Sivut
▼
lauantai 11. heinäkuuta 2020
Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Kirjablogin parhaita puolia on se, että oman lukemisen lajityyppi laajenee muiden lukukokemuksista innostuessa. Celeste Ngn Tulenarkoja asioitakin saattaisi olla yksi näistä. Täytyy myöntää, että Tulenarkojen asioiden jälkeen janoni tietokirjojen suuntaan kasvoi. Voi olla, että myös viime vuosien autofiktio-tyyppinen proosa on vaikuttanut niin, että tällainen juonivetoinen lukuromaani, aikuisten satu maistuu lapselliselta.
Shaker Heightsin lähiö Yhdysvaltojen Ohion osavaltion Clevelandin tuntumassa on paremmin toimeentulevan väestön vauras alue, jossa yhden perheen taloja reunustavat hyvin leikatut nurmikentät ja autotallissa on tilaa kunkin perheenjäsenen omalle autolle. Niin Richardsoneillakin, juristi-isän ja Sun Press -paikallislehden toimittajaäidin perheessä. Lukiota käyviä lapsia on neljä, joista kaksi on jo ehtinyt autoilijaikään, yli 16-vuotiaiksi. Perheen hyvää tulotasoa paikkaa vielä erillinen perintötalo, jota vuokrataan. Sinne asettuu asumaan Richardsonien perheen täydellinen vastakohta, paikasta toiseen vaeltava taiteilija, yksinhuoltaja Mia Warren ja hänen tyttärensä Pearl. Tarina alkaa Richardsonin talon tulipalosta Parkland Drivella ja kerrotaan takauman kautta.
Mia Warren on moderni valokuvataiteilija. Vanhoja pehmoleluja, ruostuneita koneenosia, kuolleita lintuja; hylättyjen tavaroiden uutta elämää valokuvissa. Yllättäviä yhdistelmiä ja asetelmia, päiväkausien työllä huolella toteutettuja. Pearl on kasvanut niitä näkemään ja äitiään arvostamaan, kuten myös newyorkilainen galleristi. Mia on alallaan arvostettu taiteilija. Se maailma sijoittuu yhtä kauas Richardsonien arjesta kuin kaukaisin planeetta. Tyypillinen taiteilijakuva korostaa taiteilijuuden "erilaisuutta" ja onkin siten aika kliseinen.
Tarina ajoittuu 1990-luvulle, Bill Clinton mainitaan ja myöhemmin Monica Lewinsky. Se mistä on alkanut Mian salaperäiseltä vaikuttava kiertolaiselämä ja elämänohje Älä kiinny hakee selitystään. Lapselle se on tullut ymmärrettäväksi äidin taiteen kautta: projekti valmis, muutto edessä. Rouva Richardsoniin törmätessään Mia on kuitenkin tavannut myös hyvin uteliaan toimittajan, joka ei niin vain luovuta, kun jostain kiinnostuu. Tiedonhankinta on ammatin peruskauraa ja muutenkin Elena on omanarvontuntoinen ja tottunut saamaan hankkeensa päätökseen. Mian hyvin toiminut osa-aikaisen duunin, valokuvauksen ja muuton elämäntapa uhkaa romuttua. Siihen vaikuttavat vuokraemännän lisäksi yhä aktiivimpi - etenkin seksin saralla - nuoriso. Pearl heittäytyy luontevasti perheen nuorison keralla Richardsonien sohvalle, jossa erinäisiä tunteita ja odotuksia heräilee puolin ja toisin. Myös kotona asetelma ja äidin rooli tytön silmissä muuttuu. Perheen tytöt edustavat tyyppiä suosittu, vähän ajatteleva Lexie ja enemmän pohdiskeleva ongelmanuori Izzy. Jonka ongelmista vähäisin ei ole äidin selittämätön nuiva suhtautuminen.
Celeste Ng pyörittää ihmissuhdekuvioita antaumuksella ja kuvaa miljöötä siten kuin omansa hyvin tunteva ja tarkkakatseinen kirjailija. Kuvasta muodostuu hyvin amerikkalainen, tvn nuoriso-/perhesarjoista tuttu talo-auto-koulu-baari -näyttämöineen. Kertomus rönsyilee moneen suuntaan, sillä avainhenkilöiden lisäksi henkilöitä tulee vastaan koulussa, kaupungin hallinnossa, muissa kaupungeissa, aborttiklinikalla. Ja aika monen taustat pengotaan juurta jaksain. Koulutuksen ja terveydenhoidon epätasa-arvo näkyy, köyhät eivät pääse raatamisestaan ja ovat helposti tyhjän päällä, ystävien, naapureiden avun varassa. Yhteiskunnallinen epätasa-arvo osoitetaan.
Tulenarkoja asioita on todella puhelias ja opettavainen. Vauraiden perheiden arvot ovat usein sovinnaisia, pinnallisia ja heidän moraalinsa joustaa tilanteen mukaan. Hyvikset, kuten Mia, opettavat näkemään oikeita arvoja. Aika banaalia juttua äitiyden voimasta tarjoillaan. Mukana on teemaa kohdunvuokrauksesta, abortista ja vastasyntyneen hylkäämisestä. Yksikin noista olisi riittänyt. Sentimentaalisuutta annostellaan loppua kohden siirappisesti. Ng kirjoittaa vetävästi, mutta runsaus ja loputon tarinointi kaataa pikkuhiljaa tarinan suohon, kliseineen kaikkineen. Ainakin silta minusta tuntui, suossa tarpomiselta. Mutta enpä keskeyttänyt, vaikka mielessä kävi.
Kirjasta ollaankin tekemässä minisarjaa tvlle, pääosassa Reese Witherspoon, jonka nimiin on laitettu takakannen mainoslause: Syvämietteinen psykologinen mysteeri äitiyden voimasta, teinirakkauden kiihkosta ja täydellisyyden ansoista.
Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Little Fires Everywhere, 2017, suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus, 2019, 364 s
Eli tämä ilmestyi ennen Olisi jotakin kerrottavaa. Pidin todella paljon tuosta Olisi jotakin kerrottavaa ja ajattelinkin silloin, että haluan ehdottomasti lukea myös tämän Tulenarkoja asioita. Kiitos muistutuksesta. Oletko sinä lukenut tuon Olisi jotakin kerrottavaa?
VastaaPoistaEn ole lukenut, tämä oli ensitutustuminen. Mittari painui viileän puolelle kohdallani, lähinnä tuon liiallisen höttöpuheen takia. Hyvä tarinan rakentaja kyllä. Onneksi seuraava klassikkohaasteeseen valitsemani romaani nappasi paremmin ja palautti intoni romaaniin, joka oli tässä jo vallan kuivahtaa.
PoistaOlen huomannut nämä Ng:n kirjat ja "Olisi jotain kerrottavaa" taisi olla jo kerran lainassakin.
VastaaPoistaKäytit sanaa lukuromaani. Minä en oikein enää uskalla käyttää sitä, kun kerran pohdin blogissani viihderomaanin, lukuromaanin ja taideromaanin eroja, ja kommenttikeskustelussa koko sana kyseenalaistetiin ja todettiin kelvottomaksi.
Voin hyvin osoittaa hyllystäni, mitkä romaanit katsotaan lukuromaaneiksi. Niissä on usein paljon ihmisiä, perheitä useampi sukupolvi, ei erikoisia tyyliseikkoja, mutta juonikuvioita paljon. Tuulen viemää on hyvä lukuromaani. Lehtien lomalukemissuositukset koostuvat yleensä juuri lukuromaaneista.
Minisarjassa tämä voi kyllä terävöityä ja Witherspoon on hyvä näyttelijä.
Jaa, minä en ole todennut tuotakaan sanaa kelvottomaksi, vaikka vähän hoopo yhdyssana lukuromaani on. Hyvinhän sinä sen määrittelet, ja useimmat sen samoin hahmottavat. Juonikuvioita on paljon, ja vaikka persoonat luonnehdittaisiin oivaltavasti, varsinaisesti psykologista painotusta siinä ei ole. Päinvastoin kuin tuossa viimeisessä mainoslauseessa sanotaan.
PoistaOlen vähän huonohermoinen lukija, että aika pian kun tulee semmoinen tyhjän jauhannan tuntu paksussa romaanissa, minulle tulee olo että haaskaan rajallista aikaani. Jonka voisin siis paremmin käyttää nenän kaiveluun ;)