. Silloin en vielä lukenut kirjablogeja eikä niitä tainnut kovin paljon vielä silloin ollakaan, ei mitään verrattuna nykyiseen tarjontaan. Luinkin itse asiassa politiikkaa kiinnostuneemmin hänen kirjavinkkejään. Häneltä olen löytänyt mm historioitsija Bengt Jangfeldtin ja Christer Pursiaisen (Trotski-elämäkerta). Pidin paljon myös Sofka Zinovieffin Punaisesta ruhtinattaresta, sekin löytö häneltä. Tietenkin myös Tuomiojan oma Hella Wuolijoki-elämäkerta Häivähdys punaista tuli luettua. Se on hyvin kirjoitettu ja jännittävä. Sääli, että ainekset hienolle elokuvalle ilmeisesti hukattiin, koska siitä tehty elokuva oli kuuleman mukaan vaatimaton. En harmistukseltani viitsinyt käydä katsomassa, koska näin sen lukiessani mielettömän rikkaana elokuva-aiheena.

Joululahjatoiveeni siis toteutui ja nyt on tullut kahlattua vasta pari vuotta Erkki Tuomiojan poliittisia päiväkirjamuistiinpanoja. - Kuinka monta hyllymetriä näistä lopulta tuleekaan, ura kun jatkuu täyttä häkää! - Tässä kohden, ennen vuotta 97, minun on pidettävä lukupaussi, koska valiokuntatyöskentely on osittain raskasta ja Tuomiojan päivät valiokunnista seminaareihin, Helsingistä Brysseliin, Oxfordiin, Köpikseen ovat tavalliselle pulliaiselle läkähdyttävän täysiä.

Poliittisesta historiasta kiinnostuneelle päiväkirjamuoto on silti monella tapaa hauska muoto virkistää vanhoja tapahtumia. Politiikan toimittajille ja tutkijoille tämmöiset kirjat ovat tietenkin arkista kauraa ja tarjoavat sisäpiirin tietoa, yhden vaikuttajan näkökulmasta. Silti päiväkirjat ovat maallikollekin mielenkiintoinen kurkistus politiikan, eduskuntatyön ja lainsäädännön yksityiskohtiin. Poliittiset lehmänkaupat eli kulissien takaiset vehkeilyt ovat parhaimmillaan kuin jostain Shakespearen draamasta juonitteluineen.

Noina vuosina oltiin herättelemässä EU:n valuuttaunionia, EMUa. joka oli Tuomiojalle kova päänsärky. Hän kuului silloin euro-skeptikoihin, the most pro-European of the Finnish socialdemocrats' eurosceptics, kuten eräs saksalainen poliitikko hänet vaimolleen esittelee. Tuomioja oli silloin kannattamassa hankkeen lykkäämistä lisätiedon saamiseksi, kaivaten asian perusteellisempaa tutkimista. EU:ssa, sen hankkeissa ja seminaareissa, muiden eurooppalaisten sosialidemokraattisten puolueiden tapaamisissa ja Pohjoismaiden Neuvoston kokouksissa Tuomioja reissaa henkeä vetämättä. Mitä nyt välillä flunssa kaataa kovan kuntojuoksijan petiin. Pohjoismaiden Neuvoston kuvauksista tuli kyllä mieleen Stubbin kuuluisa 'vittu mitä paskaa'. Tuomiojakin nimittäin antaa ymmärtää, että muut pohjoismaiden edustajat ovat liian valmiita mukavuudenhaluiseen lörpöttelyyn monipäiväisissä tapaamisissa sen sijaan että hoidettaisiin asiat alta pois yhdessä päivässä. Ja Tanska vielä erikseen luulee voivansa esittää asiat muiden puolesta.

Mutta siis se Lipponen! Hän on Tuomiojan varsinainen päänsärky ja kivi kengässä, pain in the ass. Pääministeri, jonka vara-Paavona Tuomioja joutuu välillä toimimaan. Syynä siis vakavat linjaerimielisyydet, jotka ajavat Tuomiojan raivareihin harva se päivä. Lipponen on Tuomiojan mielestä kokoomuksen keskiviivan oikealla puolella, huomioi markkinavoimat, nuo nuoret pankkileijonat, vaan ei vähävaraisia puolueen kannattajia. Pääministeri jyrää kansanedustajan ja suurenvaliokunnan pj:n eikä Erkille jää riittävästi vaikutusmahdollisuuksia, vaikka puolueessa iso kannattajakunta onkin. Silti lipposlaisuus jyrää tuomiojalaisuuden. Tuomioja mietiskelee yhdessä suosikki-kokoomuslaisensa, Sirpa Pietikäisen kanssa hyppyä Vihreisiin tai sitten suurlähettilään hommia jossain viileässä maassa. Omaa linjaansa hän peilaa mm Margaret Thatcherin itsevarmaan visioon. Sellaista ideologista varmuutta hänellä ei ole, mutta sille mitä haluaisin maailmassa aikaansaada ei ole nyt sosiaalista tilausta.

Poliittiset juorut ja tymäkät henkilökuvat kuuluvat tietenkin päiväkirjaan. Lipposesta on hyvääkin sanottavaa: hän on äkkipikainen mutta ei pitkävihainen kuten Kalevi Sorsa. Riitta Uosukainen asettaa Tuomiojan sovinistiset epäilyt hänen menestyksestään eduskunnan puhemiehenä häpeään: tämä on johdonmukaisesti puolustanut eduskuntaa EU-kiistoissa hallituksen kanssa ja pärjää yllättävän hyvin emäntänä Venäjän parlamentin ylähuoneen puhemiehelle. Hän on tällaisissa tilanteissa kaikkine lirkutteluineenkin omassa elementissään, sillä huumoripitoisen lirkuttelun lomassa on myös selkeää asiaa. Ben Zyskowicz on kokoomuksen kova luu valiokuntatyöskentelyssä, toki ärsyttävä mutta Niinistön rinnalla hänkin on suorastaan asiallinen ja miellyttävä tapaus. Niinistö tulee paikalle vain sabotoimaan ja asettamaan kaikki laskelmat kyseenalaiseksi ja vielä hyvin öykkäröivään, käskevään ja muut keskeyttävään tyyliin. Niinistö toimi näinä vuosina ensin oikeus- ja sitten valtiovarainministerinä. Euroedustaja Timo Järvilahti oli iltalehtien otsikoissa seksistisistä ehdotuksista delegaation Australian matkalla. Tuomioja ei voi olla naureskelematta, että tämä on alkanut lähennellä yhtä EP:n tosikkomaisimmista besserwissereistä. Olisin voinut varoittaa Järvilahtea seurauksista.

Erkki Tuomiojan imago on aika ärhäkkä, osittain epäsosiaalinenkin. Oman puolueen kannattajakin käy ehdottamassa, että ottaisi sentään omat joukkonsa paremmin huomioon ja olisi heitä kohtaan sosiaalisempi. Sillä ei puolueeseen Paasion takia liitytä, mutta Tuomiojan takia kyllä. Joka tapauksessa Tuomiojalla on valtava kansainvälinen ja suomalainen politiikan, talous- ja kulttuurielämän verkosto. Siihen kuuluu sekä politiikan johtajia että tutkijoita ja professoreita Oxfordia ja Moskovaa myöten. Lähipiiriin näyttää kuuluvan Suomen ruotsinkielisiä, Jörn Donner ja Claes Andersson, Vihreistä Osmo Soininvaara ja Heidi Hautala. Pitkälle iltaan jatkuvan eduskuntatyön ohella Tuomioja valmistelee väitöskirjaansa Pekka Kuusesta ja kokoilee materiaalia kirjaansa Hella Wuolijoesta. Varsinainen tehopakkaus!

Yksi yhteinen pikku riesa meillä lukiessa tuli: Tuomioja koittaa sanoa - asiasta jotakin jollekin. Arvatenkin jollekin pässinpäälle, mutta hän ei ikinä koeta vaan koittaa, jatkuvasti. Kirjoitustyyli ei tietenkään muutenkaan ole yhtä hiottua kuin esim Hella Wuolijoki-kirjassa, vaan se painuu välillä monista substantiiveista raskaaksi kapulakieleksi. Mutta silti. Vaikuttava dokumentti politiikan työkentästä. Kiva lukea kaunokirjallisuuden vastapainoksi. Jokaisen kuukauden alussa on teoksen toimittajan, valtiot.tri Veli-Pekka Leppäsen listaus ajankohdan tärkeimmistä tapahtumista Suomessa ja maailmalla. Ukrainan parlamentti muuten kumosi Krimin autonomisen alueen perustuslain 17. maaliskuuta 1995 - jonka Krim oli ottanut käyttöön 1992.

Tässä olivat vasta vuodet 1995-96. 1997 jää odottamaan sopivaa väliä.

Erkki Tuomioja: Luulin olevani aika piruileva. Poliittiset päiväkirjat 1995-1997.
Toimittanut Veli-Pekka Leppänen
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016, 613 s

10 kommenttia:

  1. Erityinen ja erikoinen hän on, Tuomioja. Tarkoituksena on lukea näitä hänen päiväkirjojaan, jossain välissä. Tähän mennessä yksikään niistä ei ole löytänyt tietään meidän kirjojemme joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä yksi esimerkkinä ainakin minulle maistui. En ole lukenut aikaisempaa Siitä syntyy vielä rumihia. Tuomiojalla on kyllä valtavasti kapasiteettia. Poliittinen työ, eduskuntatyö on kyllä vaativaa. Poliitikkoja voi syyttää ja arvostella monesta, mutta ei varmaan laiskuudesta. Se huomattaisiin kyllä.

      Poista
  2. Luen juuri Raija Orasen Kekkos-kirjaa, jossa Tuomioja ja Lipponen ovat vielä nuoria radikaaleja :) Nämä Tuomiojan päiväkirjat on ehdottomasti luettava jossakin vaiheessa! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Lipponen ollut joskus radikaali? Ehkä, en muista. Tuomioja sen sijaan on edelleen suhteellisen radikaali omassa puolueessaan, sekä talous- että ympäristömielipiteissään.

      Poista
    2. "Aseistakieltäytymiseen yllyttäjien nimilistasta Kekkonen alleviivasi kaksi nuorta sosiaalidemokraattia, Erkki Tuomiojan ja Paavo Lipposen, jotka olivat etunenässä ajamassa tuota niin kutsuttua uutta ulkopolitiikkaa ja aina Kekkosta vastaan." (Raija Oranen: Kaiken takana Kekkonen)

      Poista
    3. Minun muistini mukaan Tuomioja ei ole ollut ollenkaan suurimpia Kekkos-kriitikkoja. On hän ollut aktiivinen Sadankomiteassa ja sodan vastaisissa mielenosoituksissa mukana nuoruudessaan ja myöhemmin. En ole lukenut Raija Orasta, mutta ei hän taida kuitenkaan olla sillä tavalla ammattimainen historian tutkija kuin esim Tuomioja itse on, vaikka onkin kirjoittanut historiallisia romaaneja. Kuitenkin enemmän lukenut kuin esim minä :) Joten tuo on siis todella nuoruuden radikaaliutta Lipposelta, mutta Tuomioja ei ole siitä miksikään muuttunut.

      Poista
  3. Aloitin lukemisen ensin pienellä varauksella, mietin kuinka paljon Oranen mahtaa pistää omiaan mutta aikani googlailtuani päätin luottaa kirjailijaan. Oranen on toiminut mm. politiikan toimittajana 70-luvulla, ihan hyvä meriitti sekin ;)

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut tästä joskus arvion Hesarista. Ymmärtääkseni hän on sekoittanut faktaa ja fiktiota, että kyllä kai hän omiaankin pistää. Ei kai tämä ole puhdas tietokirja.

    Oranen oli näköjään taistolaisliikkeessä mukana (avautunut jossain niistä ajoista). Minulla ei ole siitäkään mitään muistikuvaa, vaikka olen hänen sukupolveaan. Ehkä siksi kun en lukenut häntä silloinkaan. Muistan vain nuo laulu- ja teatteriporukat, Chydeniuksen, Halkolan etc.

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan lukenut poliittisia päiväkirjoja, mutta tämän laitan kyllä korvan taakse! Ikäni puolesta voisin olla Tuomiojan lapsi, mutta hänhän sivuaa kaikkea sitä historiaa, jonka olen elänyt. Olisikin mielenkiintoista kurkistaa niihin aikoihin politiikan kautta, eikä minään siloiteltuina muistelmina!

    VastaaPoista
  6. Ilman muuta tämmöistä subjektiivista ja henkilökohtaista päiväkirjaa on helpompi lukea kuin jotain poliittisen historian teosta. Tuomioja osaa kyllä kirjoittaa. Se näkyi varsinkin tuossa Wuolijoki-muistelmassa. Kuten sanottua, päiväkirjamerkinnät eivät aina ole niin hiottuja, mutta toisaalta niistä syntyy elävä ajankuva.

    VastaaPoista