Sivut

keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Juli Zeh: Yli-ihmisiä

Kansi: Tuomo Parikka

Koronatyhjyys oli laskeutunut Berliininkin kaduille kevättalvella 2020, kuten tauti pakotti koko maailman samaan tilaan kaikkialla. Kaduilla oli tyhjää ja seinien sisäpuolella apaattista, ahdistunutta, riitaisaa. Dora, alle 4-kymppinen menestyvä mainostoimittaja alkaa oireilla henkisesti, koska Robert, avopuoliso, heittäytyy täysillä koronan tuomioprofeettojen maailmaan, oltuaan aiemmin yhtä fanaattinen Greta Thunbergin kannattaja, ilmastonmuutos-aktivisti. Toisen täydellinen kurinalaisuus ja puhdasoppisuus toimii huonosti Doralle, hän alkaa ärsyyntyneenä provosoida. - Yritätkö kieltää ilmastonmuutoksen, vai mikä on? - Tilanne ylikuumenee eikä Dora näe muuta ulospääsyä kuin lähteä lätkimään. Maalle, Brandenburgin maaseudulle, josta löytyy edullinen talo villiintyneen maapalstan ympäröimänä.

Juli Zeh'n Yli-ihmisiä leikkii saksan kielellä nimen kahdella merkityksellä. Über Menschen voisi kääntyä myös Ihmisistä. Yli-ihmiset nostaa mieleen Hitlerin arjalaiset ja seuraavaksi nykyajan natsit. Siinä ollaankin jo romaanin ytimessä, ja siksi se onkin hyvä nimi suomeksi. Kertomus törmäyttää Berliinin "suvakkiälymystön" ja paikallisen populistipuolueen AfDn (Alternative für Deutschland) kannattajat, joita maakunnassa löytyy joka pihasta Doran uudella kotiseudulla. Doran mukana muuttaa myös hänen pikkukoiransa Roope, jota kuvataan hellyydellä joka käänteessä. (Tämä aiheutti päässäni pienen sekaannuksen. Meillä oli parikymmentä vuotta sitten koira, the one and only, Dora -niminen mäyräkoira. Kirjan Dora ja koira -pari aiheutti lukiessa pientä hämmennystä ennen kuin totuin ihmis-Doraan.)

Brackenin kylä on AfDn vahvaa aluetta; natsilaulut kaikaavat naapurin Gootin, Gottfriedin grilli-illanvietosta, tontteja rajaavan muurin takaa. Hän on ladonoven tyyppinen kaljupää, joka ei osaa käytöstapoja, mutta osoittautuu avuliaaksi asioissa, joiden näkee kaipaavan hänen tukeaan, sen enempiä kyselemättä. Hänen tyttärensä Franzi asuu eronneiden vanhempiensa luona vuoron perään. Tosin Gootin vuorolla ei vanhemmuudesta kovin paljon merkkejä näy. Doran tulo yhteisöön ei ole kivutonta, sillä ennakkoluulot ovat vahvoja ja tulevat osittain vahvistetuksi, mutta pelot voivat myös hälvetä. Samaa AfDtä kannattava puutarhuri-homopari ei istu mihinkään ennakkokäsitykseen. Mitä siitäkin pitäisi ajatella, ettei löydy sitä sopivaa lokeroa?

Koronakurjuudesta maaseutu tarjoaa vapaampaa olemista. Sen sijaan toinen ajassa kipeästi kaikuva huuto 'I cannot breathe', George Floydin murha, kääntävät veistä myös Doran haavassa. Voiko hän asua tällaisessa yhteisössä, jossa mutiaiset on yleisesti hyväksytty ja käytetty sana?

Etsiessään uutta maaseutuidentiteettiään perunan viljelyineen ja natsinaapurin auttamana Dora tekee uutta mainoskampanjaa etätyönä toimistolleen. Berliiniläiset tuttavat tai kirurgi-isä eivät ymmärrä ratkaisua ollenkaan eikä väärin ajatteleva lähiympäristö tee muutosta helppoa. Jojoksi kutsuttu isä tuo identiteettiprobleemaan lisää näkökulmia kriittisellä katseella, jonka hän kohdistaa yleisesti ihmisten vaatimuksiin, subjektiivisiin oikeuksiin, jatkuvaan kriisin tunteeseen.

Ajan pulssilla tiukasti liikkuva romaani haluaa kertoa, että on vaivan väärti tutustua erilaisiin ihmisiin. Konkreettinen toiminta, toisin ajattelevien kanssa yhdessä: muuttoapu, sadetakin lainaaminen, viljelykokemusten vaihto, seinän maalaus ym naapuriapu - ja puhuminen, vaikka sitten muista asioista rakentaa siltoja, päin vastoin kuin omiin kupliin vetäytyminen ja viholliskuvien rakentelu somessa. 

Jokainen tarvitsee joskus apua ja maaseudulla niitä tilanteita kehkeytyy usein. Naapuri voi olla natsi tai suvakki, mutta Yli-ihmisissä nuo molemmat oletetut saavat apua ja myös vuorollaan tarvitsevat sitä. Dora ei arvosta Gootin ajatuksia eikä ala rakastaa häntä, mutta näkee toisessa tavallaan hyvänkin ihmisen. Tarina kasvaa traagisine käänteineen liikuttavaksi ja Brandenburgin maaseutu koirineen, kissoineen, närhineen ja bratwursteineen tuoksuu muhevalta.

Yli-ihmisiä on palkitun kirjailijan viimeisin menestysromaani Saksassa.

Juli Zeh: Yli-ihmisiä
Über Menschen, 2021, suomentanut Anne Kilpi
Kustantamo Huippu, 2023, 424 s

6 kommenttia:

  1. Olen nähnyt kirjasta joitain blogijuttuja. Täytyy kyllä tutustua kirjaan.

    Tuo asetelma natsinaapurin kanssa tuo mieleeni vuosien takaisen uutisen, jossa nuori opiskelijanainen teki jonkinlaisen kuvakollaasin Joensuun Soldiers of Odin -miehistä. Hän ei jakanut samoja arvoja, mutta halusi tutustua ryhmään. Mieleeni on jäänyt erityisesti kuva, jossa taustalla on hakaristilippu ja sen vieressä iso paidaton mies pitelee hellästi omaa pientä vauvaansa. Hyvin voimakkaasti ristiriitaisia tunteita herättävä otos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo näkemäsi kuva voisi hyvin peilata myös tämän romaanin ideaa. Juuri tuo sama ristiriita, jonka sulattamisessa on vastakkaista arvomaailmaa edustavalle vaikeuksia.

      Poista
  2. Tästä kirjasta pidin kyllä kovasti. Samaistun paljon kirjan "opetukseen". En ymmärrä tätä leiriytymistä, jakoa meihin ja muihin. Aito suvaitsevuus on taitolaji, jota jokainen voi harjoitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, sitä voisi jokainen harjoitella. Se vain edellyttää sitä oman kuplan mukavuusalueelta poistumista ja rohkeutta tietty myös. Olen usein ajatellut, kuinka niin monia asia nykyään ajaa sitä leireihin ajautumista, pandemiasta somen kautta etätöihin - ettei vain joutuisi kohtaamaan erilaisia ihmisiä sattumalta.

      Poista
  3. Arvomaailmat ja ihmiset ovat tosiaankin eri asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tämäkin kirja valottaa. Hankalakin yhteistoiminta on hyödyllisempää kuin omiin kuvioihin sulkeutuminen.

      Poista