Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen

 

Caravaggio: Judit leikkaa Holoferneen pään irti (Kuva: Wikipedia)

Michelangelo Merisi da Caravaggio on Italian renessanssin maalaustaiteen suuria nimiä. Hän eli 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa ja näyttää inspiroituneen monista raamatun aiheista, kuten suuri osa ajan nimekkäistä taiteilijoista. Tämänkin aiheen - Judit leikkaa Holoferneen pään irti - taiteilija on maalannut useana versiona. Niistä viimeisin (virallista aitoutusta vailla ymmärtääkseni) löytyi vuonna 2014 Ranskan maaseudulta Toulousen läheltä, iäkkään pariskunnan kolutessa vanhan maatalonsa ullakkoa. Taideteos ei ole yllä oleva, mutta aihe on sama. Kuva löydetystä on tässä HS jutussa. 

Caravaggio tuli tunnetuksi chiaroscuron, valohämyn kehittäjänä. Taiteilija pohjusti töitään sittemmin kielletyllä ja myrkyllisellä lyijyvalkoisella värillä. Myöhemmin hänen on uskottu samalla myrkyttyneen itsekin, koska hän tuli tunnetuksi myös ylen aggressiivisesta käytöksestään ja pakeni elämänsä lopulla murhasyytteitä.

Arkkitehti, kirjailija Jyrki Erra käytti uutista uuden Caravaggion löytymisestä pohjana palkitulle romaanilleen Lyijyvalkoinen (vuoden 2021 dekkarina palkittu). 

Helsinkiläinen taidemaalari Axel Wallas saa kutsun ystävänsä, taidehistorian professorin luo tutustumaan tuntemattomaan teokseen, jota tämä epäilee Caravaggion tekemäksi. Mitä kautta nainen on saanut teoksen haltuunsa ja kuka soitti tapaamisen aikana salaperäisen puhelun jää selvittämättä, sillä Axelilla on kiire lentokentälle vastaanottamaan vaimoaan. Vaimo on arkkitehti, joka on palaamassa ryhmänsä mukana Roomasta. Paitsi ettei hän palaa ja aamulla professorikin löytyy murhattuna. Maalaus on myös kadonnut.

Axel kokee paniikin tunteita poliisin aloittaessa hänen hyvän ystävänsä murhatutkimuksen, samalla kun vaimo on kadonnut vailla selitystä ja jäänyt palaamatta kotiin matkalta. Axel ynnäilee tapahtumia mielessään ja toteaa, että hänen on parasta lähteä saman tien ja vähin äänin Roomaan - ennen kuin poliisi kuulustelujen edetessä sen häneltä kieltää - selvittämään, mitä puolisolle on tapahtunut.

Axel Wallas on kansainvälisestikin tunnettu Caravaggio-tuntija ja rekonstruoija, mikä avaa hänelle ovia mm Suomen Rooman instituuttiin, Villa Lanteen, jonka henkilökuntakin on hänelle tuttua. Käy ilmi, että yhteydenotto paikalliseen poliisiin, mikä muualla olisi ensimmäinen toimenpide kun henkilö on kadonnut, ei tässä nimenomaisessa tapauksessa olekaan välttämättä viisasta. Kun on kyse Caravaggion hintaluokan taideaarteesta, jäljet johtavat todellakin sylttytehtaalle eli Sisilian Palermoon, jossa Axel on jo aiemmassa elämässään joutunut kohtaamaan traagisen menetyksen ja nimenomaan samaisen kohtalokkaan Judit-maalauksen tutkimustyön yhteydessä. Harvinainen aitouttamisen asiantuntija ja hänen tutkimustensa tulokset ovat aivan ehdottoman tärkeitä, ennen kuin vääntö omistajuudesta voi alkaa. Taiteilija joutuukin kahden vanhan sisilialaisen mahtisuvun keskinäisen kamppailun välikappaleeksi, sen lisäksi että myös Vatikaanin taideaarteista vastaavat ovat kiinnostuneita. Caravaggio herättää suuria intohimoja ja provenienssi-tutkinta herättää eloon myös Italian historiaa.

Taiteilijan kujanjuoksun kuvaus vuorottelee kirjassa Caravaggion apulaisen ja mallin Francesco Bonerin, kutsumanimeltään Cecco, päiväkirjamerkintöjen kanssa. Siinä hän kertoo mestarinsa viimeisestä pakomatkasta Napoliin ja takaisin Roomaan. Nämä Caravaggion viimeisiä aikoja valaisevat sivut Axel ehti saada murhatulta ystävältään viimeisenä iltana Helsingissä. Päiväkirjamerkinnät ovat onnistunut lisä juonessa. Ne syventävät kertomusta oivallisesti, vaikka antavat toki taiteilijasta sekopäisen kuvan. Joka hän ilmeisesti tässä vaiheessa jo oli, kuuluisuuden, juopottelun ja myrkytyksen väkevän seoksen tuloksena. Caravaggion ja Ceccon dialogit poreilevat temperamenttisesti.

Tämän sujuvasti italiaa puhuvan ja maata erinomaisen syvällisesti tuntevan taidemaalarin seurassa oli kiinnostavaa kulkea roomalaisia katuja, päätyä Gianicolo-kukkulalle Villa Lanteen tai Villa Borgheseen sekä vanhojen palatsien suljetuille pihoille. Paikallistunnelma välittyi onnistuneesti, vaikka vähempikin Rooman turistiopasmainen korostus olisi riittänyt; Rooman aamu valkeni, Rooman yö pimeni, Rooman valo valaisi etc. Samoin oli kiinnostavaa tutustua taidetuntijoiden terminologiaan, kun puhutaan aitouttamisesta ja provenienssista. 

Taideaarteet tässä ovat vanhoja ja niin on romaanikin jotenkin vanhahtava tyyliltään. Jopa niin, että kun luin yhtä kämmenselkää peittävästä iljettävästä, mustasta karvoituksesta, epäilin jo siinä varhaisessa vaiheessa, että käden on pakko kuulua pahalle tyypille. Sen lisäksi siitä tuli mieleen nyky-Suomen rasistinen ilmaus karvakäsi. Kädestä huolimatta tämä oli mielenkiintoinen taidehistoriallinen sukellus Roomaan, ei niinkään hiuksia nostattavan jännittävä, mutta miellyttävän valohämyinen sisilialaisine herttuoineen ja hiippailevine benediktiinipappeineen.

Lyijyvalkoiselle inspiraation antanut, vuonna 2014 löydetty uusi Caravaggio oli liian kallis Louvrelle. Siitä päätettiin järjestää huutokauppa Lontoossa, mutta ennen sen toteutumista yksityinen ostaja hankki sen itselleen. Ilmeisesti hän ainakin kuului niihin, jotka olivat vakuuttuneet aitoudesta.

Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen
Otava, 2020, 488 s