Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2. Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia

Jossain vaiheessa ajattelin, että olisiko alkoholi jonkinnäköinen selitys Lucia Berlinin kirjoittamisen laadulle, sille säkenöivälle värikylläisyydelle.  Että olisiko hän kirjoittanut vain alkoholisminsa aikaan. Mutta ei, hän jatkoi kirjoittamistaan hamaan loppuun asti. Hän kirjoitti siis monta vuotta raitistuneenakin. Loistavat novellit, kertomukset ovat syntyneet alkoholismista huolimatta.

Alkoholismia tulee häntä lukiessa pohtineeksi, koska viina virtaa ja päihteet yleisesti ovat mukana niin monessa kertomuksessa. Se on epäilemättä vaikuttanut siihen, että hänen hahmonsa sietävät paljon epämukavuutta, rosoa, erilaisuutta ja holtittomuutta. Novellien henkilöt ovat usein rujoja ja elämän potkimia tyyppejä, oman perheen monen sukupolven alkoholistien lisäksi vankilakundeja ja Chevroletissa päivänsä naukkaillen viettäviä taivaanrannan maalareita. Berlin kuvaa heitä suurella lempeydellä, hän ymmärtää, hän ei kaihda heitä sairaina, haisevina, kuoleman kielissä, köyhinä ja surkeina. Ihmisen arvokkuus missä jamassa hyvänsä, se on siellä. Berlinin köyhistä löytyy usein vahvaa moraalista selkärankaa, ylpeyttä.

Lucia Berlinin elämä kulki punaisena lankana Siivoojan käsikirjan ensimmäisessä osassa ja useat sukulaisista ja tutuista paikoista ovat mukana tässä toisessakin novellikokoelmassa. El Paso, Juarez, México, Chile, Oakland. Isoisä, Mamie isoäiti, äiti ja eno, kaikki juoppoja. Ja syöpään kuoleva sisko Sally. Näkemisen taidon Berlin uskoo perineensä äidiltään, mutta käy tietoista kamppailua välttyäkseen tämän tarkan katseen ja ilkeyden yhdistelmältä. Siskokset saivat lapsuudessaan sietää alkoholismin lisäksi myös hyväksikäyttöä.

Lucia Berlinin kertomuksissa on rutkasti ronskia huumoria. Esimerkiksi novellissa Romanssi hän kuvaa gynekologia, joka kärsii satunnaisesta vapinasta. Vapina kohtaaa avustavan minä-kertojan krapulasta tärisevän kädin.

Lopulta hänen kätensä ilmestyi taas näkyviin puikkoineen, joka nyt tähtäsi odottavaa lasilevyäni kuin pillastunut metronomi. Siihen aikaan minä vielä join, joten minun lasilevyä pitelevä käteni tärisi silmin nähden, kun yritin osua lääkärin käteen. Se teki hermostunutta pystysuoraa liikettä. Lääkärin käsi sitä vastoin tärisi vaakasuoraan. Läpsis, lopultakin.

Tanssia ruusuilla -kokoelmassa edelleen myös siivotaan, nyt myös kuolinsiivousta, ja siskon kuolinkamppailu värjää osan kertomuksista luopumisen surulla. Omaelämäkerrallisten ainesten lomassa kulkee kertomuksia meksikolaisten rajakaupunkien teiniäideistä ja intiaanien jälkeläisistä vankilassa - kaikki yhtä toden makuisia. Suruun ja alakuloon punoutuvat suloiset onnen ja rakkauden hetket, sillä pahimmasta selvittyä voiton vie rakkauden- ja elämännälkä. Tuskaan tai patetiaan Berlin ei jää kitumaan, vaan vaihtaa hetkessä kuivaan toteamukseen tai jutustelevaan kerrontaan. Lukija ei pääse kellumaan tyynessä; Lucia Berlinin maailma on ihmeellinen ja yllätyksiä täynnä. Vielä viimeisessä novellissa hän varisten kotiinpaluuta seuratessaan herää ihmettelemään, että huomasi nuo vasta nyt. Että mitä muuta on jäänyt huomaamatta? Kun lukijan mielestä hän huomaa ja näkee ihan kaiken ja vielä enemmän.

Novelleissa on aivan omalaatuinen rosoisen haikea tunnelma, johon kirjoittajan optimistinen katse tuo valoa kuin varjoisalle takapihalle lankeava auringonsäde. Siinä on mukana lukijalle kehotus katsoa kuinka kaunis maailma sittenkin on, kaikesta tästä huolimatta.

Kristiina Drewsin suomennos on loistelias, siinä ei ole tavuakaan jonka voisi kirjoittaa toisin.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2. Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
A Manual for Cleaning Women. Selected stories by Lucia Berlin, 1977-1999, 
suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co, 2018, 291 s