Mihail Bulgakov: Mansetteihin merkittyä /Toisaalta, kaikkea voi sattua. Venäläisiä novelleja I

Olga Rozanovan maalaus Kirjoituspöytä vuodelta 1916

Jotain tuttua tässä kokoelman 'Toisaalta, kaikkea voi sattua. Venäläisiä novelleja' avausnovellissa on. Mihail Bulgakovin siivekäs hevonen lähtee villiin laukkaan heti ensimmäisistä riveistä, muuttaa muotoaan, väriään ja kulkuaan niin että lukijana on jo parin sivun jälkeen äimänä pölypilvessä itseään kokoamassa. Sama ilmiö tuli vastaan jo aikaisemmin, novellikokoelman Morfiini ja muita kertomuksia joissakin novelleissa, Satiiri sekoittuu surrealismiin, todellisuus uniin. Ja kaikki tämä Mansetteihin merkittyä- novellissa irrallisina palasina - mininovelleiksi niitä kutsuu kokoelman esipuheen 'Venäläisen kertomuksen salaisuudet' tekijä, Valeria Pustovaja - mutta loppua kohden jotenkin kuitenkin hahmottuen ja tiivistyen.

Potilas hourailee kuumeisena, epäilty diagnoosi lavantauti jossain uuden valtion, Neuvostoliiton kolkassa. Tiflis on Kaukasuksella, sieltä lähdetään vaellukselle yli vuorten. Vasta Moskovaa lähestyttäessä alkaa tulla jotain, josta saa kiinni, nimittäin kohtaamisia venäläisten kirjailijoiden kanssa, Pushkin, Gogol, Mandelstam vilahtavat ohimennen. Reviisori ja Vlamaju eli Vladimir Majakovski. Kertoja pyörittelee ja leikittelee mielin määrin sanoilla. Matkalla kohdataan muita runoilijoita, kuunnellaan esitelmiä. Sitten seuraava piti esitelmän Gogolista ja Dostojevskista pyyhkäisten kummankin maanpinnalta. Moskovassa päädytään Kirjo-nimiseen paikkaan, joka vaikuttaisi olevan jonkin näköinen kirjailijoiden talo. Olisiko se jokin uuden uljaan järjestelmän pystyttämä paikka? Vaikuttaa hyvin byrokraattiselta ja absurdilta. Kirjailijat kirjoittavat iskulauseita mutta pääosa  energiasta menee hakemusten rustaamiseen, jolla todistetaan olemassaolo.

Minä menin laskelmat mukanani ennakkoja peräämään. Tavoitin kaikki. Kaikki leimat ovat kohdallaan. Mutta niin tiukalle otti että juostessani toisesta kerroksesta viidenteen väänsin raivopäissäni mutkalle jonkin käytävän seinästä törröttävän rautapultin.

Bulgakov on groteski ja hulvaton, musta nauru hohottelee taustalta, milloin kovempaa milloin vaimeammin Neuvostoliiton synnytyskipujen keskellä. Jostain kaikaa internationaalikin, ranskaksi: C'est la lutte finale...

Panokseni novellihaasteessa nyt 31.

Toisaalta, kaikkea voi sattua. Venäläisiä novelleja
Suomentaneet Martti Anhava ja Vappu Orlov
WSOY 2015