Arto Salminen: Paskateoria

Nyljetyistä ajatuksista, edellisestä lukemastani, johtaa satoja pikkupolkuja luettaviin kirjoihin. Tämä oli ensimmäinen löytämäni.

Ensimmäinen lause: Tapansa kullakin: Jasmine pieri nussiessaan.

Sodoman ja Gomorran kaltaisena näyttäytyy maailma. Se on rietas, moraaliton ja vailla toivoa. Pessimistinen näkymä. Toimittaja Antti Suurnäkki metsästää juttuja työnantajalleen, räväkälle iltapäivälehdelle, joka kilpailee toisen samanlaisen kanssa markkinaosuudesta. Suurnäkillä ei ole illuusioita sen suhteen, mitä juttuja halutaan mutta ei silti haluaisi suostua siihen, olemaan haaskalintu. Kotona pitää hoitaa lääkärivaimoa, joka haikailee omaa taloa eikä huomaa miehensä jäähtyneitä tunteita. Miestä houkuttaa vain Jasmine, lähiöslummissa asustava työtön, antelias nainen.

Mutta ei Jasminekaan ole sitä yksinkertaista hyvää ja konstailematonta, mitä Antti luulee löytäneensä. Mikään ei tässä kylmässä maailmassa ole. Rakkaus onkin vain naimista, ottamista ja antamista. On vain hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä, ostamista ja myymistä. Ei ole solidaarisuutta, ei arvokkuutta. Tästä nihilistisestä maailmasta Salminen kirjoittaa lakonisesti, lauseilla, jotka tuovat mieleen toisen armottoman, Juha Seppälän.

- Jaat lehtiä? - En jaa, ne lehdet jakaa mua.

Vaikka Antti Suurnäkki haraa vastaan ja yrittää pitää kiinni ammattiylpeydestään toimittajana, päätoimittaja Juurakko piiskaa porukkaansa ja opettaa iltapäivälehden perustotuuksia, sitä mikä myy. Sitä on vain yksityinen ja henkilökohtainen, yhteiskunnan tila ja sen ilmiöt ajassa ei ole sitä. Ja me lyödään vain lyötyä. Muut saavat olla rauhassa. Se on lehden etu. Se on lukijoiden etu.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2001, mutta onko mikään muuttunut? Samalla meiningillä iltapäivälehdet metsästävät lööppejään, ja repivät lihat irti julkkiksista ja muista, jotka eivät varo tekemisiään. Me luemme juttuja, emmekä tule niistä fiksummiksi. Salminen kirjoittaa ronskilla tyylillä; yötoimittajat käyvät kirkkaalla vodkalla, se lasketaan pienemmän palkan lisäeduksi. Se on sitä paikallista sopimista. Kessu saa 50-vuotislahjaksi huoran, jolla kaikki saavat yön juhlia. Nainen sanoo tuntuvan kuin olisi tullut koiralauman panemaksi. - Mehän ollaankin demokratian vahtikoiria.

Kirja on poliittinen satiiri, yhteiskunnallinen puheenvuoro lehdistön alennustilasta ja kapitalismin kaiken jyräävästä tiestä kohti lopullista tuhoa sillä paskateoria on tämä:

Työväenluokka on jo lopetettu tarpeettomana. Nyt ne riistää keskiluokkaa- sunkaltaisiasi. Ostokykyinen väki hupenee joka päivä. Kohta kapitalistit ei pysty myymään enää mitään, paitsi yrityksiä toisilleen. Kurjuus lisääntyy, rosvot lisääntyy, köyhät velloo kuin meret aallot. Tulee se päivä kun koko paska romahtaa kerralla niskaan.

Paskateorioita on itse asiassa toinenkin. Siinä lopullinen tuho tulee ihmisten häviämättömistä metaanipäästöistä, monen Jasminen. Lopputulos on sama.

Arto Salminen: Paskateoria

WSOY 2001, 149 s