Sivut

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Patti Smith: M Train. Elämäni tiekartta



Patti Smith esiintyi tänä kesänä Ruisrockissa. Taas kerran jäi menemättä. Pohjustin mahdollista menemistäni ajattelemalla, että lähes esiintyjän ikäpolvea oleva voi aivan hyvin mennä mukaan, vaikka suurin osa yleisöstä olisikin 20-30 -vuotiaita. Mutta en vain saanut aikaiseksi. Enkä varsinaisesti ole häntä fanittanut. Pidin paljon Patti Smithin edellisestä muistelmateoksesta Ihan kakaroita, jossa hän kertoo boheemista nuoruudestaan ja suhteestaan valokuvaaja Robert Mapplethorpeen.

M Trainissa 66-vuotias muusikko, kirjailija ja valokuvaaja muistelee jo vähän väsyneenä, haikeana elämäänsä, rakkauksiaan, menetyksiään; paikkoja ja ihmisiä - ja uniaan.

Huomaamattani vajoan lievän mutta sinnikkään alakulon valtaan. Masennusta se ei ole, pikemminkin viehtymystä melankoliaan, jota pyörittelen käsissäni kuin pientä planeettaa, varjojen juovittamaa, luonnottoman sinistä.

Patti Smithistä on helppo pitää. Hän on täynnä rakkautta elämään ja maailmaan. Hän ihmettelee, miksi edesmennyt puoliso Fred sanoi, että 'Louis Armstrongin esittämä What a wonderful world on sinun laulusi'. Lukija ei ihmettele, maailmasta ja sen ihmeistä lumoutuminen on Patti Smithille jatkuvaa, päivittäistä. Hän on täysiverinen beatnik, hippi ja mystikko. Kaikki uskomukset ja uskonnot hän sulattaa panteistiseksi maailman rakkaudeksi. Merkityksiä antaa pakasta aamukahvilla nostettu tarot-kortti tai Genet'n haudalla kohdattu lapsi, Larachessa, Tangerin lähellä. Tämä maailman rakastaminen on isältä peritty, tällä oli kaunis mieli.

M Train alkaa kirjailijan kantakahvilassa, New Yorkin Greenwich Villagessa, josta tiekartta alkaa piirtyä sekä muistoista että uusista reiteistä. Hän ripottelee kertomusten oheen ottamiaan Polaroid-valokuvia. Kulkurin muistoista matkan varrella, pelkistetyistä kuvista tulee mieleen W.G. Sebaldin kirja Austerlitz ja sen hän mainitseekin jossain. Polaroid on täydellinen vastakohta digikuvalle. Sitä ei oteta nopeasti katsottavaksi/tuhottavaksi, se tulee ja jää vääjäämättä. Se sopii erinomaisesti Patti Smithin valokuvaksi, hän on kaupallisen kertakäyttökulttuurin kävelevä vastalause askeettisine olemuksineen, kivi- ja höyhenaarteineen, reikäisine mustine takkeineen. Hän on kuvannut tiekarttaansa Café 'Inon pöytänsä, lipastonsa, kahvinkeittimen, Schillerin pöydän, Frida Kahlon sängyn, mekon ja kainalosauvat, Virginia Woolfin kävelykepin sekä hautoja: Akutagawan, Sylvia Plathin, Jean Genet'n. Siinä missä W.G. Sebald on sivistyneen kuivakka, Patti Smith on hauska, freesi ja lapsenmielensä säilyttänyt ajattelija, kirjoittaja ja kuvaaja, iätön nainen.

- - - vedin ylleni hupparin ja menin ulos portailleni istumaan. Oli kylmä, kirkas yö. Muutama humalainen nuori, ehkä New Jerseystä tullut, huusi minulle.
- Mitä vittua kello on?
- Aika oksentaa, minä vastasin.

Patti Smithillä on älykön maine, luulisin, mutta hän on riemastuttavan vapaa siitäkin roolista. Sitä ilmentää esimerkiksi halveksumaton asenne TV-sarjoihin - Jälkiä jättämättä, Fitz ratkaisee - jotka hän liittää tärkeinä elementteinä omaan olemiseensa. Ei ole fiksua ja vähemmän fiksua kulttuuria. Olisiko tässä jotain suurkaupungin olemusta, newyorkilaista? Sen lisäksi tässä kaikessa on jotain ehdottomasti vain tälle Patti Smithille ominaista, hän on etuoikeutettu ja palvottu tähti mutta silti yksinäinen kulkija, joka puhuu kissoilleen ja kaukosäätimelle.

Tiekartta risteilee Berliinissä, Japanissa, Meksikossa, Marokossa ja New Yorkissa sekä lähiseudulla.
Patti Smithin globaali verkosto käsittaa arktisen alueen tutkijoita CDC-nimisessä (Continental Drift Club) salamyhkäisessä seurassa, jossa hän on jäsen 23. Hänet kutsutaan beat-runoilijoiden kunniaksi järjestettävään runoilijoiden ja muusikoiden konferenssiin Tangerissa. Pöydälle läikkynyt sake New Yorkin kiotolaisessa ravintolassa pakottaa kirjailijan tutkimuksiin Japaniin, sieltä löytyy elokuvatuottaja-ystävä Ace ja kääntäjä Dice, joiden kanssa juodaan enemmänkin sakea. Kaikilla matkoillaan Patti muistelee kuollutta miestään ja sielunsukulaistaan Frediä. Ja juo kahvia.

Hermosa, sanoin ja hän vastasi hymyyni leveästi hymyillen. Ylängöllä viljellyistä pavuista tislattua kahvia, johon on kietoutunut häivähdys villiä orkideaaa, kaiken yllä ripaus saman kukan siitepölyä - eliksiiriä, jossa luonnon äärilaidat solmivat avioliiton.

Antti Nylén on varmasti erityisen sopiva suomentaja tälle kirjalle, suomennos kulkee vaivattomasti kuin hengitys.

Patti Smith: M Train. Elämäni tiekartta
Suomentanut Antti Nylén
Siltala 2015, 260 s


8 kommenttia:

  1. Sanat ei riitä, kun aiheena on Patti Smith. Luin tämän viime vuoden lopussa englanniksi ja ostin nyt suomeksi hankkiakseni siihen Patti Smithin signeerauksen. Olin siis Turussa sekä Sammakon kirjakaupassa että Ruisrockissa. On pitänyt kirjoittaa postaus, mutta en ole vielä toistaiseksi kyennyt. Tämä M Train on kirja, joka on nyt yöpöydälläni ja luulen, että se tulee pysymään siinä aina. Rakastan tuota kantta ja sitä, miten hän asioista kertoo. Niin totta tuo, että hän on itsensä, ei tee erotteluja, mutta on aina rock ja ihmisten puolelle. People have the power! Ihanaa, että luit tämän ja olispa ollut mukavaa, jos olisit tullut Ruisrockiin ja oltaisiin törmätty siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patti Smithistä ei ole niin helppoa kirjoittaa, kun hän on tuollainen kokonaisvaltainen ihmiseksi tullut taideteos :)

      Olisipa siis pitänyt tulla Ruisrockiin, olen varma että se olisi virkistänyt. Mukavuudenhalu on niin kuolettavaa... En ole nähnyt mitään arviota tuosta Ruissalon keikasta, mutta varmasti se oli taas vaikuttava.

      Poista
  2. (luin aamulehden arvostelun, en luultavasti lue)

    VastaaPoista
  3. Odotan tätä adlibriksestä ja aion ottaa matkakaveriksi, jos nyt saan suunnitelluksi haaveksimani ikioman matkan, kun kesävierailut ja muut sosiaaliset riennot ovat ohi.

    Ostin Just Kids Kiasman kaupasta silloin kun Mapplethorpen mahtava näyttely oli siellä. Sen asenne ja ajattelu toi mieleen omaa nuoruutta.
    Ja nyt tämä mietiskelevä - ja mitä kaikkea lieneekään - muistelu siihen jatkoksi.
    Nälkä kasvaa, kun lukee tämän sekä Ompun kommentin.

    Patti on minun ikäiseni ja hitto vie, jotkut piirteet ovat meille yhteisiä, mm. tuo halveksumaton asenne kulttuuriin laidasta laitaan. Minua on arvosteltu, kun luen roskalehtiä ja olen puolustautunut, että miten sitä muuten tietää, mistä kohistaan. Ihan hyvin voi lukea sekä esseitä että Seiskaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin löysin hänestä piirteitä, jotka tunnistin itsessäni. Sukupolvikokemus varmaankin. Minullekin TV on aika tärkeä, mutta ei kyllä niin usein TV-sarjojen vaan lähinnä elokuvien ja dokumenttielokuvien takia. Yhdellä matkalla hän oli joutua paniikkiin, kun tavarat oli unohtuneet jonnekin ja hän oli lennolla ilman mitään luettavaa, tekemistä. Just kuin minä, paniikissa sellaisella hetkellä :)

      Poista
  4. Nyt minun on tunnustettava, että ilmiö nimeltä Patti Smith on minulle vieras. Nimeä olen kyllä kuullut mainittavan, mutten ole tiennyt kuka hän on. Nyt tiedän. Kiitos! Tuo kirja tuntuu jo näytteiden perusteella mielenkiintoiselta. Yritän sen saada käsiini (vaikka kokonainen kasa kirjoja on lukemattomina jo käsissäni).

    Tällä hetkellä luen (vielä) Virginia Woolfin päivä kirjaa, kakkosta. Niitäkin on 5 kirjaa, en tiedä, ovatko kaikki suomennettuja).

    VastaaPoista
  5. PS. Minulla on nähtävästi kirjoitusvirhe-trauma! Niin kovasti itsekseni älähdän, kun huomaan tehneeni virheen. Siihen ei auta muu kuin korjaus. Siis: päiväkirja kirjoitetaan tietysti yhteen.
    Onneksi en huomaa kaikkia virheitä joita olen tehnyt, ja teen vastedeskin. Sormet hyppivät kirjaimia katsomatta liian nopeasti. Yritän säästää aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitusvirheitä maailmaan mahtuu:) työpaikallani oli tapana vitsailla että kenellä oli eniten virheitä sähköpostissa, hän oli yleensä johtavassa asemassa

      Poista