Sivut

tiistai 2. elokuuta 2022

Tiina Raudaskoski: Kuudennen kerroksen nainen


Mutta Madame, ymmärrättehän, ei tällaista voi tapahtua.

Suomalais-ranskalainen pariskunta on riitaisa. Heidän vauvansa ei ole vielä vuottakaan, mutta tuore vanhemmuus kuormittaa parisuhdetta. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta se että isä, Bastian Chapon katoaa tyystin ja vie mukanaan pikkutyttären, se on jokaisen äidin painajainen. Siitä alkaa Tiina Raudaskoskenkin pimenevien näkymien tunneli. Omasta huoltajuusriidastaan lähtien hän on kirjoittanut romaanin Kuudennen kerroksen nainen, joka on kafkamainen kuvaus masennuksesta ja elämänhallinnan menetyksestä. Kontrasti suomalaisen ja kenen hyvänsä maailmalla matkustavan turistin mielikuvaan Pariisista on äärimmäinen.

Tiina Är on jäänyt yksin vuokrakaksioon ja hänen umpikujansa alkavat jo tuosta pariisilaisesta kerrostalosta. Ranskalaisten - tai ainakin pariisilaisten?- kerrostalojen olennainen hahmo on portinvartija, aulavartija, concierge, enimmäkseen naispuolinen ja useimmiten portugalilaistaustainen nainen. Tässä talossa hän on rouva Tombola, ranskalaisen isän etujen vartija. Hän antaa ensimmäisen näytön Ranskalle ilmeisen tyypillisestä kyykyttävästä byrokratiasta, joka voi - tiettyjen olosuhteiden osuessa kohdalle - saada absurdit mitat. Niitä olosuhteita ovat puutteellinen kielitaito ja perheen äidin eri sukunimi kuin isällä. Postia ei luovuteta toisen nimiselle puolisolle.

Ulkomaalaisuus ylipäätään antaa viranomaisille aihetta epäluuloon. Ja virkailijoilla epäluulo kaikkia kohtaan näyttää olevan käytännössä opittu tapa. Kansalainen on hyvä saada häädettyä luukulta seuraavalle ja jokaisesta paperikasasta voi löytää puutteita ja täydennyksen tarpeita. Ensin on saatava viranomaiset edes uskomaan tapahtunutta: lapsihan on isänsä kanssa.

Tiina Ärin kadonnut puoliso aloittaa viipymättä aktiivisen oikeustaistelun huoltajuudesta ja tässä virallisessa menettelyssä suomalaisella äidillä ei ole käsissään ensi alkuun yhtäkään korttia. Häntä syytetään juoppoudesta, mielenvikaisuudesta ja väkivallasta miestään kohtaan. Naisen mielenmaisema on tässä vaiheessa niin kaoottinen, että lukijastakin syytökset näyttävät perustelluilta. Tyhjät viinipullot kolisevat pöydän alla, lasit kaatuilevat, hän ei avaa niitäkään kirjeitä, joita saa omalla nimellään, vastaantulevat ihmiset, häntä lähestyvät, ovat rumia, hikoilevia, haisevia, lihavia, rähmäsilmäisiä. Hän ei peseydy, ei laita ruokaa, latkii viiniä ja tupakoi. Hänen kokemansa vääryys herättää myötätuntoa, mutta hän itse ei, hän vaikuttaa vain vahvistavan itseensä kohdistuvaa syrjintää ja väärinymmärrystä. Joten eiköhän tämä ole hyvin pätevä kuvaus jokaisen pahasti masentuneen ja elämän hallintansa menettäneen ihmisen näkymästä ympäristöön ja muihin ihmisiin.

Lapsi on tässä vaiheessa enää sivuasia. Yhteiskunta ja sen eliitti, esimerkiksi oikeuslaitoksen asianajajat, pystyy vain vaivoin peittelemään välinpitämättömyyttään huonompiosaisten kohtaloista. Koko tämän painajaismaisen syöksykierteen Raudaskoski kuvaa vangitsevilla tuokiokuvilla, mielettömillä mutta autenttisen oloisilla dialogeilla ja hallinnollisella puheella.

Tiina Ärillä on ymmärtäjänsä, ihmisiä jotka yrittävät auttaa, on afrikkalaistaustainen naapuri ja transnainen Sonja, lastensuojeluviraston ymmärtäväinen ja huoliin liiallisellakin tarkkuudella paneutuva mies. Kaikista kohtaamisista syntyy monivärinen kuva ranskalaisesta yhteiskunnasta ja sen toimintatavoista, kaupungin pulssista ja ihmisistä sen koskaan pysähtymättömässä verenkierrossa; karkeista, välinpitämättömistä, kyynisistä ja niistä toisenlaisista, herkistä, näkevistä, kuulevista ja toimivista. 

Raudaskoski ei rakenna mitään hyveellisen marttyyrin hahmoa äidistä, hyvin musta huumori ja absurdit käänteet tekevät Kuudennen kerroksen naisesta trillerimäisen kertomuksen Pariisin paikoitellen painajaismaisissa kulisseissa. Se Pariisi on kaukana La vie en Rose'sta, mutta onneksi tämä kerrostalo näyttää myös inhimilliset kasvonsa sen hauraaksi muuttuneelle kuudennen kerroksen naiselle, joka ei sitä ystävyyttä enää osaa odottaa.

Tiina Raudaskoski: Kuudennen kerroksen nainen
WSOY, 2022, 302 s


4 kommenttia:

  1. Olen joskus lukenut kirjailijan haastattelun. Kyllä niistä tositapahtumistakin piirtyi todella kafkamainen tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoiseen umpikujaan voi näköjään ajautua eurooppalaisessa oikeusvaltiossakin, tosipohjainen kertomus tämä on. Luin myös kirjailijan haastattelun. Taitavasti se on kerrottu.

      Poista
  2. Huh, kuulostaapa kiinnostavalta! Innostuin heti kannesta, että yhdistyykö nyt ihan oikeasti lähiö Eiffeliin, tämä on minun juttuni. Masennusromaaneja en ole juuri lukenut, mutta on tärkeä tuoda esiin varjot muiden (muka) näkemässä paratiisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään kai lähiö, mutta muuten ikävät näkymät. Tehokkaasti tässä maalataan näitä tähän ympäristöön ei niin usein liitettyjä sävyjä. .

      Poista