Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Kerrostushoidossa on erityisen tärkeää käsitellä hetkeä, jolloin harjoitteen lähtökohtana olevat viitteelliset tukisanat alkavat siementyä. Tällä botaniikasta lainaamallani termillä, jonka ilmaisuvoimaa myös väitöstilaisuudesani kiiteltiin, havainnollistan ohjattua assosiaatioprosessia, joka parhaassa tapauksessa alkaa tuottaa uusia lajikkeita, uusia syväajatuksia.

En tullut lukeneeksi Laura Lindstedtin Finlandia-palkittua Oneironia, josta nousi kulttuurisen omimisen kohu. Se tuntui kaunokirjallisuuden yhteydessä todella omituiselta. Minusta kirjailijalla on täysi oikeus eläytyä mitä erilaisimpiin henkilöhahmoihinsa, taustoista, uskonnosta, ihon väristä riippumatta. Sekä asemastaan riippumatta. Romaani ei muuten vain kiinnostanut luettuani arvosteluja. Eikä kiinnostanut etukäteen Nataliakaan, päätin vain tutustua kirjailija Lindstedtiin tämän teoksen kautta vaikka asetelma - terapeutti ja nymfomaniasta kärsivä asiakas - aika paljon tökki. Näin pätkän haastattelusta, jossa Lindstedt sanoi haluavansa haastaa itsensä tällä aiheella ja pornosta kirjoittamisella.

En tiedä, oliko tässä pornoa, vaikka psykologin ehdottamat piirrokset sekä miehisestä että naisellisesta elimestä kuvittavat kertomusta. Enemmän  oli kuivahkoa terapeutin analyysia asiakkaan ongelmasta ja seuraavan tapaamisen ja tehtävien läpikäyntiä. Tunnelmasta kehkeytyy neljän seinän sisällä lievästi klaustrofobinen ja samalla latinan ja ranskan kielisellä (ammatti)terminologialla koristeltuna kireän akateeminen, mistä kaikesta syntyy poseeraamisen maku. Vai onko se parodiaa, jopa satiiria? Ei kovin hauskaa kuitenkaan. Psykoanalyysin isä Freud ja muut filosofit, Sartre etc saavat reipasta feminististä kyytiä.

Natalia saapuu psykoterapeutin vastaanotolle arkielämäänsä häiritsevän ongelman takia: hän ei saa ajatuksiaan irti seksistä, jota hän pakkomielteisesti harjoittaa tai ajattelee. Graafisen suunnittelijan hommatkin ilmeisesti kärsivät. Psykologi, minäkertoja, väitellyt tohtori pitää asiakasta, Nataliaa, onnenpotkuna tutkimuksensa ja uransa kannalta. Kerrostushoito on omiaan tähän tapaukseen. Kaivamme esiin erilaisia kerrostumia ja kerrostamme lisää. Kerrostamme niin kauan ja niin hartaasti, että se mikä sinua jäytää ja satuttaa kadottaa voimansa. Natalia paljastuu vaativaksi asiakkaaksi, joka ei ehdoitta hyväksy terapeutin valta-asemaa, passiivista sohvalla makaajan roolia. Provosoivasti hän ajastaa itse jokaisen istunnon vanhanaikaisella herätyskellolla, jonka asettaa vatsalleen pärisemään. Kello on ensimmäinen asiakkaan ja terapeutin välisen valtataistelun väline.

Eräs elementti neljän seinän sisällä, yhdellä niistä, on Suukorva-niminen maalaus, joka osoittautuu olevan Natalian suvusta peräisin ja on sittemmin päätynyt psykoterapeutin seinälle. Sitäkin analysoidaan omana erillisenä kuvionaan.

Romaani täyttyy terapeutin akateemisesta Natalian seksuaalisuuden ja hänen lapsuuden aikaisten traumojensa ja niiden ilmenemismuotojen analyysilla. Niissä on omahyväisen hallinnan  tuntu, mutta vaikuttaa että Natalia saa viimeisellä kirjeellään sen lentämään taivaan tuuliin.

En voi sanoa, että tämä lukukokemus olisi ollut kovin mieleinen. Jos jostain pidin, niin viimeisestä luvusta, jota koristaa alussa huolellisesti piirretty vulva ja jossa Natalia käy keskustelua vulvansa kanssa. Siinä on hauskaa revittelyä ja loppu on kaiken kaikkiaan onnistunut ja riehakas, kuivakkaan terapian ja monen miespuolisen auktoriteetin kanssa käydyn miekkailun jälkeen. Niin aiheellista kuin onkin kyseenalaistaa miehiset määritelmät naisen seksuaalisuudesta ja halusta.

Saatko ajatuksestani kiinni? Toisinaan, mutta tuon tuosta ne lehahtivat muualle.

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
Teos, 2019, 217 s