Ville Ranta Ranskassa ja Virginia Woolfin huoneet

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta kertoo teoksessaan Kuinka valloitin Ranskan siitä, kuinka hän ei valloittanut Ranskaa. Kaikki tietävät, että Ranska on sarjakuvan mahtimaa ja Angoulêmen kansainväliset sarjakuvafestivaalit jokaisen vakavasti otettavan piirtäjän must ja Mekka. Se on Ville Rannallekin eräs etappi kovassa työssä matkalla maineeseen.

Mutta onhan se pikkukaupunki ja Pariisi on Pariisi eli se kaupunki, jossa verkostoidutaan, juodaan punkkua siinä samalla ja yritetään tehdä vaikutus alan suuriin nimiin, esimerkiksi Lancelotiin ja Richartiin. Ja muutenkin ainoa paikka, jossa vakavasti otettavaa taiteilijaelämää voi elää.

Se, menestys, osoittautuu yhtä vaikeaksi saavuttaa kuin millä tahansa alalla, jossa tärkeiden henkilöiden ympärillä pyörii menestyksen janoisia henkilöitä. Jokainen ranskalainen on Rannan silmissä yksi ja sama Gallian kukko, nokkineen kaikkineen, ja semmoista höykytystä Ranta saa osakseen, että siinä on vaikea aamuisin unelmaansa palasista kerätä. Puhutaan ja luvataan paljon, mutta ei siitä paljon käteen konkreettista jää. 

Vaimo ja lapset jäävät joka tapauksessa kotiin, miehen tärkeää tehtävä ymmärtäen. Arkinen koti versus suuri maailma tuo vähän mieleen  kuuluisan Kalle Tappisen kohtalokkaan samban. Sen josta Loiri niin eläytyvästi laulaa.

Piirrokset Pariisin bistroista ja kadunkulmista ovat tosi hauskoja ja aidon tunnelmaisia, silmä lepää niissä, vaan ei Rannan hikoiluttavan nöyryyttävissä tunnelmissa. Sen verran perusteellisesti hän menestyksen nälkäänsä ja nöyryytyksiään esitellen itseään ruoskii.

Ranskan kielinen baarikeskustelu on kuvattu oivaltavasti. Tämmöistä se varmaan on, vaikka kielitaitoa olisikin. Kun puheensorinaa ja taustahälyä piisaa, mikään muu kuin äidinkieli ei ymmärtämiseen riitä. Radiohaastattelukin tulee mutta sielläkin on edessä nöyryytystä. Joista suurin ei ole että nimi lausutaan Vilööksi.

Itseironia on hauskaa, ja piirtäjän jälki rentoa, vaikka kokemus vaikuttaa kaikelta muulta. Rohkeutta on ollut, ja nyt sekin nöyryytyksineen kaikkineen on piirretty ja kerrottu. Yrittänyttä ei laiteta eikä taiteilijaa voi syyttää siitä, ettei olisi ainakin jälkeenpäin nähnyt omaa itsekeskeisyyttään. Tätä hän korostaa suhteessa perheeseensä, ja siksi tässä on mukana pientä puhdistautumisriittiä.

Kirjastossa viimeksi hengaillessani näin hyllyssä esille nostettuna söpön pienen kirjan: Virginia Woolf: An illustrated Biography. Tekijät: Zena Alkayat & Nina Cosford. Kirja kertaa lyhyesti Virginia Woolfin elämän vaiheet, osoitteineen, ystävineen ja teoksineen. Leikkisä ja lämminhenkinen kuvitus sai minut nappaamaan tämän mukaani.