Vastaan myöntävästi. En jaksa käydä tähän hedelmättömään väittelyyn aiheesta Irakiiin kärsimään jääneet versus muualle kärsimään lähteneet. Šiialaiset versus sunnit. Kurdit versus arabit. Uskovaiset versus maallistuneet. Iranin kannattajat versus Saudi-Arabian kannattajat. Petturit versus isänmaalliset. Kansallismieliset versus islamistit. Allahu akbar versus Öyhöti ökbör.
Lukemiseni näyttää edelleen painottuvan pakolaisuuteen. Edellisen lukemani kirjoitti Australiaan pakeneva kurdikirjailija. Hassan Blasim on Tampereen kautta Helsinkiin päätynyt irakilainen purkkajeesus. Irakin Purkkajeesus on häneltä aiemmin lukemani, kansainvälisen Independent-palkinnon vuonna 2004 voittanut novellikokoelma. Mutta nyt moniääninen kirjailija on Hassan "Minervanpöllö" Buma, Allah99-blogin pitäjä. Kiitos humanitaarisen katastrofin minulle myönnettiin mukiinmenevä rahoitus, ja niin lähdin etsimään Jumalan yhdeksääkymmentäyhdeksää nimeä.
Finlandia-ehdokkuutta oli Allah99:llekin pohdittu, mutta kielisääntöjen tiukista pykälistä tuli este. Kirja ehdittiin julkaista jo ennen suomennosta Italiassa alkukielellä eli arabiaksi. Puoltaisin sekä ehdokkuutta että palkintoa. Tosin en ole lukenut muista tämän vuoden ehdokkaista yhtäkään.
Suomentaja Sampsa Peltonen kirjoittaa esipuheessaan, että kirja vaatii lukijaltaan paljon. Ei minusta, kirja on hauska, purevan pisteliäs, sivistynyt, yllättävä, kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus. Sen pirstaleisuus ja monet tarinat tuovat mieleen sekä Tuhannen ja yhden yön tarinat - Bagdad! - että monet nykyromaanit, joissa kolutaan kaupunkien baareja, naidaan, ryypätään, iloitaan ja masennutaan - Berliini, Bryssel, Tampere, Helsinki. Näissä paikoissa mieleeni tuli myös Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet. Kertojasta ei aina ole selvyyttä, sillä tarinat hyppäävät Bagdadin kaduilta sähköpostiviesteihin ystävän kanssa, haastatteluista päiväkirjamerkintöihin. Yllättävää kyllä, se ei häiritse ollenkaan. Päin vastoin, kollaasista syntyy havainnollinen kuva pakolaisen turvattomasta, kaoottisesta elämästä, jatkuvasta epävarmuudesta.
Valona pimeydessä loistavat kirjat ja filosofia, huomattavimpana vaikuttajana romanialais-ranskalainen ajattelija Emil Cioran. Eikä nykyinen, tarinoista paljastuva Bagdad ole todellakaan mikään satujen säihkyvä kaupunki vaan veren ja savun sekainen irvikuva entisestä. Kuolemalta pakolaisetkin yrittävät välttyä, Sheherazaden lailla.
Blasim on täynnä raivoa uskonnon kuristusotetta kohtaan Irakissa ja kaikissa islaminuskoisissa maissa nykyään. Hän on ateisti eikä missään nimessä hiljainen sellainen. Päin vastoin, pureva pilkka ja ironia ovat hänen aseitaan kamppailussa ihmistä sortavan ideologian kanssa.
Ajatukseni karkaavat koko ajan tämän neandertalilaisen islamismin esiinmarssiin. Irakin ja Libanonin kaltaisissa maissa ilmiö saanee pian samanlaiset mittasuhteet kuin rutto Camus'n romaanissa. Häkäilemättömät karvanaamat (joiden parrat on takuulla värjätty ja hajustettu "ristiretkeläisten" tuotteilla) pelaavat pahaenteisesti upporikasta ja rutiköyhää.
Pakolaisella on vastassaan samat ikuiset kysymykset, "where are you from", kahden tai kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Pakolaisten Euroopan kaupungeissa hajallaan olevat suvut ja ystävät tietävät tuttujen kohtaloista ja kadunvarsipommien tuhoista. Silti ihmiset haluavat elää, pitää hauskaa, rakastua. Isien ja isoisien kautta Blasim kertoo Irakin historiaa, kuinka ollaan tultu siihen, että "irakilaisella naisella on kaksi käärinliinaa: musta kaapu elävänä, valkoinen kuolleena". Kuinka ei ole mitään islamilaista maailmaa, on Irakin, Afganistanin tai Turkin todellisuus eivätkä ne ole yksi.
Suomalaisista baareista on rekisteröity herkällä korvalla keskusteluja, absurdeja, hauskoja. Onko lieventävä asianhaara rasismille, että kyllä suomalaiset toisiaankin vihaavat? Irakilaisella on tekemistä suomalaisten tuntojen selvittämisessä: on kuin vastaanottokeskuksessa työskentely vaatisi tunteiden ja myötätunnon kieltämistä. Kirjailijalle koti on rakastavat ihmiset, olivatpa he sitten pakkas-Suomessa tai pätsi-Irakissa. Maa alueena on pelkkä maa-alue. Mutta synnyinmaansa suhteen Blasim on pessimisti.
Uskonryhmittymien väliset väkivaltaisuudet eivät lakkaa ennen kuin islamin historian ruumis raijataan patologin pöydälle perustelliseen kuolemansyytutkimukseen ja Koraani ja hadithit desinfioidaan laboratoriossa.
Suomentaja on tehnyt taas hienoa työtä. Silti loukkaannuin lievästi (se on muotia) toisen suomentajan puolesta. Sampsa Peltonen mainitsee, ettei Emil Cioranin kiinnostavasta tuotannosta ole saatavilla laadukkaita suomennoksia. Suomennettu on. Siinäkin on varmasti takana paljon intoa ja työtä. Saattaapi olla aika haastava suomennettava. Nyyh, sen suomentajan puolesta.
Kansi on muuten mielestäni hyvin tyylikäs.
Hassan Blasim: Allah99
2018, Arabiankielestä suomentanut Sampsa Peltonen
WSOY 2019, 328 s
Kansi Khaled Al Nassiry
Hassan Blasim on kai suosittu kirjailija arabiankielisessä maailmassa. Olen lukenut hänen aiemmat suomennetut teoksensa Irakin Purkkajeesus ja Vapaudenaukion mielipuoli, mutta Allah99 jäi lukematta, kun kirja piti palauttaa kirjastoon.
VastaaPoistaBlasim on virkistävä kriittisessä armottomuudessaan, joka varmasti herättää myös närkästystä joissain piireissä. Hyvä, että hän asuu täällä Suomessa "suojassa" ja hienoa, että meillä on tällainen älykäs kosmopoliittikirjailija maassamme.
Koen Blasimin hyvin läheiseksi kirjailijaksi, sekä ajatuksiltaan että tuossa ronskiudessa. Totuudentorvi, ärhäkkä muttei masentava. On tosi hienoa, että meillä on nyt "omia" pakolaisina saapuneita kirjailijoita, jotka osaavat avata maailmaa toisesta näkökulmasta.
PoistaPitäisi varmaan lukea tuota ei-niin-laadukkaasti suomennettua Cioraniakin. Mutta ehkä luen filosofiaa mieluummin tässä kaunokirjallisessa muodossa.