Neil Hardwick: Poistetut kohtaukset. Muistelmat

Kansi Anna-Mari Tenhunen

Kuusi-ja seitsemänkymmenluvun nuorelle Neil Hardwickin muistelmat ovat nostalgista luettavaa. Siellä ne vilistävät nuo kaikki menneen yhtenäiskulttuurin nimet, tuttuja teatterista ja tv-ohjelmista - tässä järjestyksessä Hardwick ilmeisesti haluaisi ne muistettavan. Se oli sitä aikaa, kun työpaikoilla ihmiset keskustelivat edellisen illan tv-sarjoista. Useimpien sen ajan nimien jälkeen kirjassa seuraa suluissa maininta: ikävä kyllä ei enää keskuudessamme. Ja muistelma loppuu erääseen 70-luvun lopun hauskimpaan muistumaan, Jussi Jurkka Parempi myöhään -viihdesarjassa Hyvää ötyä!  Edelleen naurattaa. Ja ne muut tunnetuimmat: Musta tuntuu, Pakanamaan kartta (kirjastosta löytyy tallenne), Sisko ja sen veli...

Neil Hardwick oli vuosikausia Suomen "virallinen" britti, samalla tavalla kuin Roman Schatz on ollut se virallinen saksalainen. Heitä haastateltiin heidän synnyinmaataan koskevissa asioissa tai Suomi-vaikutelmista. Viisikymmentä vuotta sitten Suomi oli sulkeutuneempi ja pelkästään ulkomaalainen tausta herätti kiinnostusta. 

Poistetuissa kohtauksissa Hardwick on ajautunut hukkumista vastaavaan tilanteeseen. Vanhan kliseen mukaan ennen hukkumistaan ihminen näkee koko elämänsä juoksevan filminä silmiensä editse. Hardwick palasi palvelukotiin myöhään illalla taksilla ja taksin poistuttua hän kaatui rollaattoreineen lumihankeen, jonne jäi avuttomana, kykenemättä nousemaan. Joten hänen ei auttanut kuin alkaa kelata elämänsä kuvia.

Tajunnanvirtamainen muistelu ei noudata kronologiaa eikä muutakaan teemallista jaottelua, mikä sopiikin Hardwickin rentoon ja huumorintajuiseen tyyliin hyvin. Kaksi selvää erillistä aihekokonaisuutta kuitenkin on: perhe- ja parisuhteet sekä ura. Ura kehittyi teatteri- ja tv-ohjauksista, Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen professuurista ja monipuolisesta kirjoittamisesta.

Suomessa Hardwick epäilee saaneensa aseman, jota hän ei ehkä kotimaassaan koskaan olisi kovemmin kilpaillussa tv/teatterimaailmassa saavuttanut. Mahdoton tietää, mutta hyvin lahjakas hän alallaan on ollut. Hänen parhaimmat ohjelmansa ja ohjauksensa muistetaan. Mutta henkilökohtainen elämä alkaen lapsuuden perheestä ja avioliitto suomalaisen naisen kanssa on ollut traumaattista ja traagista. Pahinta on lukea, kuinka hän on onnistunut löytämään omituisella tavalla rakkaudetonta äitiään muistuttavan naisen. 

Kun ihminen vihaa lapsiaan, lapset eivät välttämättä lakkaa rakastamasta vihaajaansa. Mutta he lakkaavat rakastamasta itseään. Lapsiaan enemmän äitini vihasi vain miestään.

Äiti, pojan sosiopaatiksi kuvaama, oli koko ikänsä katkeroitunut, koska ensirakkaus, amerikkalainen mies, häipyi eikä Hardwickin isä onnistunut asiaa koskaan paikkaamaan. Äidin veli käytti Hardwickin sisarta seksuaalisesti hyväkseen. Suomalainen vaimo taas oli järjestelmällisen uskoton eikä salannut asiaa. Päin vastoin, vaikuttaa että vaimo, niin juristi kuin olikin, kärsi epävarmuudesta ja vaati hyvin voidakseen jatkuvia todisteita menestyksestään miesmaailmassa. Niitä hän sitten esitteli onnettomalle miehelleen, ja selitykseksi kelpasi myös feministinen näkökulma. Miehet olivat kautta aikojen olleet avionrikkojia, ja nyt loistokkaalla 1970-luvulla feministien piti pystyä samaan.

Avioliitto oli levotonta aikaa ja sitä kesti liian kauan. Kaksi lasta syntyi, joiden kanssa isä on edelleen läheinen. Ex-vaimo on kuollut. Trauma on syvä, koska tässäkin kirjassa avioliittoon ja vaimon tapaan kiusata miestään yhä uusilla miessuhteilla palataan tuon tuosta. Seurasi masennusta, lääkitystä, vääriä lääkkeitä ja niiden aiheuttamia seurauksia. Filosofian opinnoista ihanteiksi tulleet Spinoza ja Wittgenstein ovat tukeneet avioliitonkin käsittelyssä.

Neil Hardwickista, kaivoskaupungin opettajan pojasta piti tulla fyysikko. Hän ponnisti köyhien kouluista Englannin eliitin yliopistoon Cambridgen King's Collegeen. Fysiikka ei kiinnostanut sittenkään, vaan hän vaihtoi opintonsa filosofiaan. Älykkyysosamäärä mitattiin myöhemmin Suomen Mensankin piireissä, hänet palkittiinkin siellä ansioistaan. 

Muistelmissa mennään paikoitellen kohtaamisten kautta erinäisiin sisäpiirin juttuihin, jotka kaikki eivät ole niin kiinnostavia, mutta osa taas hauskoja ja teräviä ajankuvia, niin Seppo Heikinheimon nenään ilmestyneen finnin merkitys, Teatterikorkeakoulun hankkiman kuolleen sian hinta kuin Juha Valjakkalan, kolmoismurhaajan etäännytys suhteessa tekemisiinsä, sitten mulle tuli ne murhat. 

Tv-sarjojaan Hardwick purkaa ja analysoi niin valaisevasti, että herää mieliteko katsoa yksi ja toinenkin uudelleen paremmalla ymmärryksellä. Tosin täytyy myöntää, että minä en muistaakseni ole kovinkaan montaa katsonut, olin jossain mystisessä kotimaisen (!?) halveksunnan moodissa ja katselin lähinnä ulkolaisia sarjoja. Dennis Potterin Laulavan salapoliisin muistan hyvin, sen Hardwick nimeää itselleen mullistavaksi kokemukseksi.

Kaiken muun lisäksi sain tästä vielä kirjailijavinkin, Michael Frayn. Ei ihme, että Hardwick on tehnyt ne osuvimmat suomalaisluonnehdinnat:

Minusta tuntui päivänselvältä, että jos kerran tehdään suomalaista komediaa suomalaisilla hahmoilla suomalaisissa tilanteissa, niin kenenkään ei pidä sanoa pitkään aikaan mitään. - Toinen tärkeä suomalainen piirre, jonka sarjaan halusin, oli huono palvelu; se ei enää kuulu suomalaisten arkeen, mutta seitsemänkymmentäluvulla se oli erittäin hallitseva ilmiö. Jos tapahtumapaikkana toimi baari, niin sitten asiakkaiden (jos heitä oli) täytyi saada huonoa palvelua. Lisäksi asiakkaista täytyy olla huutava pula, koska baari/huoltamo on sijoitettu siten, että sinne on vaikea päästä.

Neil Hardwick: Poistetut kohtaukset. Muistelmat
Käsikirjoituksesta suomentanut Tero Valkonen
WSOY, 2025, 222 s