Maria Mustranta: Äidin tehtävä

 

Mihin ikinä lapsi päätyykään, hän vetää sinne vanhempansa, todetaan Äidin tehtävässä. Pätee tosin myös toisinpäin, kun vihjataan nimenomaan pimeneviin näkymiin, kriiseihin. Aika riippuvaisia molemmat osapuolet ovat toisistaan, ellei sitten yhteys  katkea kokonaan. 

Yksinhuoltaja Laura on saanut poikansa Pyryn vankila-aikanaan. Mistä syystä hänet on vangittu, se ei selviä kovinkaan nopeasti. Menneisyyden rikos muhii sekin osana nopeasti koukuttavaa pahaenteistä tunnelmaa. Lisää saman sävyisiä aineksia Lauran elämään kasaa hänen nyt noin 10-vuotias poikansa. Pyryllä on vihanhallinta-ongelmia, kuten nykyään sanotaan. Hän saa raivokohtauksia ja aiheuttaa vakavia läheltä piti-tilanteita, joita Laura joutuu setvimään koulun, kuraattorin ja psykiatrinkin kanssa. Laura on muutoin jo ns selvillä vesillä, niukkuus on toki vuokralla asuvan yksinhuoltajan arjessa vallitseva tila, Pyryn isältä elatusapumaksut saapuvat ajallaan. 

Pyryn uusi ystävä Rafael tulee erittäin varakkaasta poliitikkoperheestä ja on Lauralle tervetullut ja huojentava pelastus: hän on huolestunut sekä poikansa käytöksestä että sen tuomasta yksinäisyydestä. Rafaelin äidistä Mirellasta tulee Lauralle vahva tuki ja itsevarman, pärjäävän naisen malli. Poikien touhut eivät kuitenkaan vaikuta kääntyvän hallitumpaan suuntaan, päin vastoin. Siinä missä Laura on täynnä ahdistusta ja pelkoa poikansa jatkuvasti masinoimien kaoottisten tilanteiden edessä, Mirella kopistelee paikalle koroissaan ja antaa opettajien kuulla kunniansa, puolustaessaan poikaansa tiikeriemon lailla. Laura yrittää ottaa opikseen. Mirella ei niin vain suostu nielemään opettajien moitteita pojan käytöksestä silloinkaan, kun lapsi ilmiselvästi on syypää. Niin olen Rafaelin äiti, en Rafael. Voin antaa hänen puhelinnumeronsa.

Tarina kasaa sujuvasti jännitteitä ja uhkakuvia, joiden häijyistä tunnelmista alkuun nousee mieleen Lionel Shriverin Poikani Kevin, kauhukertomus mielenterveydeltään vinksahtaneesta pojasta. Toinen romaani, joka tuli mieleen varakkaan perheen pojan moraalivajauksesta on Herman Kochin Illallinen. Poikien touhut sysäävät liikkeelle tapahtumaketjun, jonka seurauksena Lauran nuoruuden syyllisyydentunto kasvattaa uusia kerroksia. 

Kahden perheen välinen suhde tiivistyy. Useat kosteat juhlat ja runsas alkoholin käyttö vievät heidät lähes yhteiselämään, jossa Mirella rahoittaa anteliaasti köyhän yksihuoltajaperheen tarpeita.  Italian lomallekin lähdetään. Pieniä eroottisia latauksia nousee niinkin läheisissä suhteissa.

Romaani käsittelee kiinnostavasti vanhemman rajanvetoja: kuinka pitkälle lasta voi ja kannattaa suojella? Missä kohtaa pitää lakata joustamasta ja vaatia lasta vastuuseen? Myös varakkaan Mirellan ja vuokralla asuvan Lauran riippuvuussuhdetta ja epätodennäköistä ystävyyttä valaistaan uskottavasti. Naiset on kuvattu sävykkäästi.

Lauseeni saivat minut varmasti vaikuttamaan avuttomalta, mutta en välittänyt. Ylivoimaisten ihmisten seurassa kävi joskus niin. Ettei yrittänyt edes kurottaa kohti samaa, vaan nojautui entistä painavammin omaan vaillinaisuuteensa.

Pojat sen sijaan on hieman ohuemmin hahmoteltu. Heissä näkyy vanhempien yhteiskunnallinen status: varakkaan perheen poika näyttää kasvavan kovan pintakiillon alla vailla vähäisintäkään empatiaa kuin osoituksena vanhempien liiallisesta kantokyvystä. Loppua kohden jännite hieman löystyy, kun suhteita ja ilmiöitä enemmän selitetään kuin näytetään. Kertoja Laura vaihtuu lopussa Pyryksi, joka kuulostaa siinä vaiheessa hieman liikaa äidiltään.

Vetävästi kirjoitettu romaani leikkaa monia ajankohtaisia ja olennaisia teemoja vanhemmuudesta, koulusta, kasvatuksesta ja yhteiskunnallisen aseman vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja toimintatapoihin. 

Maria Mustranta: Äidin tehtävä
WSOY, 2022, 285 s