Adelaida García Morales: Etelä

Vahvatunnelmaiset kaksi novellia espanjalaisen Adelaida García Moralesin teoksessa tuovat etsimättä mieleen Carlos Sauran elokuvan Korppi sylissä. Novelleissa on sama mystinen, unenomainen tunnelma ja molemmissa novelleissa, niminovellissa Etelä ja toisessa Bene-nimisessä kertomuksessa, näkökulma on lapsen, joka on menettänyt läheisen. Kuoleman ja menetyksen pelko sekoittuvat lapsen arkeen kodissa, jossa on vaikea löytää lämpöä sen jälkeen kun rakkaus on kadonnut talosta. 

Etelä, El Sur on kuvattu elokuvana, joka on Suomessakin esitetty. Siitä on myös kirjan kansikuva. Novelli onkin selväpiirteisempi ja mielenkiintoisempi kuin hieman yliviritetty Bene, jossa surrealismia ja mystiikkaa on tarjolla liiankin kanssa. Ankara katolisuus varjostaa molemmissa koteja, joissa varsinkin palvelijat, hartaan uskovaiset naiset, pitävät lapsia synnin tunnossa ja käyttävät myös aikuisiin valtaansa, silloin kun siihen avautuu mahdollisuus.

Kaikki muu ripillepääsyyn liittyvä jätti minut kylmäksi, luultavasti siksi että Josefa, joka yritti olla hengellinen ohjaajani, valmensi minua seremoniaan niin tavattoman kuivakiskoisella tavalla. En voinut sietää katekismuksen ulkolukua; kirja oli minusta käsittämätön.

Teresa, Etelän minäkertoja puhuttelee itsemurhan tehnyttä isäänsä ja muistaa heidän yhteisiä hyviä aikojaan, heidän, yksinäisyydessä viihtyvien ihmisten sielun sukulaisuutta. Isällä on mystisiä kykyjä, heilurin kanssa etsintää, johon hän vihkii myös tyttärensä ja kasvattaa tämän itseluottamusta. Kodissa on kuitenkin jatkuvaa riitelyä ja rakkaudettomuutta vanhempien kesken. Isä ei välitä uskonnosta vaan halveksii harrasta palvelijaa ja tämän pyrkimystä määrätä vaimon ja tyttären hengellisyydestä.  

Isän vaikea luonne ja kompromissiton suhde muihin kasvaa novellissa hienoksi lapsen silmin nähdyksi kokonaiskuvaksi. Teresalle selviää, että isällä on Sevillassa ollut toinen nainen, äitiä tärkeämpi. Tytär kulkee isän jälkiä, löytyy kirjeitä. Kaikki kertoo samaa: yksinäisyyteen ja tiheään hiljaisuuteen ympäristönsä pakottava mies ei olisi ehkä löytänyt onnellista elämää edes elämänsä rakkauden kanssa. Vaimonsa ja lopulta tyttärensäkin hän sen sijaan työntää luotaan.

Tarina on ahdistava ja surullinen, mutta vangitsevasti kerrottu. Sisäisiä mielenliikkeitä ruokkivat tehokkaat kuvat puutarhasta, maaseudun maisemasta. Mystisestä tunnelmasta tulevat mieleen, sekä Saura että Luis Bunuel, nuo Francon ajan Espanjan taitavat kuvaajat.

Saapuessani seuraavana päivänä Sevillaan tiesin heti: jos yhä vaelsit jossakin päin maailmaa, se paikka oli tuo elävistä kivistä ja salaisesta sykkeestä tehty kaupunki. Kaupungissa leijui jotain inhimillistä, hengityksen tai syvän, pidätetyn huokauksen kaltaista. Oli kuin kaupunki itse olisi synnyttänyt asukkaansa, muovannut heidät tuhatvuotisilla käsillään.

Toisessa novellissa kertoja, nuori tyttö elää veljensä ja isänsä kanssa, äiti on kuollut. Heidän kotiinsa tulee uusi palvelija, nuori nainen Bene, jonka pikkusisko on kertojan koulutoveri. Novellissa oli aika paljon minua vieraannuttavia elementtejä, kuolleen katse jonkun silmissä, kuolleita puutarhassa öisin. Asuuko naisessa pahuus vai onko se yhteisön kiihkokatolisten vanhempien naisten tuomio nuoresta naisesta, joka ilmeisesti joutui lapsuudessaan hyväksikäytetyksi? Novellissa Bene on melodraamaa kuin oopperassa, intohimoa ja synkkiä katseita, lasittuneita ja kalseita. Nainen houkuttaa sekä isää että poikaa. Ehkä novelli kulkee kaiken kaikkiaankin liiaksi samoilla poluilla kuin ensimmäinen.

En ole ihan vakuuttunut tuosta toisesta tarinasta, mutta tyyli on Moralesilla hallussa, se on paikoitellen runoa ja teoksen suomentaja on Tarja Roinila, joka kuoli liikenneturmassa viime vuonna. Tästäkin suomennoksesta voi nähdä, että se oli meille käännöskirjallisuuden lukijoillekin suuri menetys.

Kerrankin hain tarkoituksella kirjaa Helmet-haasteeseen: kirjan nimessä on ilmansuunta. (Tätä ennen tuli jo kahlattua ajankohtaista kirjailijaa eli löysin Salman Rushdien novellikokoelman Itä, länsi, jonka jätin sitten kesken siinä vaiheessa kun hän novellissa Yorick jäljitteli Tristram Shandyn tyyliä eikä ihan onnistu siinä.)

Adelaida García Morales: Etelä
El Sur seguido de Bene, 1985, suomentanut Tarja Roinila
Like, 1992, 94 s