Torstain verkko-osallistumiseni kärsi katkeilevasta yhteydestä, joten Silvia Hosseinin, Paula Norosen ja Aleksis Salusjärven keskustelu Lukemisen tulevaisuudesta jäi harmittavan vajaaksi. Hyvän lukutaidon merkitystä valotettiin, mutta todettiin samalla, että lukemaan painostaminen on turhaa, sen sijaan lukuilolla kannustamisella on tehoa. SH sanoi, ettei pidä suhtautua alentuvasti nuoren valitsemiin aiheisiin, pääasia että lukeminen kiinnostaa, jos esim jääkiekkoilijan muistelmien kautta. Kun lukeminen maistuu, vaikeustasokin voi nousta ajan myötä. Tulevaisuudessa keskustelijat näkivät hyviä asioita esim yhteisöllisessä lukemisessa yleistyvien lukupiirien myötä. Mainittiin myös somen hyöty lukuvinkkien lähteenä.
Messuilla hengailun pääsin perjantaina aloittamaan aiheesta, mikä on Kirjoittamisen tulevaisuus vuonna 2064. Niklas Ahnberg, Emmi-Liia Sjöholm ja Niko Hallikainen keskustelivat äänikirjoista, tekoälystä ja uusista muodoista, joissa kirjallisuus voisi tulevaisuudessa esiintyä. Kirjoittamisen keskustelijat uskoivat pysyvän aika entisellään eli uudet keinot kirjoittamisen apuna eivät kirjailijoita kovasti innostaneet. Ahnberg mainitsi tekoälyn käytöstä oman esimerkkinsä, jossa lukijat voivat äänikirjan kuuntelun jälkeen keskustella kirjan henkilön kanssa. Hallikainen vastasi ytimekkäästi ei, vastauksena tekoälyn käytöstä kirjan luomisessa, edes oikokuuntelussa, koska vajavaisuus/virheet, tarkoitetut tai ei, kiinnostavat. Positiivisena kirjailijat näkivät sen, että sekä kustantajia että kirjoittajia näyttää ilmestyvän yhä enemmän.
Li Andersson kertoi jännittävänsä suosikkikirjailijansa Johannes Anyurun haastattelua tämän uudesta romaanista Ixelles. Sitäpä ei varmasta puhujasta huomannut, hän kun säteili niin iloisena ja innostuneena. Romaani sijoittuu 1 min tulevaisuuteen, se vaikuttaa ammentavan sanottavansa sekä ajattomasta eksistentialismista että kertovan ajankohtaisesta trollauksen tyylisestä eksyttämisestä todellisuudessa, jossa olemme kadottaneet yhteiset arvot, jossa harhailemme yksilöinä vailla hallintaa. Anderssonin mielestä se kertoo varsinkin tarpeestamme kuulua johonkin, Anyurun mukaan se kuvaa myös maailmaa ilman jumalaa, sarkasmin ja toivon vaihdellessa.
Feministitutkijat Emma Kaskinen ja Katariina Yli-Malmi kertoivat ranskalaisen Françoise Vergèsin pamflettikirjasta Dekoloniaalinen feminismi, jonka lähtökohtana on purkaa ns valkoista feminismiä eli kritisoida feminismin, sivistystehtäväfeminismin, kuten tutkijat sen nimeävät, kapeutta, sen sokeutta olla näkemättä yhteiskunnan rakenteellisia syrjinnän tapoja, rasismia ja kolonialismia. Valkoisen feminismin tapaa asettua ylemmäs, nähdä muut aina uhreina ja yksilöinä, vaikka rodullistetun, naisen tai muusta syystä syrjityn asema linkittyy aina yhteiskuntaan. Myös yhteiskunnan yleinen militarisointi ja poliisiväkivalta lisäävät alistetussa asemassa olevien syrjintää. Kiinnittivät huomiota myös Suomen kaltaisten maiden väärään omahyväisyyteen siitä, ettei maassa olisi kolonialismin tapaista syrjintää. Thaimaalaisten marjanpoimijoiden tilanne on esimerkki meiltä.
En voinut tässä 60-luvun nuorena olla miettimättä, että ei mitään uutta auringon alla. Kuusikymmentäluvulla kapina ja protestit suuntautuivat nimenomaan rakenteisiin ja laajempiin yhteyksiin kuin vain sukupuolten tasa-arvoon. Toisaalta pitää toki kiittää eri aikojen aktivisteja siitä, että sukupuolten tasa-arvo on edennyt, 60-luvulla sitä oli vielä enemmän puheissa kuin teoissa.
Tommi Melenderiltä (Ihmisen näköinen) ja Markku Envallilta (Rajan kahta puolta) on ilmestynyt uudet esseeteokset. Envall antoi tunnustuksen Melenderille, joka oli kirjoittanut huijarisyndroomasta, omastaankin. Vanhempi ja nuorempi pohdiskelivat esseen luonnetta, viittauksia kirjallisuuteen - elämäessee vai kirjallisuusessee. Molemmat totesivat, että rajat häipyvät ja oma elämä alkaa liukua kirjallisuusesseeseenkin (huhh.. mikä sana). Essee on nyt uudessa nousussa, Melenderin mukaan laadun kustannuksella. Essee on hiljaista vastarintaa, se pohjaa tietoon, sivistykseen, merkitykseen suhteessa historiaan ja kasvaa omasta ajattelusta.
Minua harmitti myös tuo yhteyden pätkiminen. mutta kuuntelin myös lukemise ja kirjoittamisen tulevaisuudesta. Tänään pääsin paikan päällekin.
VastaaPoistaOkei, vika ei siis ollut vain meidän nettiyhteyksissämme. - Onhan se ihan eri asia kuulla ja olla mukana paikan päällä. Yksi päivä oli se mitä nyt jaksoin väsähtämättä, virkistävä käynti oli.
PoistaMukava lukea kirjamessujen antia. Minä kun en tänäkään vuonna jaksanut Helsinkiin lähteä, vaikka siellä olisi huomattavasti parempi ruoka- ja viinipuolikin kuin Turussa. Kiitos myös, muistelin mikä kirja se oli, joka minun piti lukea Kyproksen tilanreesta. No se oli juuri tuo Kreikka, Turkku ja jaettu Kypros. Diplomaattien hautausmaa on valitettavan osuva.
VastaaPoistaTeki itselläkin vähän tiukkaa lähteä, varsinkin kun olin juuri tuolta päin tullut. Mutta melkein hämmästyin, kuinka se piristi. Vastapainoa synkälle maailman tilalle ja sen uutisvirralle - vaikka olikin ohjelmassa myös noista konflikteista asiaa. Kun tuon messualueenkin on pikku hiljaa oppinut hahmottamaan, niin suhahdin ohjelmani mukaan tapahtumasta seuraavaan. Hyvä että ehdin vessassa käydä, sen verran tiivistä oli alkuun :)
PoistaMinulla jäi molemmat, Turku ja Helsinki, koko syksy ollut niin sosiaalinen. Mukava kuitenkin lukea käsitellyistä aiheista blogeista, ja Hesarissakin oli sekä eilen että tänään paljon kiinnostavia artikkeleita messujen tiimoilta.
VastaaPoistaJohannes Anyuru alkoi kiinnostaa sekä Ixelles että aiempi 'He hukkuvat äitiensä kyyneliin'. Kirjaston varauksissani on nyt 31 kirjaa ja lainassa 24, joistain sekä suomen- että englanninkielinen kirja. Taidan olla hieman pöljä!
Rajansa sillä sosiaalisuudellakin, todellakin. Minähän olen niin epäsosiaalinen, että kuljeskelen kirjamessuillakin aina yksin, mutta se on hyvä tapa tämmöiselle sivustatarkkailijalle. Hirveän kivaa kuunnella kirjailija- ja asiantuntijahaastatteluja, siinä alkaa päässä oikein hyristä. Kaikki tuntuvat niin hyväntuulisiltakin, kun saavat omista ajatuksistaan kertoa.
PoistaLi Andersson ja Johannes Anyuru antoivat väläyksen myös siitä, että kirjailijan näkökulma voi olla aika toisenlainen kuin lukijan kokemus. En muuten edelleenkään ihmettele, että Andersson keräsi sellaisen äänisaaliin eurovaaleissa. Sellainen luonnonlapsen temperamentti ja ilo yhdistettynä terävään ajatteluun ja ulosantiin, se on harvinaista.