Zimbabwelainen maailma kaikessa korniudessaan aukeaa komeasti Petina Gappahin esittelemänä kolmessatoista novellissa. Robert Mugabe, yli-ikäinen presidentti ja diktaattori ja mielikuvituksellisiin yltävät inflaatioprosentit varjostavat kaikkien ja erityisesti köyhien elämää. Elämä virtaa voimallisena sittenkin. Gappah saa ja osaa kirjoittaa omistaan. Hän mäiskiikin heitä olan takaa; köyhiä ja juonittelevia petkuttajia, rikkaita ja korruptoituneita, yhtä lailla vaimojaan pettäviä miehiä kuin sukulaisiaan hyväksikäyttävää naista. Hän nauraa Ednalle, joka on aina valmis loukkaantumaan toisten puolesta. Maassa, missä leipäpalaan menee puolitoista miljoonaa zim-dollaria pitääkin osata nauraa. Se nauru on ihmisten pelastus sodassa ja kurjuudessa. Nauru ei ole lopulta häijyä, pikemminkin Gappah näyttää ihmisen epätäydellisyyden ja maailman todemmin kuin mustavalkoisen moralisoinnin kautta. Nelson Mandela syntyy kerran tuhannessa vuodessa, enemmän on Robert Mugabeja.
Surusävelten saatossa ministerin leski Esther on miehensä mahtipontisissa hautajaisissa, joissa luetaan samat puheet kuin aina kun aids on taas kerran korjannut korkean virkamiehen. Hän menehtyi pian pitkälliseen sairauteen, ja vaimo on tyytyväinen oltuaan vuosikausia vaimo vain sosiaalisessa mielessä. Zimbabwessa rikkaat miehet rakentavat puutarhoihinsa pikkutalon rakastajattarilleen. Sekä aids että hankkeet saada presidentti vallasta pidetään salassa. Paljon on salattavaa maassa, jossa diktaattori pitää kansaansa kyykyssä. Rosien sulhasen halkeilleet, vaaleanpunaiset huulet kielivät siitä, minkä kaikki näkevät mutta kukaan ei sano ääneen. Niinpä jokainen katkoo tietään vahvemmalle oksalle parhaansa mukaan. Niin leskikin, jolla on tieto miehen viimeisestä toiveesta. Sekin voi olla vahva valuutta.
Ns nigerialaiskirjeitä lähetetään myös afrikkalaisille uhreille. Miehemme Genevessä voitti miljoona euroa on tyypillinen tarina, jossa petettyä potkitaan yhä syvemmälle suohon. Siinä sivussa kerrotaan Afrikan muiden maiden diplomaattien suhtautumisesta Zimbabween. Se on pilkan ja naureskelun sävyttämää. Te zimbabwelaiset, säestää Etiopian valtuutettu. Koskas teette selvän presidentistänne? Ja meidän Mengistusta, jota se hellii Hararessa.
Niminovellissa Mupandawanan tanssimestari, hinnat olivat hujahtaneet yhdessä vuodessa 97-kertaisiksi ja eräs M'dhara Vitalis Mukaro sai eläkkeen sijaan kolme paria kenkiä, puoli numeroa liian pienet. Maine on venyvä käsite, varsinkin tällaisella paikkakunnalla, missä kaikki tuntevat toistensa kainalohien hajut. Mupandawana, koko nimeltään Gutu-Mupandawanan Kasvukeskus, on isompi kuin kylä, mutta kaupunki se ei vielä ole. Paikallinen Michael Jackson liian pienissä kengissä tanssii itsensä sanomalehteen, heti presidentin päivittäisen kuvan alle.
Petina Gappah täyttää novellinsa paikoitellen vuolaiksi värikkäistä tyypeistä, sukulaissuhteista ja ujuttaa lisäksi teksteihinsä shonan-kielisiä sanoja ja lauseita. Nämä varsinkin lauseen mittaisina jäivät eksoottiseksi mausteeksi kuten myös perheessä ja suvussa nimien edessä käytettävät, enimmäkseen kait sukulaisuutta merkitsevät etuliitteet: Mainin'Juliana, SisiDessy, SekuruLazarus. Ne lienevät oleellisia Gappahin rennolle kirjoitusotteelle, paikallisessa dialogissa aina mukana. Jos se sen vaatii, niin hyväksyn. Gappahin tyyli ja kieli on nimittäin aivan loistavaa, nautittavaa luettavaa.
Viimeinen novelli Keskiyö hotelli Californiassa kertoo niljakkaasta myyntimiehestä, joka suupalttina ja kaikinpuolisena ketkuttajana pelastautuu tilanteesta kuin tilanteesta. Novelli on aivan hulvaton ja toi mieleeni vastaavanlaisen niljakkeen toiselta mantereelta, nimittäin australialaisen Bunny Munron Nick Caven romaanista Bunny Munron kuolema.
Novellikokoelman alkumietteeksi on valittu Jane Hirshfieldin runo 'Optimismi', jossa ihaillaan puun sitkeyttä, joustavaa perääntantamattomuutta: huomatessaan valon estyneen yhdeltä puolelta, se kääntyy toisaalle. Tästä sitkeydestä on rakennettu zimbabwelainen elämä Petina Gappahin novelleissa. Naurusta ja sitkeydestä. Kirja pääsi ehdolle Guardianin esikoiskirjapalkinnon saajaksi.
Täälläkin luettu: Kirjaluotsi.
Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
An Elegy for Easterly, 2009, suomentanut Seppo Loponen
Tammi, 2009, 199 s
Onpa kiva, että suomennetaan afrikkalaisia kertojia. Pitää koettaa muistaa tämä sitten kun jonain vuonna olen lukenut eurooppalaiset ja amerikkalaiset kirjat ja on aika suunnata Afriikkaan. Novellien kautta sitä saa niin monenlaista kuvaa, kun taas romaanissa on usein aika lailla kiinni tietyssä maailmassa.
VastaaPoistaAi sitten vasta kun olet lukenut nuo eurooppalaiset ja amerikkalaiset :) Mutta onhan sinulla aika hyvä tahti, että en yhtään epäile..
PoistaHyvä, että novellihaasteen kautta on tullut luettua enemmän novelleja. Kyllä ne usein ovat jotenkin paremmin hiottuja helmiä, kuin moneen suuntaan leviävät romaanit. Harvemmin niihin mahtuu esim noita nykyään niin suosittuja aikatasoja ja eri näkökulmia. Petina Gabbah on hieno kirjailija, näissä novelleissa yhdistelmä afrikkalaista tarinankertomista, mustaa huumoria mutta myös empatiaa ja herkkyyttä.