Haluaisin uskoa, että pirteä ryhmä vanhusten hoivakodin asukkaita kykenisi ratkaisemaan useammankin kinkkisen murhan yhdessä parin aktiivitoimijan eli kokeneen etsivän ja nuoren aloittelevan konstaapelin kanssa. Sehän olisi aivan mahtava ajatus.
Torstain murhakerhon muodostavat Elizabeth, Joyce, Ibrahim ja Ron. Etäjäseninä jo Alzheimer-maailmaan vaipunut Penny ja vaimoaan kaipaava Bernard. Ryhmä kokoontuu Coopers Chasen hoivakodin harrastehuoneeseen torstaisin. Kaikilla on värikäs menneisyytensä, mutta nyttemmin heitä yhdistää mm selvittämättömien rikosten uudelleen tutkinta. Siinä johtavana starana on Elizabeth, joka on se varsinainen älypää, Mrs Marple. Joyce on viattoman oloinen, mutta ovelalla tavalla. Tämän hyvän mielen dekkarin juonta pätkivät suoran kerronnan lomassa Joycen näkökulmat asioihin ja henkilöihin. Joyce on itse asiassa astunut Pennyn saappaisiin, nyt kun entinen rikospoliisi itse on jo tavoittamattomissa.
Tietenkin vanhat, mutta ulkoista olemustaan pätevämmät mummelit ja ukkelit, jotka eivät niin piittaa menevätkö kaikki heidän tutkimuksensa lain kirjaimen mukaan, muodostavat herkullisen lähtökohdan komedialliselle rikostutkimukselle. ...tämän ikäisinä emme vain enää jaksa välittää. Kauan eläneinä heillä on itse kullakin myös oma osaamisalueensa ja sen mukaiset verkostot, kun tutkitaan esim kiinteistökauppoja, velkoja, epäselvyyksiä historiassa jne. Ne kaikki tulevat tarpeeseen, kun torstain murhakerholle tarjoillaan lähiympäristöstä uusi rikos. Alueella murhataan rakennusurakoitsija, jolla oli vakaa aikomus laajentaa bisneksiään ja siirtää alueella sijainnut hautausmaa siellä lepäävine ruumiineen muualle.
Toinenkin murha tapahtuu ja dekkareiden tyyliin epäilyksen varjot lankeavat vuorollaan moneen suuntaan. Ennen kuin kaikki on selvinnyt, brittileidit ja -herrat juovat monet virvokkeet, viinit, gintonicit, tarkastavat arkistojaan ja soluttautuvat määrätietoisesti paikallisen poliisin työhön mukaan, järjestettyään sitä ennen oikeat tyypit juttuja hoitamaan.
Näin pysyn katsos mukana kuvioissa, ja samalla sinä saat muistutuksen siitä, että meistä voi olla hyötyä. En millään haluaisi, että sinusta tuntuu, että me sekaannumme asiaan, mutta samalla minä haluan sekaantua asiaan.
Paikallisessa nunnaluostarissa kukkinut nuori rakkaus, samasta haudasta löytyneet kaksi vainajaa, eläinlääkärin ikuisen unen mömmöt kuten myös kyproksenturkkilainen rakennusalalla hääräävä jengi tuovat omat mausteensa keitokseen. Seniorietsivien taustalla yrittävät virkansa puolesta päteä Chris, keski-ikäinen eronnut ja uutta naisystävää kaipaileva poliisi ja hänen tukenaan Lontoosta Kentin maaseudulle muuttanut nuori poliisi, Donna. Kaksikko löytää itsensä kerran toisensa jälkeen astelemasta vanhusten valmiiksi viitoittamaa polkua.
Tiesin etukäteen, että nyt olen vahvasti epämukavuusalueella, dekkarikin on jo sitä ja hyvän mielen dekkari vielä erikseen. Arsenikkia ja vanhoja pitsiä -henkinen tarina on tietenkin muuten loistava ajatus, on aina piristävää kun vanhukset kuvataan reippaina ja osallistuvina. Osa hauskuutta on ennakkoluulojen tuuletus. Ei tähän lajityyppiin välttämättä uskottavuus kuulukaan. Suositun koomikon ja juontajan Richard Osmanin dekkarin lähtökohta on leikkisä idea.
Onpa epämukavuusalueella tosiaan epämukavaa, semmoinen sielullinen levottomat jalat -syndrooma alkaa vaivata. Vanhukset lörpöttelevät liikaa, ovat ihmeen selväpäisiä juomiseensa nähden, ja muutenkin turhan söpöjä ja sympaattisia. Ei vaan mene läpi.Tai meni kyllä, jälkiä jättämättä. Dialogi on nasevaa, tyyli sujuvaa, suomennos samoin, mutta tarina höttöisä. Not my glass of gin. Tyyppivalikoima, dialogi ja ympäristö Englannin maaseudulla antaisi toki aihetta mainiolle elokuvalle. Brittinäyttelijöissä riittäisi noita valovoimaisia leidejä ja herroja tähänkin murhakerhoon.
Richard Osman: Torstain murhakerhoThe Thursday Murder Club, 2020, suomentanut Arto Schroderus
Otava, 2021, 400 s
tykkäsin
VastaaPoista