Sivut

tiistai 11. tammikuuta 2022

Edward St Aubyn: Sokkotesti


Autofiktiivisen romaanin kirjoittajana menestystä saavuttanut kirjailija joutuu/pääsee uusille vesille kirjoittaessaan seuraavaksi fiktiivisen romaanin. Ihan niin suurta huomiota kuin Karl-Ove Knausgård, ainakaan Pohjoismaissa, ei Edward St Aubynin Patrick Melrose -sarja ehkä herättänyt, mutta aika vankan joukon innostuneita lukijoita kuitenkin, uskoisin.

Sokkotestiin on kerätty huomattavan paljon ajankohtaisia teemoja ekologisesta katastrofista vaurastuneiden sijoitusnerojen kautta neurotieteen uusiin keksintöihin. Tämä ajankohtaisuus ja varsinkin ekologiset teemat palauttavat Sokkotestiä lukiessa mieleen Richard Powersin Ikipuut.  Onneksi St Aubyn sirottelee vakavienkin teemojensa väliin huomattavasti enemmän huumoria, sekä hulvattoman leikkisää kuvailua että pirskahtelevaa satiiriakin. Takuuvarma brittiläinen huumori karsii liiallisen saarnaamisen.

Se mikä minua feministinä harmittaa on feministimiesten (saattaa olla väärä leima), eli esim Knausgårdin ja St Aubynin yhteinen piirre nostaa naiset turhan hyveellisiksi. Sokkotestissäkin naiset ovat puhtoisia, rehellisiä, älykkäitä, kaikin puolin moitteettomia, kun sen sijaan miehissä löytyy monenlaista kieroa ja mehukasta hahmoa, ainakin alkuun. Joku heistä muuttuu hyveelliseksi madonnamaisen naisen vaikutuksesta. Valitettavasti, lukijan kannalta. Tosikkomaisuus väijyy ikävästi nurkissa.

Hahmoja ja käänteitä romaanissa riittää. Ensinnä tavataan Francis, eräänlainen nuori Pentti Linkola, luonnon ehdoilla elävä tutkija, joka omistautuu metsätilalla luonnon palauttamiseen ennalleen, villiinnyttämiseen. Häneen rakastuu akateeminen evoluutiogenetiikkaan erikoistunut Olivia. Olivia on kahden psykoanalyytikon adoptoima nainen. Lapsuudenystävä Lucy on maailmalla menestynyt tutkija hänkin, joka palattuaan Lontooseen kuulee sairastavansa aivosyöpää. Hän on sitä ennen ottanut pestin amerikkalaisen Hunter Sterlingin Digitas-riskisijoitusyhtiön Lontoon toimiston johtajana.

Keskushenkilöiden ympärillä pyörii kehä sivuhenkilöitä, kuten skitsofreniasta kärsivä Sebastian, mahdollisesti Olivian kaltoin kohdeltu veli, Vatikaanin edesmenneen munkki Domenicon aivojen skannauksesta ja sen ympärillä pyörivästä bisneksestä kiinnostunut kardinaali Lagerfeld ja hänen kovassa nuhteessa pitämänsä apotti Guido. Viimemainittujen välille St Aubyn kehittelee herkullisimmat dialoginsa ja kuvailunsa. Onhan maallinen ahneus ja vallanhalu ynnä muut synnit yhdistettynä kirkolliseen pyhyyteen ollut aina kiehtova yhdistelmä.

"Mutta teidän ylhäisyytenne, sehän olisi varastamista", isä Guido sanoi.
"Varkaus ei ole varkautta, kun kyse on omaisuuden palauttamisesta alkuperäiselle omistajalle", kardinaali sanoi.
"En ole filosofi niin kuin teidän ylhäisyytenne, mutta eikö signor Prokoshin tietokone ole hänen henkilökohtaista omaisuuttaan?"
"Ei silloin, kun se pitää sisällään veli Domenicon aivojen skannauksen tulokset, Lagerfeld sanoi, "jotka hän on saanut haltuunsa kirkon palvelijan myötävaikutuksella."

Sokkotestissä on Patrick Melrose-romaaneista tuttuja elementtejä. Niitä on istutettu varsinkin miljonääri ja sijoittaja Hunterin henkilöön, joka yrittää palautua monenlaisista tripeistä ja cocktaileista ennen seuraavaa valloitusta nais- tai sijoitusmaailmassa. Kohtuullisen hyväosaisten älykköjen välillä syntyy rakkautta, jota koettelee mm eräs tantraseksin papitar Kaliforniasta. Siinä lomassa päästään oppineesti keskustelemaan mainituista evoluutiogenetiikan ja neurotieteen näkymistä.

Edward St Aubyniltä onnistuu fiktiokin, mutta Patrick Melrose-sarja oli niin väkevää, poikkeuksellisen pahasta perhetraumasta elpyneen miehen kirjoitusta, että Sokkotesti jää sen rinnalla vaisuksi kokemukseksi.  Henkilökuvaus on ohuempaa ja monialainen akateeminen keskustelu puuroutuu paikoitellen epäkiinnostavaksi. Usein kirjailija tempautuu huumorintajunsa viemänä iloiseen kipinöintiin ja se on oikein hyvä. Monenlaiset ihmissuhteet etenevät vaihtelevissa tunnelmissa eikä mikään oikeastaan selviä loppuun mennessä, mutta ei tarvitsekaan.

Edward St Aubyn: Sokkotesti
Double Blind, 2021, suomentanut Markku Päkkilä
Otava, 2021, 279 s


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti