Sarjakuvaa ja Grantaa

TV:ssä on pyörinyt sarja Kesäksi kotiin. Ella Kanninen vetää ohjelmaa kivalla tyylillä, luontevasti ja haastateltaviaan kuunnellen. En ole sarjaa varsinaisesti seurannut, mutta ne kaksi kertaa, kun olen sattumalta osunut avaamaan telkkarin ohjelman aikana, olen jäänyt siihen roikkumaan. Näin loppupätkän, jossa vieraana oli Roomassa asuva sarjakuvataiteilija Kati Kovács. Kati K. vaikutti tosi sympaattiselta tyypiltä. Hän puhui italialaisten tavasta puhua paljon sanomatta niinkään paljon. Maailmalla oli herätty huomaamaan vähemmän puhumisen arvo. Suomessa lapset saavat kastua ja likastua, Italiassa on hyvin paha, jos kastuu ylhäältä päin, paitsi suihkussa. Joka tapauksessa nainen vaikutti Italiaan ja elämäänsä tyytyväiseltä, ja aika italialaiseltakin temperamentiltaan ja spontaanisuudessaan. Tästä nappasin vinkin saada Helmet-haasteen kohta sarjakuva ruksattua.  Lainasin Kati Kovácsin Viidakkonaisena vatikaanin varjossa. Sarjakuvakirjoja en ole lukenut ollenkaan sitten lapsuuden. Päivittäisen annokseni sarjakuvaa saan lehdestä, aamukahviini kuuluu Fingerpori, Viivi ja Wagner, Kamala elämä ja Wumo. Aikaisemmin kuului myös Rauta-Reetta. Harmillisesti se poistui valikoimasta, mutta tylsä Harald Hirmuinen vain jatkaa.

Kati Kovácsin sarjakuvan maailma on absurdi ja piirrosjälki raisua. Parhaiten kolahti Salvador Dalin ja Galan kohtaamiseen keskittyvä Tehtävä vai totuus, jossa villin oloinen tyttö - alter ego, Kati K? - käy heillä kylässä. Gala on hieman tympääntynyt ja Salvador saa tehdä hommia vaimoansa virkistääkseen. Ja Kati K. sanoo lopulta totuuden. Pitää lukea Kovacsin esikoisteos Vihreä rapsodia.
- No joo, eihän tästä mitään ruksia haasteeseen saanut. Sarjakuvaromaani tämä ei ole.

Kati Kovács: Viidakkonaisena Vatikaanin varjossa
Arktinen Banaani, 2008, 56 s

Joihinkin luettavien listallani roikkuviin nimiin olen ehtinyt kyllästyä jo ennen lukemista ja monessa olen kirjaston varauslistoilla numerolla sata jotakin. Nappasin sitten ex tempore Grantan numero 8, keväältä 2017, teemana Eläin. Kirja sisältää sekä suomalaisten että ulkomaisten kirjailijoiden tekstejä, novelleja, esseitä, mietiskelyä aiheesta ihmisen suhde eläimeen. Kokoelma on onnistunut ja kiinnostava. Muutamia makupaloja tässä.

Tiina Raevaaran kirjoituksesta Keskusteluja vanhan koiran kanssa huokuu sellainen rakkaus ja lämpö, että uskon jokaisen jolle yksikin koira on joskus ollut tärkeä, liikuttuvan lukiessa. Samalla se on haikeaa valmistautumista eroon, jota vanhan koiran vieressä joutuu ajattelemaan. Hyvin kaunis kertomus.

Callan Wink on amerikkalainen esikoiskirjailija. Häneltä kokoelmassa on novelli Eksoottisia otuksia. Siinä kesälomaileva opettaja, levoton perheetön mies hankkiutuu kausityöntekijäksi ranchille Austiniin Texasiin. Pusikoissa vilisee eksoottisia eläimiä, jotka on päästetty irti metsästettäväksi, karanneet tarhoista tai syntyneet sattumalta lajille vieraassa ympäristössä. Tämä oli minusta kirjan paras novelli, rennolla otteella kerrottu, hyvin elokuvallinen tarina. Eläimet eivät varsinaisesti esiinny muuta kuin taustalla, esimerkkeinä elämän sattumanvaraisuudesta. Kirjailijan tyyli vaikutti, nasevaa kerrontaa. Kuin tämän päivän John Steinbeck.

Leena Krohnin Taiteiden yössä on mehukas pieni novelli  kaupunkilaisesta taiteiden yössä. Kertoja kohtaa vanhan naisen ja tämän kävelyttämän otuksen, joka on... Siitä ei ihan tule selvyyttä, mutta kertoja joutuu todella tiukoille yrittäessään ottaa siitä selvää vanhukselta, jonka omakin takki kiiltele epäilyttävästi. Onko tuo täti edes nisäkäs? Mainion mystinen taide-elämys on tämä Leena Krohnin kertomus.

Daisy Hildyard on englantilainen esikoiskirjailija. Hänen vetämänsä tutkimushanke Speaking Animal kartoittaa ei-inhimillisiä kokemuksia. Sukupuolielämää ilmestyi alun perin englanninkielisen Grantan verkkosivuilla vuonna 2015. Novellin näkökulma liikkuu maatilalla lehmästä mikrobin kautta hyönteiseen ja päätyy maatilan emäntään. Ei-ihmisosioissa ihmiset liikkuvat taustalla navetassa. Nainen-osiossa palataan maatilaa pyörittävien ihmisten askareisiin, vapaa-aikaan ja seksiin. Novellissa on omalaatuinen tunnelma, kaikki eliöt ovat samoissa puuhissa, mutta ihminen näyttää etäännytettynä sokealta omassa mittakaavassaan.

 Jenna Kunnas on tehnyt Eläin-Grantan hienot piirrokset

Toisten historia esittelee kuvataiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin vuonna 2012 käynnistyneen hankkeen, joka kartoittaa historiaa ja yhteiskuntaa toislajisten eläinten näkökulmasta. Se on ulkopuolelle jääneiden näkökulma. Hyvin akateeminen teksti lähdeluetteloineen.

Amerikkalaisen Mika Taylorin novelli Hänen poikansa sijoittuu Viestintätutkimuksen instituuttiin Brittiläisillä Neitsytsaarilla. Kyse on delfiinitutkijoista. Novellissa ihmisen suhde eläimeen ja sen rajapinta alkaa hajota, kun tutkija Lilyn suhde tutkittavaan etääntyy tutkimuksesta ja muuttuu tunnepitoiseksi läheissuhteeksi. Eikä ole ihan selvää, kumpi etääntyy kauemmas lajityypillisestä käytöksestä, delfiini vai ihminen.

Esseessään Wellington Zoo Pauliina Haasjoki kulkee Uuden Seelannin tuttujensa kanssa halki eläintarhan, katselee ja koskettaakin sen eläimiä, monet alueelle tyypillisiä, joita ei muualla tavata, kuten lentokyvytön kiivi. Essee on runsas lajeista ja ajatuksista, viisas ja kiinnostava. Pikkukarhut -otsikon alla Haasjoki puhuu sirkuskarhujen pakottamisesta tanssiin ja muistaa Aila Meriluodon runon Tyttö ja tanssiva karhu, jossa karhu rakastuu tyttöön. Hyvin inhimillinen tragedia, eikä mitään todelliseen verrattuna; jopa myötätunto voi eksyä.

Japanilaisen kirjailijan ja teatteriohjaajan Yukiko Motoyan novelli Koirat on surrealistinen tarina vuorimökkiin sulkeutuneesta kertojasta, joka tekee siellä etätyötä. Hänellä on seuranaan lauma lumenvalkoisia koiria, joiden alkuperää hän ei oikein itsekään tiedä. Hän nukkuu koiriin hautautuneena. Hiljalleen aukeaa yhteys alhaalla laaksossa olevaan kaupunkiin ja pienten tunnelmapalasten kautta novelliin hiipii kauhun mausteita. Kaupungin asukkaiden ja erakon sekä hänen koiralaumansa välille on heräämässä konflikti, jonka syitä lukija voi vain arvailla, koska kertoja ei halua niistä edes kuulla saatikka kertoa. Uhka alkaa kuitenkin kasvaa. Novellissa on painajaisunen tunnelmaa.

Tappava, rakastava eläinkuva on Elisa Aaltolan moraalifilosofinen essee ihmisen suhteesta eläimeen. Se pohjaa Simone Weilin ja Iris Murdochin filosofiaan rakkaudesta kaiken keskiönä. Siinä pohditaan muutoksen mahdollisuutta, luopumista ihmisen itsekeskeisyydestä, sen korvaamista nöyryydellä, valppaudella, tarkkaavaisuudella. Ei mitään helppoa tekstiä lihaa syövälle lukijalle - huonoksihan siinä itsensä tuntee.

Australialaisen tutkijan ja kirjailijan Rebecca Giggsin novelli Valaan saattajat kuvaa rannalle ajautunutta ryhävalasta ja tapahtuman ympärille kerääntyvän ihmisjoukon, katsojien ja auttajien reaktioita. Ihmiset riemuitsevat valaan omista yrityksistä palata mereen ja synkistyvät kun valas mereen autettuna toisen kerran palaa rannalle kuolemaan. Novelli on kiehtova yhdistelmä tietoa valaan, valtavan nisäkkään elämästä ja kuolemisen tavoista että runollisen kauniita lauseita. Voi tuntematonta valasta. Maailmaan sidottua valasta. Aaltojen kuvioimalle hietikolle levisi varjojen verkko. Me kaikki keinahtelimme paikoillamme. Olimme sivusaaliita. Kuului jatkuvasti harvenevia yksittäisiä puhahduksia. Vuoroveden vaimeaa kohinaa pikkuruisissa merenpoukamissa.

Granta 8: Eläin/Kevät 2017
Otava 2017, 256 s