Sanna Ryynänen: Meri Genetz. Levoton sielu

Etsin kirjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle ja löysin Sanna Ryynäsen elämäkertateoksen Meri Genetzistä, hyvin omaperäisestä ja kaikin puolin värikkäästä taiteilijasta, ekspressionismin edustajasta - ainakin myöhemmin, kun suuntaus vahvistui. Maalauksista on kirjassa muutamia värikuvia ja vielä enemmän mustavalkokuvia. Niistä näkee saman,  minkä ajan kriitikotkin: taiteilija oli temperamenttinen ja nopea, hänen väripalettinsa vahva. Maalaukset ovat epätasaisia; maisemat ja varsinkin kaupunkikortteleista maalatut kömpelöitäkin, henkilökuvat ilmekkäitä ja huolellisemmin maalattuja.  

Tämä on taas niitä kirjoja, joissa historia herää perheen ja yksilön kokemusten kautta eloon toisella tavalla kuin ainakaan 60 vuoden takaisissa koulun historian kirjoissa ikinä. Päiväkirjat ja kirjeet avaavat ajan tunnelmia. Aikajana kulkee 1800-luvun lopun Haminasta jatkosodan ajan Helsinkiin. Varakkaan suvun tytär omistautuu varhain taiteelle, avioituu Georg Ignatiuksen kanssa, saa kaksi lasta, muuttaa Venäjälle Kamennojeen/Kuvshinovoon ja sieltä Pietariin, josta vallankumous ajaa takaisin Suomeen, opiskelee Pariisissa, eroaa ja avioituu uudelleen Carl Nymanin kanssa, elää Ranskassa ja kiertää Välimeren maita. Taustalla soditaan kahdessa maailmansodassa, jotka jättävät jälkensä kaikkeen ja kaikkiin.

Venäläisen työväestön sivistystaso olikin korkea: englantilainen kirjeenvaihtaja ja matkakirjailija Maurice Baring ihmetteli, kun näki Venäjän junissa tavallisten sotamiesten lukevan Gogolia ja Pushkinia. - Ihmiset olivat myös perillä kuvataiteen uusista suuntauksista. Varakkaat kauppiaat hankkivat ranskalaisten huipputaiteilijoiden töitä museoihin, joissa venäläinen yleisö kävi niitä ihailemassa. Ranskalainen impressionismikin oli venäläisyleisölle tuttua siinä vaiheessa, kun sitä Pariisissa vielä vierastettiin.

Ei venäläinen maaseutukaan ollut vain maaorjuutta tsaarin aikana, sen voi näistä aikalaisten merkinnöistä lukea. Meri seuraa tuona aikana perheenäitinä Leo Tolstoin kipuilua suurperheen isänä ja raportoi reaktioista, kun tämä päättää jättää perheensä. 

Venäjä jää taakse, Suomessa Merin varakas suku asettui sisällissodassa valkoisten puolelle. Punaisten kulttuurivihamielisyys vahvisti valintaa taiteilijapiireissä, vaikka taiteilijat lähtökohtaisesti kapinoivatkin normeja vastaan. Ajan uudet fauvistiset, kubistiset ja abstraktit taidesuuntaukset aiheuttivat vakiintuneissa taidekriitikoissa pöyristyneitä reaktioita. On vaikea uskoa, että niitä olisi tehty vakavissaan tai normaalissa olotilassa. Ja toinen kriitikko: ... taide ei enää ole joidenkin valittujen erikoisalaa vaan taulumaalausta voi tehdä kuka tahansa, vaikkapa eläimet, niin kuin Pariisissa, jossa aasi maalasi hännällään auringonlaskun Adrianmerellä.

Pariisissa olivat kaikki: Picasso, Stein, Stravinsky, Chanel - ja suomalaisia taiteilijoita alkoi virrata Montparnassen taidekouluihin. Siellä muotoutui myös Tulenkantajien motto "Ikkunat auki Eurooppaan!" Uusi avioliitto, Pariisi ja 20-luku näyttää olleen Meri Genetzin elämässä onnellista aikaa. Sittemmin häntä aina kiinnostaneet henkimaailman asiat, teosofia, spiritismi, okkultismi, astrologia saivat yhä enemmän painoa. Näyttää kuin taiteilija olisi samalla lakannut elämästä todellisuudessa ja pitänyt enemmän yhteyttä henkimaailmaan kuin aviomieheensä tai lapsiinsa. Lapset olivatkin enemmän hänen äitinsä tai lasten isän, vakaan ja vakavaraisen Georgin hoidossa.

Yleisen käsityksen mukaan tyttöjen käytöstavat olivat huonontuneet ja moraali laskenut. He olivat ylimielisiä ja ryhdittömiä. Alkoholin käyttö, meikkaaminen ja tupakoiminen olivat piirteitä, joista aiemmin oli tunnistanut prostituoidun, nyt kunniallisten perheiden tyttäret kulkivat tupakka huulessa kapakoita kiertämässä.

Kuten aina, nuorisosta oltiin myös sata vuotta sitten huolissaan. Naisasialiike kauhisteli naistenkin viihtymistä kapakoissa. Nuorison levottomuudesta antaa elävän esimerkin Merin Nizzassa, Pariisissa ja Lontoossa juhliva tytär Virma. Tytär oli lahjakas ja kielitaitoinen, mutta mummolla oli kova työ jarrutella menoa.

Kirjaan on otettu mukaan monipuolisesti tekstejä ajan mainoslauseista ja sanomalehdistä. Genetzin perhe oli alun perin ruotsinkielinen, mutta suomalaisuusaatteen mukana suomen kieli yleistyi varakkaammassakin yhteiskuntaluokassa ja nimiä suomennettiin ahkerasti. Meri Genetz opiskeli taidetta sekä Helsingissä että Pariisissa, mutta keskeytti opiskelunsa säännönmukaisesti. Hän luki paljon, puhui useita kieliä ja oli keskusteluissa kärkäs väittelijä. 

Sanna Ryynänen taustoittaa elämäkertaa laveasti ja monesta suunnasta. Esimerkiksi hän huomauttaa, että taiteilijoiden alttius kiinnostua hurmoksellisesti monista ajan henkimaailman virtauksista spiritismistä, horoskoopeista, teosofiasta, jne selittyy myös heidän vähäisellä koulutuksellaan. Moni oli lopettanut koulun kesken. Kaiken muun lisäksi Meri ja Carl myös paastosivat ankarasti ja usein.

Kirjassa nostetaan esille vaikutusvaltainen Axel Ringström, josta muodostuu kuva jonkinlaisena suomalaisena Rasputinina, shamaanina, parantajana ja henkien viestien lähettäjänä. Hänen luonaan käy taiteilijoiden lisäksi mm Risto Ryti hakemassa vastauksia levottomille tunnoilleen. Myös Hitlerin kerrotaan olleen asiakkaana.

Ringström oli seurannut Rytin uraa vuoden 1925 presidentinvaaleista saakka. Silloin henget julistivat: "Ryti valitaan. Sinä tarvitset häntä." Kun valituksi tulikin Lauri Kristian Relander, henget totesivat vain: "Ryti olisi ollut parempi."

Toinen vastaavanlainen hahmo oli Aleksanteri Huttunen, mikkeliläinen tietäjä ja Kalevalan selittäjä, jonka luentoja helsinkiläiset taiteilijat ja näyttelijät kuuntelivat.

Meri Genetzin elämä sai loppua kohden traagisempia sävyjä, ennen itsemurhaa. Sitä ennen mies oli päätynyt samaan ja poika kaatunut talvisodassa. 

Meri Genetz. Levoton sielu toi mieleen toisen taiteilijaelämäkerran, nimittäin Salla Leponiemen Elin Danielson-Gambogin, muutama vuosikymmen aiemmin vaikuttaneen kosmopoliitin taiteilijan. Jos näitä kahta taiteilijaa vertaa, Danielson-Gambogi vaikuttaa persoonalta, jolle keskittyminen taiteen tekemiseen riitti ja se piti hänet myös henkisesti paremmin koossa. Meri Genetz sai kiittää hyvää fysiikkaansa, että säilyi hengissä monista henkimaailman kokeiluistaan, joihin kuului myös kokeilu punaisella kärpässienellä. Toisaalta Meri Genetzissä henkilöityy ikiaikainen itseään etsivän taiteilijan kuva, herkkä ja levoton.

Sanna Ryynänen: Meri Genetz. Levoton sielu
Avain, 2019, 367 s