Liksom, Rosa: Hytti Nro 6

Juna kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua
 Luettu 03/2012

 

Viime vuoden Finlandia-palkittu romaani, kertomus matkasta halki Neuvostoliiton 1980-luvun jälkipuolella ennen koko mammutin kaatumista. Juna kulkee Moskovasta Ulan Batoriin. 'Tyttö' ja 'mies' viettävät yhteistä aikaa yhteisessä hytissä. Tyttö on suomalainen opiskelija ja mies kovia kokenut kadun kasvatti. Mies vihkii tytön venäläisen karskin miehen sielun maisemaan vodkan ja samovaarin avustuksella. Sekä matkan varrella nähdyt maisemat että miehen kokemukset antavat karun, rankan kuvan neuvostoliittolaisesta elämästä jossa elämä on selviytymistä äärimmäisen kurjissa oloissa. 

Tämä lukukokemus oli juhlava. Niin hienosti kulkee dialogi, miehen vodkan huuruiset, räväkät lausahdukset ja tytön hiljaiset pelon sekaiset mietteet junamatkan aikana koetusta, muistot Moskovasta ja rakkaudesta siellä. Matkan huipentuma arkeologiospiskelija-tytölle on Altai-vuoristosta löytyvä kalliopiirros.

 'Idästä tuli silmiä pistelevä kirkkaus, lännessä velloi harmaa, sakea, hyytelömäinen sumu, pohjoisen taivaan alareunassa roikkui verenpunainen pyrstötähti. Se näytti tummansinisen musteen tahrimalle paperille liimatulta kolmekymmentäluvun kiiltokuvalta. Tyttö ihaili kurkilaumaa,joka asteli yhtenä rintamana pitkin tasannetta ja nokkaisi edestään syksyllä kuolleen heinäsirkan raadon. Hän näki viisi mustaa, pitkäkarvaista härkää. Ne kaapivat kavioillaan ruohoa jään alta. Hän kuuli vuohien määkinää ja käveleskeli kohti pensaikkoa, jonka routaiset oksat nuokkuivat surullisina. Naiset olivat lypsämässä vuohia.'

Mervi Kantokorpi Hesarissa:

Uuden teoksen Hytti nro 6 alaotsikko on "Kertomus". Liksom tekee aihetta myöten kunniaa traditiolle, jonka pohjalla välkkyy venäläinen povest eli pitkää novellia tarkoittava kertomus. Suomalaisille tämän keskipitkän proosalajin tekivät tutuiksi jo 1800-luvun lopulla sanomalehdet, jotka julkaisivat venäläisiä kertomuksia följetongeina. Pienoisromaaneiksi niitä alettiin kutsua vasta 1900-luvulla.

Nyt mennään 1980-luvun Neuvostoliitossa, kuten jo aiemmin Liksomin saman vuosikymmenen teoksissa Go Moskova Go ja Väliasema Gagarin. Mutta Hytistä nro 6 on poissa kaikki jälkimoderni säätö, ja tilalla huokuu venäläisen kirjallisuuden keskittynyt hartaus, moderni melankolia, jonka Liksom saa hienosti esiin.

Liksom tietää, mistä kirjoittaa, hän tuntee kuvauksensa maut ja sävyt, pystyy välittämään jopa epäselvän "kotoisan" läheisyyden, jota tyttö kaikesta huolimatta tuntee matkakumppaniaan kohtaan. - - -

"Ihminen pystyy kaikkeen kun pakotetaan", kailottaa tomera vaunuemäntä Siperian junan käytävällä. Lukija ajattelee, että nyt opetetaan minua.