Sivut

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Parempi maailma

Puuhakas mutta suunniteltu - paremmin kuin hallituksen - soteprojekti lähipiirissäni on kutistanut lukemiseni viime viikkoina minimiin. Sitä on vielä edesauttanut se, että reissukaveriksi valitsemani tietoteos ei sittenkään vetänyt sanomalehteä tai radion kuuntelua paremmin. Hans Roslingin Faktojen maailma. Asiat ovat paremmin kuin luulet on ollut kirjakauppojen ja kirjastojen listoilla viime vuodesta alkaen ja meillekin se joulun myötä hyllyyn ilmestyi.



Faktojen maailma on ruotsalaisen kansainvälisen terveydenhuollon professorin Hans Roslingin yhdessä poikansa ja miniänsä kanssa kokoama teos maailman hyvinvoinnin nykytilasta, joka siis kirjan alaotsikon mukaisesti on paremmassa jamassa kuin mitä se ihmisten mielikuvissa on. Kirjoittajat ovat perustaneet Gapminder-säätiön, joka työskentelee faktoihin perustuvan maailmankuvan puolesta tietämättömyyttä vastaan. Negatiivisemman käsityksen alkujuuret ovat monessa, mm uutisten dramaturgiassa; vain huonot uutiset päätyvät uutisiksi, mutta myös länsimaissa käytetyssä vertailukohdassa, joka ei ole päivittynyt 60-luvusta. Meillä on virheellinen käsitys kehityksestä muualla, ns kehittyvissä maissa. Se on ollut huomattavasti parempaa.

Joitain poimintoja. Melkein kaikki maailman lapset rokotetaan eli melkein kaikki nykyään elävät ihmiset saavat edes jotain nykyaikaista perusterveydenhoitoa. Maailman jako kahtia on suuri harhakäsitys, koska keskiluokka on vallitseva yhteiskunnan osa maailmassa, myös köyhimmissä maissa. Ihmiskunnasta 85 % on jo siinä tilastollisessa laatikossa, jota oli 60-luvulla tapana kutsua kehittyviksi maiksi. Moni harhakäsitys syntyy tilastojen liian jyrkästä tulkinnasta, jossa nähdään vain kuilut mutta ei päällekkäisyyksiä. Äärimmäinen köyhyys on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vähentynyt nopeammin kuin koskaan ennen. Käsityksessä maailman väkivaltaisuudesta pätee sama kuin mitä meilläkin on uutisoitu rikollisuudesta: ihmisten pelot ja tunne väkivallasta ovat kasvaneet, vaikka tilastot osoittavat väkivallan vähentyneen. Luonnononnettomuuksien uhrimäärä on laskenut huimasti.

Rosling & co ovat siis oikean tiedon ja positiivisen kurssin korjauksen asialla. Tässä linkki Gapminder -sivustolle, jossa voi testata omia käsityksiään ja lukea lisää aiheesta. Luettuani  vajaan puolet teoksesta minusta näyttää, että ilmaston ja ympäristön tilan muutos on räikeä poikkeus tähän parantuneeseen maailman tilaan. Eli ihminen kulkee pitkin lisääntyvän hyvinvoinnin polkua, mutta sama ei koske maapalloa, ei sen muita eläjiä, meriä tai metsiä.

Sivulla 73 kerrotaan tilastojen muodossa 16 huonoa asiaa, jotka ovat häviämässä, esimerkiksi lapsina kuolleet eli alle 5-vuotiaiden kuolleisuus, kuolemanrangaistus, lapsityövoima ja viimeisenä nälkä. Sivuilla 75-76 luetellaan vastaavasti 16 hyvää asiaa, jotka yleistyvät, esim naisten äänioikeus, lukutaito ja lasten parantuminen syövästä. Mutta mukana tässä paraatissa on myös tilasto Uhanalaiset eläinlajit, joiden määrä osoittaa huikeaa kasvua vuoden 1959 34:stä 2010-luvun 87.967:een. Hyvä kehitys?

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Positiivisuus tuntuu aina niin huolettomalta, kun on tottunut maailman tilaa murehtimaan:) Parempi olla positiivinen mutta aktiivinen, kuten tämä Roslingin yhteisö. Ja monia syitä siihen löytyykin.

      Poista