Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Turhaan turkulaiset jupisivat kun Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki siirtyi keisarillisella päätöksellä Helsinkiin vuonna 1812.  Helsinki oli pienempi paikka ja vielä pahasti palanut neljä vuotta aiemmin, mutta sen sijainti sopi uudelle hallitsijalle paljon paremmin kuin ruotsalaisten perustama läntinen kaupunki. Turku paloi sittemmin vielä perusteellisemmin vuonna 1827 ja se merkitsi kyytiä myös yliopistolle.

Kaupungin suunnittelijaksi valittiin silloisen Preussin Berliinistä kotoisin oleva Johan Carl Ludvig Engel, aiemmin jo Turussa, Tallinnassa ja Pietarissa työskennellyt, kauniista piirroskäsialasta tunnettu arkkitehti. Hän muutti pakon edessä eli työn takia perheineen Helsinkiin vuonna 1816 ja suunnitteli viipyvänsä kuusi vuotta. Engel kuoli Helsingissä vuonna 1840.

Jukka Viikilä on pukeutunut Engelin takkiin ja istahtanut tämän kirjoituspöydän äärelle. On syntynyt yöpäiväkirja, henkilökohtainen monologi, jossa saksalainen arkkitehti kuvailee tuntojaan, kokemuksiaan ja havaintojaan rakentaessaan Suomelle uutta pääkaupunkia - keisarin määräyksellä, Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajan Johan Albrecht Ehrenströmin nimittämänä.

Viikilä kirjoittaa viehkolla kielellä, se on nykykieltä mutta sen pehmeän runollinen sävy antaa tekstille vanhahtavan klangin. Silmissään näkee mustepullon kirjoituspöydällä ja koukeroiset kirjaimet, jotka musteella muotoillaan. Engel on tehtävästään innostunut mutta samalla perheestään, vaimostaan ja tyttärestään huolestunut. Vaimo, eikä mies itsekään ole ollenkaan innostunut jäämään kylmään, pimeään ja tyhjään provinssikaupunkiin yhtään kauempaa kuin on tarpeellista. Parempi samettikangaskin piti tilata Turusta. Rakas tytär Emilie sairastelee.

Niin vain vuodet vierivät ja Helsinki rakentuu: Senaatintalo, Nikolainkirkko, Hietalahden kasarmi, Suomen keisarillinen Aleksanterin yliopisto, Lapinlahden mielisairaala, Kaivopuiston kylpylä. Engelin toimiston uusklassistisia töitä alkaa näkyä Helsingin ulkopuolellakin; Eckerön postitalosta piti tehdä isompi kuin Ruotsin Grisslehamnista että keisarin valta näkyy rajallakin.

Akvarelleissa Engelistä maalataan kuva jäykkänä ja hiljaisena miehenä, joka rentoutuu vain perheensä kanssa ja vaikuttaa enimmäkseen kuin elämän pettämältä melankoliassaan. Onneksi hän sai perustetuksi puutarhansa Bulevardin kotitalon ympärille.

Olen tilannut siemeniä Turusta Albertina Julinin apteekista. Ne toimitetaan minulle postitse. Istuttamalla puita luon varjoja ja vilpoisia levähdyspaikkoja. Ja kun puihin istuu lintuja, voin todeta istuttaneeni myös suloisia lauluja ja vallattomia pyrähdyksiä siinä missä kimalaisia, perhosia ja viheliäisiä pistoksiakin ja ehkäpä jokusen suudelmankin lehtimajan varjossa.

 Engeliä eivät paljon ilahduta viinanhuuruiset suomalaiset: riivaus on yhteinen sekä ylemmille virkamiehille että kadun köyhille. Kadut lymyävät pimeässä ahdistavan tyhjinä, räjäytystöiden ja tautien takia vaarallisina. Kuitenkin hän jossain vaiheessa Suurtoria silmäillessään havaitsee rakentaneensa Ateenan!

Yöpäiväkirjan mittainen monologi ei kovin helposti tempaissut minua mukaansa, vaikka historia alkoi elää ja hengittää, ajankuva ja Engelin elämäntyö kiinnostaa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin runollisesta kielestään ja tutkitusta miljööstä huolimatta kuivakan tyypin monologinomainen puheenvuoro kahdensadan vuoden takaa jäi vähän pölyiseksi ja Engel itse latteaksi tuttavuudeksi. Ei niinkään akvarelli vaan enemmän semmoinen vanha öljyvärimaalaus kullatuissa raameissa, joita nyt Sinebrychoffin museossa esimerkiksi näkee. Romaani palkittiin Finlandia-palkinnolla vuonna 2016.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016, 215 s