Sääli nuorta miestä, tanskalais-palestiinalaista Yahya Hassania, niin täynnä vihaa ja itseinhoa, rikottu ihminen. Claes Andersson sanoi jotain sen tapaista, että kirjailija tarvitsee haavansa ja arpensa, mutta harva kai näin monia. Sillä tässä ei ole kyse vain kulttuurisista ristiriidoista muslimi-maahanmuuttajien perheessä tanskalaisen liberaalissa yhteiskunnassa.
Ensimmäiset ja syvimmät haavansa Yahya sai poikasena isänsä väkivallan kohteena, kuten sisaruksensa ja äitinsäkin. Isä ei läpsäytellyt, lapset laitettiin riviin ja maila viuhui niin, että sormiin tuli pysyviä jälkiä, myöhemmin katkesi käsivarsi. Tällä tavoin nujerretaan ihminen kaikissa kulttuureissa, ei kukaan kestä vanhemman systemaattista pahoinpitelyä missään, pahoinpitelyä, johon syy löytyy aina ja jolta kukaan ole turvassa. Kodin sisällä ei löydy suojaa isältä, äitikin saa osansa ja on välillä ulos karkotettuna. Sellaisen lapsuuden jälkeen jokaisella on vähemmän eväitä minkään koettelemuksen kestämiseen mitä maailma tarjoaa.
Yahya Hassan huutaa kokemuksensa versaaleilla, isoilla kirjaimilla ja välimerkeittä, koska semmoisia ne ovat. Vaikka mies löytää kirjoittamiselleen kanavansa ja ymmärtäjänsä, vaikka hän kusettaa, ryöstää, varastaa ja nussii eikä ymmärrä olla kiitollinen kohtaamastaan ystävyydestä, isän kasvot kangastelevat kaiken takana. Niistä ei pääse irti lukijakaan näissä proosarunoissa. Niin syvänpunaisella verellä runot on kirjoitettu.
Yahya Hassan syntyi Tanskassa, mutta vanhemmat lähtivät aikoinaan Libanonista. Lomamuistoja -runossa isä pysäyttää auton vuoristotiellä matkalla Beirutiin. Hänen on rukoiltava, sillä hän on nähnyt naisen ajavan avoautoa yläosattomissa.
Lapsuuden jälkeen alkaa rikkonainen koulutie, jota leimaavat näpistykset ja ilkivalta serkkujen kanssa, yritykset auttaa sisaruksia vanhempien pahoinpitelyltä. Kun pikkuveli kusi sänkyyn hänet herätettiin nyrkiniskuin.
Yahya löytää häntä kannustavia tanskalaisia, hänen lahjakkuutensa huomataan, häntä rohkaistaan kouluttautumaan. Mutta hän on sittenkin aina ählämi neekeriystävänsä kanssa ja heitä yhdistää taskujen kääntäminen, potkut uhrin mahaan, katuryöstöt ja pidätykset, hanskat taskussa ja työkalut laukussa.Tammi, 2014, 167 s
Rankkaa tekstiä järkyttävänä testamenttina. Hyvä tietää tämänkin kirjan olemassaolosta.
VastaaPoistaTotta, tieto nuoren miehen kuolemasta tekee siitä melkein sietämättömän luettavan, itsetuhon kuvauksen.
PoistaVoi ei - kuoli 24-vuotiaana! Järkyttävä testamentti tosiaan, kuten Lissu kirjoittaa.
VastaaPoistaTuo rukoilu vuoristotiellä sai purskahtamaan nauruun, mutta hirveäähän sekin on. Millaista on olla murrosikäisenä tällaisessa perheessä?
Aion lukea tämän.
Äidin kanssa välit ilmeisesti säilyivät jonkinlaisina. Moni noista perhe-elämän kuvauksista ovat niin absurdeja ettei tiedä itkeäkö vai nauraa. Äiti väitti myöhemmin että pojalle Islam oli tärkeä, mutta sellaisessa muodossa mitä esim runoilija Rumi edusti. Näitä tuli jälkikäteen guuglattua, kun tämä pojan elämä järkytti.
Poista