Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat

Villejä! Vihdoinkin, Morten ajattelee, vihdoinkin hän kohtaa aitoja villejä, niitä joita hän aikoo tulevina vuosina opastaa ja käännyttää armoon ja vapahdukseen Jeesuksen Kristuksen nimeen. Tämä on jotakin muuta kuin ne paatuneet sekarotuiset joita hän kohtasi Godthåbissa. Hän tuntee suurta kiitollisuutta siitä että on saanut kokea tämän, siitä että hänelle on langennut elämässä tällainen tehtävä, ja hänen on pakko mennä hyttiin ja käydä viimeisen kerran makaamaan punkkaan, jossa lutikat tihkuvat esiin ja sekoittuvat hänen vaatteissaan oleviin luteisiin.

Sukelsin ajassa 1700-luvun lopulle maisemaan, joka saattaa olla maailman parhaiten säilyneitä meidän päiviimme, nimittäin Grönlantiin, sulavista jäätiköistä huolimatta. Siellä tanskalaiset harjoittivat lähetyssaarnaajineen sitä samaa kolonialistista väkivaltaa, johon kirjallisuudessa niin usein on voinut tutustua äiti-Afrikan historiassa. Se on Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat -teoksen taustamaisemaa. 

Tämä muhkea historiallinen eepos räväyttää silmät auki ensi sivuilta eikä siihen kumma kyllä väsy loppuunkaaan mennessä. Päin vastoin, jossain vaiheessa koin harvinaista pelkoa kirjan loppumisesta. Se on tuhti kuvaus ajan tapoja ja elämää; vallankäyttöä, uskonnon harjoitusta, erotiikkaa, kasvatusta ja kuritusta, ruoan nauttimista ja nälkää, viinalla läträämistä, luteita ja keripukkia. Mutta se ei ole mikään antropologinen tutkimus, vaan taivalta tehdään kiinnostavasti kuvatun nuoren pappismiehen seurassa.

Sankarissa, Morten Falckissa, alun perin Pedersen, on ripaus tragikoomista donquijotea, joka ei osaa oikein päättää ennenkuin joku päättää hänen puolestaan. Mielellään hän lähtee lipettiin, varsinkin kun nainen käy vaativaksi. Ei hän alun perin papiksikaan halunnut, vaan enemmän kiinnostivat luonnontieteet ja ajan muodikas valistusfilosofia , mutta pappisisä saneli säännöt. Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa! siteeraa Morten Rousseauta ja sen lauseen nuori pappi muistaa paremmin kuin Isämeidän-rukouksen. 

Ei Falck kuitenkaan irti tästä maailmasta ole, vaan päin vastoin hän uskoo pappeuteen ja Jumalan sanan julistamiseen kuuluvan aika moderneja ja idealistisiakin ajatuksia tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Siirtokunta on kuitenkin jo järjestäytynyt omiin sääntöihinsä, tanskalaisille alkuperäiset asukkaat ovat villejä, eläimiin verrattavia. Kauppias Kragstedt johtaa siirtokuntaa kuninkaan valtuutuksella, oma etu ensinnä, häikäilemättä alkuasukkaita alistaen. Edellinen lähetyspappi Oxbøl on keskittynyt siittämään jälkeläisiä eskimoiden kanssa, heistä välittämättä. Ristiverisistä eivät pidä alkuasukkaat eivätkä tanskalaiset. Heitä käytetään työvoimana vailla oikeuksia. Papillakin on alaisena katekeetta, joka on apuna kun katekumeeneja opetetaan.

Kauempana pohjoisessa, Ikuisuusvuonon rannoilla, elää sovussa eskimoiden kanssa kristinuskoa pietistiseen suuntaan harjoittava pariskunta, profeetat, joita eivät tanskalaiset siirtokuntalaiset siedä. Heidät halutaan saada lopettamaan toimintansa; heidän harmoninen ja kukoistava yhdyskuntansa on uhka täydellisessä rappiotilassa elävälle siirtokunnalle.

Morten Falck joutuu harjoittamaan myös lääkärintointa, koska on opiskellut biologiaa. Tuon ajan lääkitykseen ja lääkkeisiin sopii hyvin sanonta mikä ei tapa, vahvistaa. Näitä tapoja kertomuksessa kuvataan hiuksia nostattavalla tarkkuudella kuten muutakin arkea ihran keitosta peruukin hoitoon ja myllykauluksen kovettamiseen. Falckin saapuminen Grönlantiin herättää jo alussa huomiota, sillä hän tuo mukanaan lehmän, Roseliliksi nimeämänsä, josta saatavan maidon ansiosta rankan merimatkan taittanut laivan miehistökin on tavallista paremmassa kunnossa.

Ikuisuusvuonon profeetat kuvaa väkevällä tavalla päähenkilönsä vääjäämätöntä henkistä ja fyysistä suistumista ankarissa olosuhteissa. Hänen ponnistelunsa auttaa paikallisia alkuasukkaita, ristiverisiä, naisia tyrehtyvät paikallisen mahtimiehen valtaan. Kaiken raadollisuuden keskellä, viinan tarjotessa pettävän virkistyksensä, pohjamutiin vajoavaa Mortenia kuvataan armeliaasti. Sankari on epätäydellinen, maa on julma. 

Papin matkaa alkaa Kööpenhaminasta ja paluumatka Grönlannista kulkee Norjan Bergeniin vuonoista tuntureille. Kööpenhaminan suuri tulipalo ja uutiset Ranskan vallankumouksesta kytkevät kertomuksen aikaansa. 

Pappismiehen kujanjuoksu on hienosti upotettu kertomuksen historialliseen kontekstiin. Sen sanomaksi voi nähdä väkivaltaisen yhteiskunnan tahrivan kaiken ja jokaisen, sen täydellisen epäonnistumisen kokonaisuutena ja siinä elävien ihmisten elämän tuhlauksen. Kertomus etenee ajassa poukkoillen, Leskeksi kutsuttu rakastettu nukkuu toisinaan miehen vierellä, toisinaan kulkee haamuna vierellä. Pappi näkee juopon painajaisia ja kirjoittaa tajunnanvirtamaista päiväkirjaa, joka sekä hämmästyttää että naurattaa.

Voimme toki nousta hetkeksi uskon avulla, tahdonvoiman ja rukousten avulla, järjen ja tietämyksen avulla, ehkä peräti rakkauden avulla, mutta lopulta pyrimme kuitenkin aina takaisin alaspäin, saastaan ja katuojaan. Tätä ilmiötä tohtori Newton kutsui painovoimaksi, ja ilman sitä maailman katuojat virtaisivat miten sattuu, ja me hukkuisimme likaan, Kiitos, Herra, viisaudestasi!

Lukuisten tanskalaisten kirjallisuuspalkintojen lisäksi Ikuisuusvuonon profeetat voitti vuoden 2013 Pojoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon.

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat
Profeterne i Evighedsfjorden, 2012, suomentanut Katriina Huttunen
Tammi, 2014, 631 s