Turkulaisuus hiipii takaisin

Noin kolmekymmenvuotinen taisteluni Turun murretta vastaan alkaa olla menetetty. 'Mä hierosin sitä Marseille saippuaa tohon kaulukseen ja laitoin sitte koneeseen' annoin aamulla pesuvinkkiä. Kontrolli oli ilmeisesti aamupöpperössä lepsua ja pullautin  -s:llä pidennetyn imperfektin suustani, kuin rupisammakon. Näin turkulaisuus hiipii takaisin verenkiertooni vaikka haraan vastaan. Kuin matalapaineet lännestä. Kuin ilmastonmuutos. Kuin jätevedet Talvivaarasta. Kyse on ensinnä murteesta, mutta sen vanavedessä ui koko se itse.


Tosiasiassa olen aina pitänyt Turun murretta vähän pöhkönä, ennen pois muuttoakin. Vielä enemmän muualla. Turusta mentiin ensin Joensuuhun ja meidän pikkulapset alkoivat viäntää antaumuksella. 'Mie haluun mehhuu', sanoi kaksivuotias. Ja 'sinne mäni' eräänä iltana, heitettyään vessapyttyyn jotain ja vetäen rivakasti vedet päälle.

 Murteet ovat kivoja ja maanläheisiä, ei pidä hienostella ja uskotella olevansa jotain muuta. Kaikkein kiusallisinta oli sittemmin Helsingissä kun jotkut olivat niin stadilaisia ettei paavikaan. Ja aika hassua se stadilaistenkin dallaaminen. Taitavat sentään dallaajat olla jo haudan partaalla, hekin. Saa olla murteita, ja murrekirjailijoita. Heli Laaksonen on hieno runoilija ja sympaattinen tyyppi, ainakin mitä julkisuudesta voi päätellä.

Turun tori. Paras kaikista.

Tässäkin annetaan neuvoja kuinka lähestyä myrkkynääpikästä.

Alkuaikoina pääkaupunkiseudulla kontrolli petti joskus jossain baarissa samalla kun puheen määrä lisääntyi. Mää sanosin saattoi livahtaa kun en enää pitänyt varaani. Monet fiksut ihmiset puhuvat Turun murretta, siitä ei ole kysymys. Hah, sanoi isäni kun ei kuullut. Hyvin fiksu ihminen. Ja Koivistokin. Mutta nämä Matti ja Teppo-vitsit: Mitä telkkarista tulee? - Uutiset ja sää - Ai mää vai? Turussa on muuten paljon komeita nuoria miehiä ja kauniita naisia. Sitten kun he puhuvat, vaikutelma ikäänkuin vaihtaa suuntaa. Vähän sama ilmiö kuin Risto Jarvan Loma-elokuvassa, kun mystinen nainen lopussa puhkeaa puhumaan: tuo mies on seurannu minnuu kuin hai laevaa. Puff - vaaleanpunainen pilvi haihtuu.

Turku, Suomen suurin hautausmaa, valisti kollega firmasta ja Hesasta lähtiessäni. Sinne päädyn ennen pitkää, appiukon viereen. Ei auta vaik kui vikisisisis.

Turussa kaikki on vanhaa tai vanhempaa. Kuten esim Kansallinen Kirjakauppa - jonka nimi ja logoväritys  tuo mieleen Ilkka Kanervan. Since 1899.

Se on kestänyt Stockmannin Akateemisen nousun ja tuhon, Bonnierin tulon. Kansallinen Kirjakauppa - pystyssä kaiken aikaa. Bukowskia lainatakseni.