Mazzarella, Merete: Det enda som egentligen händer oss. Ett år I livet. 
Luettu 06/2012

Mazzarellan elämä muuttui 65-vuotiaana. Hän erosi yli 8-kymppisestä Uppsalassa asuvasta miehestään ja avioitui Helsingissä tapaamansa, ikäisensä leskimiehen, Turun yliopiston entisen filosofian professorin kanssa. Rakkaus on ihanaa eikä hän lakkaa ihmettelemästä onneaan. Siksi hän haluaa jakaa tunteensa myös lukijoidensa kanssa. Samalla hän pohdiskelee onko hänellä siihen oikeus, kuinka väärin hän tekee miestään kohtaan. Parhaimman ystävättären mielestä hän teki hyvin väärin, ja k.o. daami katkaisikin välinsä hänen kanssaan. Hän on siitä pettynyt ja suruissaan.

Ystävätär näyttäytyy tietenkin lukijoille hyvin alkukantaisen kateuden riivaamana yksilönä. Muuten kirja on vähän sellaista jaarittelua, vaikka Merete M. onkin viisas ja sympaattinen henkilö. Alussa on sitaatti Marilyn Monroelta: ”Arbete och kärlek är det enda som egentligen händer oss och det ena utan det andra är inte så bra.” 
 

Onhan  sitä oltava toisen puolesta iloinen kun ”I alla mina tidigare förhållanden har jag känt att det funnits delar av mig som den andra inte velat ha, som han antingen önskat att jag skulle göra mig kvitt eller också helt enkelt inte intresserat sig för. Vid sextiofem års ålder känner jag mig för första gången helt och hållet omfattad och omsluten." 
 

Svenska Dagbladetista löytyi ystävällinen arvio jossa oli kuitenkin lievästi hämmästelty hänen tapaansa pohtia edesmennyttä avioliittoaan: Ändå blir det nästan brutalt, kanske just på grund av den hänsynsfulla tonen: ”Jag tänker på det egendomliga i att vi aldrig har kunnat skratta tillsammans och anar att det har varit därför som den ömsesidiga förbittringen varit så svår att lösa upp.”  

Kai häntä vähän riivaa luterilainen syyllisyys ja tarve selittää ja saada ymmärtäjiä lukijoista. Ehkä tuo ystävättären käytös on osaltaan provosoinut siihen. Ymmärtämystä hän varmasti saakin. Toisaalta tämä on myös johdonmukaista jatkoa edellisille kirjoille, joissa hän on puhunut isoäitinä olemisesta ja vaikeudestaan hyväksyä miniänsä, uskottomuus-teemalle jota hän pohti vanhojen klassikoiden (mm Mme Bovary) kautta eli filosofointia avaamalla hyvin auki omaa elämää ja ihmissuhteita. Nehän itse kukin parhaiten tuntee.