Niemi olisi varmasti oivallista kuultavaa, se toimisi äänikirjana huomattavan hyvin. Tietysti lukijana pitäisi olla Juha Hurme. Äänen kuulee silti näiltä sivuilta lukiessakin. Reippaan riehakkaana, suorapuheisena ja hauskana. Juttu kulkee mahtavasta tietomäärästä huolimatta vaivattomasti kuin vesi hanasta. Sillä Niemi on Juha Hurmeen maailmanselitys ja kulttuurihistoria alkuräjähdyksestä Suomen autonomian aikaan, katsottuna tältä Niemeltä tuona noin 14 miljardin pituisena ajanjaksona vuoteen 1809 asti.
Niemi on kiinteä osa Sveariketiä, se on Österlandet ja Pohjanlahti on sen sisämeri. Näin mentiin
 |
| Turku oli pitkään Å bo |
vuosisatoja. Tässä historiankirjoituksessa Ruotsin kunkkujen nimiä ei myöskään ole suomennettu, vaan Gustav Vasan poikia ovat Johan ja Erik - kuten heitä kutsuttiin. Hauska tieto oli sekin, että kunkkujen numeroinnit seuraavat edelleen alkuperäistä, Ukko Nooan pojista alkaneiden kuningasluetteloiden järjestysnumeroita. Sillä Ruotsin historia alkoi vedenpaisumuksesta...
Hurme ei viihdy katederilla vaan juttelee niin Kalevalasta kuin Spinozasta jätkämiehen tapaan - tämä historia kuuluu kaikille. Muutama vittu särähti korvaan, mutta pistin kädet korville. Jokunen vahvistussana ei haittaa kun kieli rullaa freesisti ja on kirjoittajansa kuuloinen, välillä hiomatonkin. Ainakin hetkeksi tulin viisaammaksi, kuten Elisabet Rehnkin, Finlandia-palkinnon valinnan tekijä mainitsi. Näin tarjoiltuna, Suomenniemen historia oli paikoitellen läkähdyttävän hauskaa, milloin se ei ollut mielipuolisen kamalaa. Huhhuh ja herregud. Ainoa kohta, jossa jäin vähän venyttelemään oli Kalevalasta ja myyteistä kerrottu historia, se kun panee minut aina nukahtelemaan - vaikka runot ovatkin usein raisuja, rivoja ja väkivaltaisia. Mutta tämä seuraava runo liikutti. Sitä pohjustettiin kertomalla, että ihmiset varhaiskristillisenä aikana siirtyivät kristinuskon tuputuksen alta pohjoisemmas. Siinä tammi on myyttinen maalmanpuu, joka kieltäytyy toimimasta uuden aatteen aineksena:
Tammi vasten vastajeli:
"Ei minusta niiksi puiksi
ei o kirkon kynnyspuiksi
alttarin asetuspuiksi
lukkarille laulupuiksi
Maarian makauspuiksi:
sus on juossut juurillain
karhu on maannut kannollain
oravainen oksillaini
lintu laulo latvassain."
Hurmeen historianäkemyksessä painottuu kulttuurien hallitsematon vuorovaikutus; kaikki on lainaa. Muutos on pysyvää. Tämän ohella korostuu kristillisen kirkon vaikutuksen havainnointi. Luku- ja kirjoitustaidon sekä kirjapainotyön leviämisestä tietenkin saadaan kiittää kristinuskoa ja kirkkoja, vaan ei siitä sisällöstä. Ja siihen lukutaitoonkin katekismuksen ulkoluku-tyyppinen tapa lukea jätti oivallukselle hidasteen. Valistuneet miehet, harvemmin naiset noina aikoina, joutuivat kukin vuorollaan - Kopernikus, Galilei, Halley, Newton, etc - sovittamaan tutkijan älynsä tuottamia hedelmiä tietämättömien mutta sitäkin fanaattisempien kirkonmiesten sanelemaan totuuteen. Kansa joutui tunnustamaan syntejänsä sekä kärsimään ja odottamaan kuoleman jälkeistä kadotusta. Muusikot joutuivat yksinkertaistamaan sävellyksiään virrenveisuuseen sopivaksi jne. Mukaansa uskontokiihkon kriitikoiden kulkueeseen Hurme on kutsunut näyttävän porukan Leonardo da Vincistä Goetheen, Shakespearesta Cervantesiin ja Diderot'sta ja Kafkaan.
Gustav Vasan poikien Johanin ja Erikin kilvoittelu vallasta ja naisista saa Hurmeen kertomana semmoisen draaman pyörteitä, että Dziisös! ja hän jos viitsisi kirjoittaisi siitä näytelmän, joka rullaisi sekä Suomen Kansallisteatterissa että Stockholmin Dramatenissa vuositolkulla ja sen päälle vielä kymmenen kautta taidokkaasti banalisoituna versiona Tampereen Pyynikin kesäteatterin näyttämöllä pyöriville, täysille katsomoille satoi tai paistoi. Todellisuus on tarua perverssimpää!
Ilahdutti vielä erikseen monen itseäni viehättäneen kirjailijan kohtaaminen uudelleen näissä historian pyörteissä. Siellä vilahtaa Laurence Sterne ja hänen ihana Tristram Shandynsä sekä ajan luotettava tietosanakirja Saxo Grammaticus, italialainen 1700-luvun lopun muusikko ja kulttuurimatkailija Giuseppe Acerbi, jonka hän valitsee 'puolueettomaksi kansainväliseksi kriitikoksi' arvioimaan Niemen kulttuurin tilaa. Hurme kun heittää soppaansa aina yllättäviä mausteita rennolla otteella.
Miehethän tässä historian kulussa rulettavat, mutta Hurme on kyllä pesunkestävä feministi, siitä ei mihinkään pääse, siitä hän laittaa mukaan mm monia kansanrunouden värssyjä, joissa naiset toimivat. Kristiina -kuningatar oli ainoa näkyvä naispuolinen persoona tällä ajanjaksolla Niemellä, mutta kirjan lopulla mainitaan Minna Canthin olevan tulossa, etunenässä ennen muita, sen jälkeen kun reformaation alistamat naiset olivat kauan vaienneet.
Miksi juuri tuo päätösajankohta tälle historian kirjoitukselle? Kuten Finlandia-palkinnon kiitospuheessa kuultiin, Hurme haluaa erityisesti painottaa Suomen ja Ruotsin pitkää yhteistä historiaa. Me olemme eläneet läpi samoja vaiheita samojen hallitsijoiden alaisuudessa, olleet niin samojen luonnonmullistusten kuin kulttuurivirtausten huuhtelemina. Tälle alueelle on tultu kaikista suunnista, täältä on menty moneen suuntaan. Ja tämä jatkuu. Niemi on Hurmeen perusteellinen esitys ja opetus niin kreationisteille kuin maahanmuuton ja ruotsin kielen opetuksen vastustajille. Heipä hei, Ruotsi. Det var skönt. Ja kiitos niistä tuhannesta lainasanasta, jotka saimme kielemme aivan keskeisille paikoille.
Hurme on suomentanut hienon runon 1700-luvun ruotsalaiselta Carl Gustaf Tessiniltä. Se on ällistyttävän moderni:
Maailma. On.
Näyttämö.
Sen. Joka. On. Pitkään. Näytellyt.
Täytyy.
Jättää. Tila.
Toisille.
Me. Harmaa-hilseiset. Miehet.
Olemme. Käheitä.
Nuorison. Ensi-ilta. On. Koittanut.
Meidän. Lopputilimme. On. Kuitattu.
Läh.Te.Käämme.
Lepoon.
Ajatelkaa.Meitä. Hyvällä.
Katselijat. Taputtakaa. Käsiänne.
Teos, 2017, 448 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti