Sivut

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Octavio Paz: Elämäni aallon kanssa

Vielä yksi novelli. Tällä erää viimeinen tässä osoitteessa. Sitten laitan shortsit vähäksi aikaa hyllylle. Meksikolaisen Octavio Pazin Elämäni aallon kanssa on tatuoitu sydämeni lihaan (copyright Tuomari Nurmio), vähempi ei sille riitä. Toisaalta siihen riittää se, että muistan sen.

Loistavan kirjastolaitoksemme hakukone ilmoittaa sitä etsiessäni, että se löytyy Pekka Tarkan valikoimasta Novellin parhaita, Tammi 1971. Sinne aalto on liiskattu kuivumaan. Se ei siihen oikein suostuisi, niin villi ja hurja se on. Oma tunteiden aallokkoni on jo vähän tasaantunut, joten nyt kun luin sen toisen kerran, noin kolmenkymmenen vuoden jälkeen, se ei tärisytä samalla tavalla. Silti aalto, hullun rakkauden, rakastumisen kuvaus viettelee ja hauskuttaa edelleen kekseliäisyydellään. Siinä romanssi nousee ihanan ensikosketuksen jälkeen vaikeuksien kautta täyteen kuohuunsa, kunnes kertoja on kokonaan sen, siis aallon, pauloissa. Sillä

veden tuutimiseen nukahtamista ei voi verrata mihinkään, ja sanoinkuvaamaton lienee myös herääminen lukemattomiin keveisiin, iloisiin ruoskaniskuihin, lukemattomiin ravisteluihin jotka loittonevat nauraen.

Ruoska ei tässä tapauksessa viittaa sadomasokismiin. Oikukas rakastettu on vaikeasti taltutettavissa, vähän kuin joku Carmen. Rakkauden hurmalla on aikansa, sitäkin tiheämpi, mutta ennemmin tai myöhemmin se, aalto, kyllästyy. Se alkaa leikkiä vieraiden akvaariotiikereiden kanssa. Talvikin tulee ja kolea sumu. Ja loppu, se on väistämätön, mutta yhtä riemukas kuin koko novelli. Kuinka aallon harjalla hehkuvalle sateenkaarelle käy? Lue, sinä talvisesta väsymyksestä kärsivä lukija. Tässä lyhyessä, parin sivun novellissa maistuu tulinen chili, kirpeä lime ja hiekalle ryskyvä maininki, joka imaisee sinut mukaansa, halusit tai et.

Novellihaasteessa koossa 49.

2 kommenttia:

  1. Merikuva houkutteli ja tekstisi sitäkin enemään. Oli pakko lähteä tutkimaan omaa hyllyäni. Kuinka ollakaan se löytyi, sama kirja! Olen ehkä hankkinut tämän kurssikirjaksi. Luin yliopistossa perusopinnot aineesta nimellä Yleinen kirjallisuutiede ja estetiikka (mikä nimi!). Olin oikein tehnyt muistiinpanoja sivun laitaan ja alleviivaillut. Mitä jos alkaisin tutustua nuoreen itseeni noiden alleviivausten kautta. Tästä novellista olin alleviivannut lopusta kohdan 'myin sen baarinhoitajalle', hassua.

    Elämäni aallon kanssa on juuri tuollainen mitä kuvasit ja sopii täydellisesti kokoelmaan, jonka nimi on Novellin parhaita.

    Tällä lukukerralla jäin kaihoisana kohtaan 'Veden tuutimiseen nukahtamista ei voi verrata mihinkään...' Ei niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietty löysit sen hyllystäsi:) Niinhän kävi myös sen Mestarinovelleja-kokoelman kanssa. Kaikki todistaa sitä, että ollaan samanikäisiä. Minulla ei ole tätä vaikka pitäisi. Luultavasti muistan tämän vielä erikseen hyvin siksi, että olin lukenut sen juuri ennen yhtä päivän kestävää työmatkaa. Työkaverin kanssa ajettiin ja automatka kesti useita tunteja. Kerroin tämän novellin hänelle ajankuluksi. Se on kyllä lempinovellini ehdottomasti.

      Poista