Nyt ei tarvitse taidenäyttelyyn mennä kauniita maisemia nähdäkseen. Menimme kuitenkin Ateneumiin. Siellä sai vetää maskin naamalleen ja sen jälkeen ihmetellä muiden maskeja. Siinä jäi Magnus Enckell toiseksi kun jäin seuraamaan sitä yhtä komeaa nokkaa, joka ylväästi tuhisi maskin yläpuolella kun sieltä sisältä taas kuului köhinää. Helposti tulee taide vain hajamielisesti silmäiltyä, kun tarkastelee maskikäytänteitä ja mittailee turvavälejä.
Jos jotain jäi mieleen, niin toki välimerellinen valo hehkui Enckellinkin maalauksissa pastellin sävyissä, vähän kuin aurinko Töölönlahdella lokakuisena päivänä.
Sen sijaan keskeytän huojentuneena Valeria Luisellin Kadonneiden lasten arkiston. New York Times mainostaa sitä takakannessa kaavat rikkovana klassikkona, jossa romaanimuoto todella uudistuu sähköiseksi, elastiseksi, houkuttelevaksi, uudenlaiseksi. Romaanissa pariskunta matkustaa halki Amerikan. (Jotain rajaa kuinka usein jaksan matkustaa halki Amerikan.) Molemmilla mukana oma tutkimusprojekti. Myös romaani tuntuu projektilta, väliotsikoineen, sanastoineen, kirjailijaviitteineen, laatikkoineen. Keskeytin tämän opinnäytteen noin sadan sivun jälkeen.
Samoin Kate Elizabeth Russellin Vanessa on nyt pedofilia-aiheineen liian karvas pala. Luin viime vuonna kaikkien pedofiliaromaanien äidin/isän eli Lolitan, vain koska Nabokov. Uuteen romaaniin tästä aiheesta en ole sittenkään valmis.
Näin voi käydä mainion kirjastomme kanssa. Valikoimaa on ja sitten tulee ahnehdittua.
Hienoja syyskuvia taustaksi kirjoille. Olive Kitteridge -tarinan katsoin leffana ja tykästyin siihen niin, että luin saman tien Stroutilta useita teoksia. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita tuntuu yhä löytyvän 👌
VastaaPoistaJaksan aina vaan valokuvata veden peiliä kaikkina vuodenaikoina, vaikka niin Töölönlahtea kuin Aurajokea on jo tullut joka kuvattua vaikka missä valaistuksessa ja vuodenajassa.
PoistaNiinhän meillä on paljon yhteistä ;)
Olive Kitteridge on niin hyvä! Sarjaa en ole nähnyt, varmaan pitäisin siitäkin. Luulen. Itse aloitin juuri David Foster Wallacen Päättymättömän riemun. 50 sivua selätetty, reilu 1000 jäljellä. Josko vaikka vuoden loppuun mennessä... :D
VastaaPoistaJuu, olinkin jo eilen illalla oikein tyytyväinen Oliven seurassa. Ensin tvsarjan Frances McDormand pukkaa pontevasti päälle, mutta kun tulee lisää kertomuksia, hän painuu jo taka-alalle kuten pitääkin.
PoistaSe riemu ei sitten ihan heti päätykään:D Lukemassasi taitaa olla lisäksi jo kymmenisen sivua alaviitteitä (tai loppu-) jota tapaa Wallace kuulemma viljelee tässäkin entiseen malliin.
Samoja kokemuksia valikoimista, jotka saavat ahnehtimaan. Lähdin äsken päiväkävelylläni (meillä omatoimikirjasto auki joka pöäivä 7 - 20, ihanaa!) hakemaan vain Katriina Huttusen uutta romaania Mustaa valoa, mutta mukaani päätyi lisäksi Le Carrén dekkari (jospa tutustuisi tämän genren klassikoihin), Max Porterin Lanny ja Jan Forsströmin Aikuisia ihmisiä. David Foster Wallacekin kiinnostaisi...
VastaaPoistaOlive Kitteridgeen olen tutustunut lukien ja televisiosta. Kiinnostava hahmo.
Onneksi tässä eläkeläisenä ja vielä korona-aikaan muita menoja ei niin paljon ole, etteikö ehtisi yhtä varausjonoa ja kirjakasaa handlata annetussa aikataulussa :) Uskomattoman hieno palvelu tuo on meille lukijoille.
Poista