Diktonius, Elmer: Janne Kuutio, puupiirros sanoin

Luettu 05/2013

Kirjallisuuskurssilla joskus vuosia sitten Avoimessa Yliopistossa tämä mainittiin merkittävänä modernismin esimerkkinä, lähes kulttiteoksena. Yritin joskus vuosia sitten aloittaa mutta jätin kesken vaikka kirja on lyhyt, vain 129 sivua. Nyt otin uudelleen käsittelyyn enkä enää ymmärtänyt miksi olin sen jättänyt joskus kesken.

Se on kirjava polku jätkämies Jannen elämää ja kattaa Suomen historiasta ajanjakson 1918 vuoden sodasta 1930-luvun lamakauteen. Janne pakenee punakaartilaisten joukossa, riehuu puukon kanssa, hommailee viinatrokarina, keljuilee lapualaiskyyditsijänä, lakonrikkurina. Ei mikään ylevä elämä, mutta eletty.

Kukin luku on hetken taltioiva väläys, tuokiokuva ensin Jannen sanoin läheltä ja sitten kursiivilla kirjailija kommentoi tapahtumia, tulkitsee ja ymmärtää ei niin sankarillista sankaria. Kuvaukset ovat niin tarkkoja yksityiskohdissaan että ne ovat kuin valokuvia. Tässä katkelma viimeisen luvun 'Lastiluukku' alusta:

'Ei edes taivaanrantaa – vain pimeä kolo, ja se on marraskuun yö; vain yksi valoisa läiskä – ja se on lastilaituri. Kovaa kohua on meri: heittäytyy herkeämättömästi aallonmurtajan kivenhiljaisia laitoja vastaan, vihoittelee tuskasta jouduttuaan satimeen – tämä vaivainen pikkukaupunkisatama, joka ulottaa puolivalmiit laiturilonkeronsa vaahtoilevaan mereen, häiriten sen syksyistä kuohua ja murtaen sen rikki.'

Wikipediasta:

Kirjan rakenne on omalaatuinen ja se on yksi kokeellisimmista Suomessa kirjoitetuista romaaneista. Elmer Diktonius kirjoitti modernismin tyylin mukaisesti. Diktonius kommentoi kirjan tapahtumia aina lukujen lopussa. Kirjailija suhtautuu ironiseen sävyyn Jannen edesottamuksiin. Kerronnan visuaalisuus ja auditiivisuus ovat keinoja tavoittaa tilanteen luonne niin, että se ilmentää samalla Jannen ja yleensäkin raskasta työtä tekevien ihmisten elämää ja kokemuksia. Satamatyön kuvaus on kuin modernistinen maalaus, jossa ekspressionistiset, futuristiset ja kubistiset piirteet yhdistyvät visuaaliseksi kokonaiskentäksi.Diktonius ei kuitenkaan kirjoittanut laveaa proosaa ja hän itsekin kuvasi teostaan "puupiirrokseksi sanoin". Tuokiokuvat ovat hänen proosassaan parasta.

Sisällissotakuvaus on kirjan merkittävimpiä ympäristöjä. Se on hyvin erilainen muista sisällissotakuvauksista, koska siitä puuttuu kokonaan valkoisten ja punaisten sisällissotakertomuksiin yhdistetty sankarihohde. 1918 vuoteen sijoittuva kuvaus sisältää hyvin kielteistä kuvausta sodasta; ”se saakelin sota ja se kirottu vallankumous”. Myös eri satamakuvauksia on useita, ennen sotaa ja 30-luvulle sijoittuvia.