Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

Onnistuneesti valitut historialliset henkilöt tekevät Neiti Steinin keittäjättärestä mielenkiintoisen lukuelämyksen. Sitä täydentää Leena Parkkisen tarkka psykologinen silmä ja huolellisesta taustatyöstä kertova ajan ja tapahtumapaikkojen kuvaus.

Sata vuotta sitten Pariisin boheemin kulttuurikerman piirissä eläneet kirjailija Gertrude Stein ja hänen rakastettunsa, puhtaaksikirjoittajansa, stilisoijansa ja talouden hoitajansa Alice B. Toklas pitivät salonkiaan osoitteessa Rue de Fleurus 27 kolme vuosikymmentä. Siellä syötiin pitkiä illallisia ja käytiin jaloja juomia siemaillen Steinin johdolla yöllisiä keskusteluja vieraiden kanssa. Vieraina nähtiin mm Picasso kulloisenkin muusansa keralla, Henri Matisse vaimoineen, myöhemmin nuori Ernest Hemingway. Ranskalaisen keittiön fine diningista vaativine kokonaisuuksineen vastasi suomalainen Margit Melvas - jolle myös löytyy vastineensa historiasta. Pariisin osiossa luvut alkavat sitaateilla Gertrude Steinin runoista ja teksteistä tai Alice B. Toklasin päiväkirjasta. 

Sen sijaan koko toinen juonen haara eli Margitin tausta, kartanon piirissä kehkeytyvä draama Paraisten maaseudulla on fiktiota. Se tuo sopivan kontrastin Pariisin mondeenille elämälle. Toki Gröndahlin kartano on Suomessa varakkaan suvun koti, ei sitä köyhyys koettele. Sen sijaan päähenkilöt, alussa vastikään teini-iän taakse jättäneet Eriksonin sisarukset Margit ja Astrid ovat köyhän ja väkivaltaisen kodin tyttäriä, jotka lähetetään kotoaan ansaitsemaan leipänsä - ja rahoittamaan vanhempiensa juopottelun - piikoina kartanossa. Kartanossa jöötä pitää vielä vanha isäntä, jonka varjossa nuoripari, Oscar ja Karin odottaa vuoroaan eikä kalsea avioliitto tunnelmaa paranna.

Espanjan tauti jylläsi ensimmäisen maailmansodan jälkeen niin Suomessa kuin Ranskassa. Romaanissa kuvataan aikaa vuodesta 1919 toisen maailmansodan kynnykselle vuoteen 1937. Kertojana Pariisissa Alice B. Toklas käy läpi elämäänsä ennen Gertrudia San Franciscossa ja sittemmin yhteistä taivalta Ranskassa, jossa juutalaisen naisparin rakkaus saattoi kukoistaa vapaammin, ennen kuin natsismin nousu alkoi varjostaa arvostettujen kulttuuripersoonienkin elämää.

Suomessa tapahtumia kertoo Gröndahlin kartanon puutarhuri Ulriikka, joka kertaa parikymmentä vuotta vanhoja tapahtumia kirjeissään Tohtori Martinlaaksolle. Kirjeenvaihdon toinen osapuoli jää pitkäksi aikaa hämärään kasvattaen hiljalleen vaikutelmaa, että kartanossa tulee tapahtumaan kauheita ja siinä on siskoksilla oma osansa. Seilin saari osoitteessa antaa viitteitä tulevasta.

Mutta minulta odotettiin paistia ja hernesosetta, ei liikaa mielipiteitä.

Vaikka romaanin nimi korostaa suomalaisen Margitin osuutta, varsinainen päähenkilö on Alice. Hänen persoonastaan kasvaa jännittävä, ristiriitainenkin kuva, epävarma mutta myös päättäväinen. Molemmat naiset näyttävät toisilleen omistautuneilta, mutta Alice antaa itsensä neroksi nimittämän Gertruden käyttää itseään hyväksi kaikessa, taloudessa, ruoanlaitossa, puhtaaksikirjoituksessa, Gertruden unohtaessa säännöllisesti esimerkiksi Alicen syntymäpäiväksi varatun illallisen.

Hyväksikäytöllä on pitkä perinne jo lapsuuden kodissa, jossa Alicen mielipiteitä ei kysytty, sen sijaan oletetaan hänen hoitavan kaiken käytännöllisen äidittömässä kodissa, isänsä ja veljensä puolesta. Alice on niin taiteellinen, eikö ole sääli. Taiteellinen on eri asia kuin olla taiteilija. Alice on niin lahjakas, mutta katsokaa mitä hän tekee. Hän siivoaa isänsä ja veljensä jälkiä ja valmistaa heille pirozkaa ja muhennosta.

Parisuhteessa Alice näyttää uhrilta ja hyväksyy sen osan itselleen. Itsekkään Gertruden - joka ei myönnä olevansa mies tai nainen, vaan Gertrude - ja Alicen roolit leimaavat heidän intohimoista sukupuolielämäänsäkin. Heidän nälkäinen seksinsä eritteineen kaikkineen ja lehmärunoineen (lehmä orgasmin ilmauksena) on elävästi ja hauskasti kuvattu. Eksentrinen pariskunta imee toisistaan voimaa olla mitä ovat. Alice viiksikarvoineen - joita Gertrude kielsi poistamasta - ja Gertrude koko komeudessaan, eivät horju rakkaudessaan. Mustasukkaisuutta vanhoista rakastetuista esiintyy, eikä Alice pidä Hemingwaysta, joka herätti hänestä Gertrudessa liiallista innostusta.

Monen toteamasta lahjakkuudesta huolimatta, Alice tyytyy rooliinsa "nerokkuuden mahdollistajana" ja on siinä erityisen mielenkiintoinen, voisi sanoa luontainen sivuhenkilö. Varsinkin koska tuo nero itse ei tämän romaanin valossa näytä niin kovin ihmeelliseltä, ehkä hänellä on sitä ns karismaa, tuota salaperäistä ja vaikeasti määriteltävää ihmisen ainesosaa! Siteeratut tekstipätkät häneltä ovat latteita ja tässä ajassa syntyy kuva keisarista ilman vaatteita. Hitleristä ei olla Pariisissa huolissaan.

"Ranskalaiset eivät ole kiinnostuneita saamaan omaa Hitleriä. Heillä ei ole ikinä ollut vahvaa hallitsijaa ja he eivät sitä haluakaan. Eivät he tiedä mitä tekisivät johtajalla." "Toivon että olette oikeassa, miss." "Gertrude on aina oikeassa. Mikään muu ei tulisi kyseeseen."

Oleellinen elementti pariisilaisessa salongissa on ruoanlaitto, sen hienouksiin perehdytään keittiön puolella antaumuksellisesti, kuten ranskalaisen keittiön salaisuuksiin tuleekin tutustua; hitaita ruokia tehdään suomalaisen kokin ja Alicen yhteisesti suunnittelemilla aterioilla. Ankanpaistin rapeus ja kalkkunan täytteet tuovat melkein mieleen lapsuuden hetket Viisikkoja lukiessa, nälkä yllätti. Aina siellä availtiin eväskoreja suklaakakkuineen. 

Gröndahlin kartanon puolella vastaava oman työnsä taitaja on talon puutarhuri Ulriikka, joka jokaisen luvun alussa kertaa kulloisenkin vuodenajan vaatimia puutarhahommia. Ne tuovat samaa kodikkuutta ja valoa kartanokuvauksiin kuin ranskalainen keittiö Pariisissa. Tuon epookin Leena Parkkinen herättää eloon todella taitavasti, dialogit säkenöivät, huumoriakin löytyy. Kuten silloin kun Harriet näki junan ikkunasta ohi lentävän kirsikanpunaisen korsetin. 

Suomessa intohimodraama on osittain sukua pariisilaiselle tarinalle, mutta yhdistävä tekijä löytyy Margitista, joka parikymmentä vuotta kartanon tapahtumien jälkeen ahkeroi Steinin ja Toklasin keittiössä, salaperäisenä ja hiljaisena, mutta taitavana kokkina. Alicen ja Margitin välille alkaa myös kehittyä orastavaa ystävyyttä, yli emäntä/palvelija -suhteen. Margitin menneisyys herättää Alicessa sitä enemmän kiinnostusta, mitä vähemmän Margit siitä paljastaa.

Eräs kielellinen lapsus on pakko ottaa esille. Suomen kielessä ja ei ollut, ja emme olleet kuulostaa kankealta, koska sanomme eikä ollut, emmekä olleet. Tähän outoon harakanvarpaaseen törmäsin alusta loppuun. Ja olihan siellä yksi siihen asti kun hän olisi elossa...

Hyvin pienet kauneusvirheet kesti kyllä, hieno romaani! Maailman humu taustaäänineen, San Franciscon maanjäristys, uuden sodan uhka - kaikki taustailmiöt on huomioitu luontevasti. Ja kyllähän Alice B.Toklas Cook Book on ehdottomasti otettava tarkempaan syyniin ensi kesänä, siellä se nököttää mökin kirjahyllyssä. Ostin sen kerran siskolle synttärilahjaksi eikä siitä ole kyllä kokattu mitään. Olisi ehkä aika. Tosin se on päätynyt väärään paikkaan, tuoreena on siellä saatavana vain ahvenia ja haukia. 

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär
Otava, 2022, 464 s