Sivut

tiistai 29. syyskuuta 2020

Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä



Vaikeiden perhesuhteiden näyttämöt voivat sijaita mitä moninaisimmissa paikoissa. Bolivialaisen Rodrigo Hasbúnin romaanissa Kiintymyksiä kulissit ovat eksoottiset, Bolivian Amazonin viidakossa. Juonen käänteet ovat mielikuvitukselliset, mutta se onkin tosipohjainen. Siihen kytkeytyy toisen maailmansodan jälkeen Etelä-Amerikkaan paenneita saksalaisia, natseja tai lähellä heitä, vanhan inkakaupungin Paititín etsintää, isän ja tyttären tuliherkkä suhde sekä muutoinkin ristiriitaiset rakkaus- ja perhesuhteet, perheessä, jonka reitti on kulkenut Münchenistä Bolivian La Paziin. On Che Guevaran sissejä ja murha Hampurissa.

Luulisi, että tämän mittaluokan dramaattisen kokonaisuuden kertominen vaatisi noin kolmiosaisen tiiliskiviromaanin. Hasbún sen sijaan on käynyt käsiksi tähän liaanien peittämään sademetsäpuuhun ja karsinut sen viidakkoveitsellä lähes japanilaiseksi bonsaiksi. Muhkea perhekronikka, ajan virta parikymmentä vuotta ja villisti vaihtuva kertoja, minästä hänen kautta sinään, ilman sen enempiä selityksiä. Tämä kaikki kerrotaan vain sadallakolmellakymmenellä sivulla, täsmäiskuilla, jotka paljastavat perhedraaman solmukohtia kuin sumuisesta maisemasta, samoin sen päähahmot isä ja tytär ristivalaistaan lähipiirin kautta.

Niin, jos minulta kysytään, niin tällaisena minä hänet näen: naisena, joka aiheutti lopulta niin paljon vahinkoa. 

Millaista olisi kutistua aina hänen rinnallaan, tuntea itseni aina rumemmaksi ja tyhmemmäksi, vähemmän hauskaksi ja vähemmän kiinnostavaksi kuin siskoni?

Ertlin perheen isä Hans on aikanaan kuvannut natsien propagandafilmejä Hitlerin suosikkikuvaajan Leni Riefenstahlin kanssa. Ertlit pakenevat Saksasta sodan jälkeen Boliviaan, jossa Hans keskittyy tekemään dokumenttia luonnon ihmeistä, vuorikiipeilee ja löytöretkeilee. Koko perhe saa taipua tiukan ja määrätietoisen isän kulloisiinkin projekteihin, perheen kolme tytärtä Monika, Trixi, Heidi ja äiti Aurelia. Isän mukana kulkee suosikkitytär, esikoinen Monika. Äidillä ei ole perheessä paljon sananvaltaa, hän rakastaa miestään ehdoitta, ketjupolttaa, juo viiniä ja odottaa miestään palaavaksi seikkailuiltaan. Leskeksi jäätyään isä vetäytyy Bolivian maaseudulle omalle haciendalleen.

Ajan kuluessa Monikasta alkaa paljastua isän piirteitä, ns johtajuutta, joka etsii kanavaansa ja löytää sen hyväntekeväisyyden kautta totaalisesta kapinasta, vasemmistosissien taistelusta Che Guevaran jälkiä seuraten. Onko se tyttären yritys hyvittää isän häpeää, liittymällä sissitaisteluun? Vallankumousromantiikka ja sen tarjoama seikkailu vetää Monikaa puoleensa kuin konsanaan aikanaan Patty Hearstiä. Perhe alkaa hajota henkisesti ja fyysisesti.

Kirjan rakenne monine näkökulmineen, usein arvoituksellisine kertojineen ja selittämättömine persoonamuotoineen maistuu itsetarkoitukselliselta kikkailulta. Monikan salaisen rakastetun, miehen veljen Reinhardin osuudessa jokainen lause alkaa sanalla Niin, ja suorat lauseet on runon tyyppisesti erotettu // kenoviivoilla. Muutenkin pienoisromaani näin laajasta juonimetsiköstä menee lopulta ryteiköksi, vaikka siinä on paljon uteliaisuutta herättävää. Monika kuvataan epävakaaksi, mutta sekin, kuten moni yllättävästi eteen heitetty yksityiskohta jää sivumäärän suppeuden takia kuin keskeneräiseksi. Natsimenneisyyttä pakeneva, seikkailuja ja ääriolosuhteita hakeva isä ei nyt ole kovin vakaa malli kenellekään.

Tämä oli erikoinen lukukokemus, koska tyylillisesti kuvaus on hienoa, mutta tarina omituisella tavalla jäsentymätön. Perhe tai paremminkin sen isä etsii uuden elämän alkua häpeää tuottavan menneisyyden jälkeen, mutta lopulta kukin löytää oman erillisen tiensä. Ja mitä kukin siitä muistaa tai haluaa muistaa, se jää tässäkin perheessä ainoaksi totuudeksi. 

Ei ole totta, että muistissa kaikki pysyy tallessa. Sielläkin asiat vääristyvät ja katoavat, ja lopulta etäännymme ihmisistä, joita rakastamme eniten maailmassa.

Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä
Los Afectos, 2015, suomentanut Sari Selander
Like, 2017, 132 s

6 kommenttia:

  1. Kiinnostaa lukea tämä kirja ja katsoa, miten koen tämän "ryteikön". Karsiminen kuulostaa upeaalta, mutta kikkailu ei. Loppusitaattisi aivan kutsuu lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei siihen ainakaan pitkä aika mene, että siinä mielessä voi helposti lukaista. Ei tämä mikään yhdentekevä romaani ollut, mutta aika hämmentävä. Tälle voisi olla saumansa sen jälkeen kun on lukenut jonkun 800-sivuisen tajunnanvirtatyyppisen opuksen ;)

      Poista
    2. Luin tämän ja koin ajassa ja paikassa hyppelyn liian pitkälle menevänä. Pidän aukkoisuudesta, mutta tässä se oli häiritsevää. Kaiken kertominen kronologisesti on ikävystyttävää, mutta myös toisin päin voi mennä vikaan.

      Poista
    3. Jep, näin lyhyeen romaaniin ei mahdu noin monta levottomasti liikkuvaa rakenneosaa, monta näkökulmaa, muuttuvan persoonamuodon käyttö, edestakaisesti liikkuva aika. Kuin elokuvassa se liian heiluva kamera lopulta vain väsyttää. Pieni vakaus olisi auttanut, ja lisäksi tarina itsessään olisi paikoitellen ansainnut vähän syventävää kuvausta. Onhan siinä tosi paljon dramaattisia aineksia.

      Poista
  2. Leena, minä pidin tästä paljon! En vain enää muista kuin tunnelman ja Monikan vahvuuden...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on vahva, mieleen jäi minullekin, ja paljon muutakin hyvää on kirjassa. Siksi harmittikin tuo tarkoituksellinen lukijan eksyttäminen. Pienoisromaaniluokassa tulee mieleen Aki Ollikaisen Nälkävuosi, joka on täydellinen. Kun kirjailija osaa, ei tarvita kikkoja. Niin osaa Hasbúnkin, siksi nuo jutut olivat turhia.

      Poista