Sivut

perjantai 24. marraskuuta 2017

Elokuvissa: Tuntematon sotilas

Kasapanos. RUK-museo. Kuva: Wikimedia Commons


Miksi vanhat kotimaiset elokuvat nostavat myötähäpeää kaikessa kökköydessään, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta? Poikkeuksena Komisario Palmu-elokuvat ja muutamat hyvät näyttelijät. Epäilen, että syynä on ollut hyvien käsikirjoitusten puute ja toisena huono ohjaus. Tuntematon sotilas on loistava romaani, ja siksi eri ohjaajat ovat onnistuneet sen elokuvaksi sovittamisessa. Edvin Laineen  ohjaus taitaa edelleen olla Suomen katsotuin elokuva. Se on poikkeus aikansa elokuvissa, koska ohjaus toimii, hahmot ovat hyvin roolitettuja ja dialogi kulkee sujuvana, murteineen kaikkineen.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas ei kovin paljon oikeastaan eroa Edvin Laineen Tuntemattomasta, mutta se on selkeä tekninen päivitys. Nykytekniikka tuo elokuvaan paljon eläytymistä auttavaa. Kuva rajantakaisista maisemista, Petroskoista, lumisista hangista, taisteluhaudoista on tarkkaa; sammal tuoksuu, panssarivaunu jyrisee naaman eteen, ai tuollainen on kasapanos, tuon ojan taakse sen pitäisi osua, nyt se osui.

Näyttelijäohjaus osataan jo paremmin onneksi. Rokka on vallan erilainen tyyppi kuin se mustasilmäinen viäräleuka, joka Laineen versiossa tätä yhtä pääosaa näytteli. Mutta kyllä rooli onnistuu Eero Aholtakin mainiosti. Jotenkin tuntuu kuin nykytekniikka toisi hahmot lähemmäs, dialogin ohella ilmeet, eleet ja katseet saavat enemmän painoa; näyttelijätyön herkkyys on helpompi havaita. Tai sitten he ovat parempia, ainakin Jussi Vatanen Koskelana onnistuu paremmin kuin Laineen version aika värittömäksi jäänyt tyyppi. Vatasen Koskela on upseeriston keskuudessa pokkuroinnista piittaamaton, käytännön mies ja komppanialleen reilu pomo mutta tosi paikassa kova jätkä. Kaiken hän ilmaisee pienin elein, tauoin ja katsein, ja viilatuilla lauseilla - jotka ovat jääneet elämään, kuten esittely humalaisten upseereiden korsussa: Koskela Suomesta, syö rautaa ja paskantaa kettinkiä. Kolmas jännittävä tyyppi oli aina hihittelevä Vanhala, näyttelijä Hannes Suomiselta nappisuoritus. Äijä tuntui joutuneen väärään paikkaan, mutta hoiti hommansa tuurilla ja osasi huolellisesti annostella hihityksensä. Dialogi on muutoinkin romaanissa ruutia. Siinä kuuluvat sekä Suomen murrealueet että yhteiskunnalliset taustat; varsinais-suomalainen Hietanen nauraa kommunisti-Lahtisen evoluutioteorian esittelylle. Mää ole ahvena. Koko kansa sotii.

Kaiken kaikkiaan romaani tarjoaa mielenkiintoisen gallerian tyyppikuvauksia, ihmisiä painajaisen keskellä ja sen takia tätäkin elokuvaa sodasta jaksaa katsoa. Poikkeamat sodasta siviiliin, Rokan kotitilalle Kannakselle ja Kariniemen häihin Helsinkiin oli kai ajateltu syventämään näitä hahmoja mutta jäivät kyllä aika irtonaisiksi. Toinen motiivi näille poikkeamille on ilmeisesti tasa-arvo: että edes sen verran näytetään naisten sota-aikaa. Lotat jäävät jokatapauksessa soppakattiloiden taakse ja vilahtavat kuvassa. Sen sijaan nuortenmiesten visiitti Veruskan luo Petroskoissa luonnistuu paremmin. Siinä kohtaavat paitsi nuoret naiset ja miehet myös vihollisrintamat. Siviilien kesken rauha löytyy ja pikkuriikkinen romantiikan versokin nähdään, keskellä sotaa.

Oli hyvä idea maustaa elokuvaa muutamilla uutisfilmeillä siltä ajalta, ne oli upotettu elokuvaan tyylikkäästi. Dramaattiselta tuntui katsoa autenttista Hitlerin ja Mannerheimin kädenpudistusta, kuulla uutisten mahtipontista sävyä siinä vaiheessa kun kaikki näytti vielä hyvältä ja oltiin menossa miehittämään Petroskoita, Äänislinnaa ja sitä nöyryytyksen ääntä, kun kerrottiin että suuri naapuri oli hyväksynyt Suomen pyynnön aselevosta.

Minusta ohjaus oli oikein hyvä, mutta edelleen harmittaa, että vain kansainväliseen levitykseen on tehty kohtuullisemman pituinen versio. Kolme tuntia on liikaa, se puuduttaa. Konekivääritykityksen ryminästä olisi varmaan voinut nipistää ihan tässä kotimaisessakin versiossa.

Kiitän vielä siitä, että musiikkia ei ole tarpeettomasti lisätty draamaa voimistamaan - kuvittelisin että ohjaajien pitää nykyään pikemminkin malttaa kuin innostua kaikista tarjolla olevista tehokenoista. Rokan vaimo laulaa lapsilleen Maa on niin kaunis ja samaa laulavat miehet leiritulilla. Joulu tuli sodankin aikana.

Tuntematon sotilas, Suomi 2017
Ohjaus Aku Louhimies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti