Manchester by the Sea sijaitsee Yhdysvaltojen itärannikolla, Massachusettsin osavaltion koillisrannikolla. Siellä pelataan jääkiekkoa ja kalastetaan. Elokuva kertoo surusta, kuinka siinä eletään, kuinka siitä pikkuhiljaa irrotaan. Sen ihmeellisempää tarinaa ei ole. On vain joukko ihmisiä, sukulaisia, joiden eteen tulee huonolla tuurilla, sattumanvaraisesti ikäviä tapahtumia, menetyksiä. Mitä ne tapahtumat tekevät tälle porukalle, näille kovia kokeneille, siitä kerrotaan.
Trumpin valinta presidentiksi vaikutti niin perusteellisesti, että tuotakin elokuvaa katsoessa tuli ohimennen mieleen, että ovatko nämä nyt trumpilaisia. Ainakin elokuvan kuvaamat ihmiset ovat luultavasti alemman keskiluokan edustajia, valkoisia, ronskisti puhuvia miehiä, jokunen nainenkin. No, vaalien 2017 tuloskartan mukaan Massachusetts meni kyllä Clintonille. Eikä tässä liikuta missään entisen teräs- tai autoteollisuuden maisemissa, sen sijaan merellä ja merenrannan kaupungissa.
Se nyt ei kuitenkaan ole tässä oleellista, koska tässä puhutaan surusta ja syyllisyydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Ristiriidat tulevat ihmisten keskinäisistä suhteista ja jännitys siitä, kuinka kukin selviää painolastistaan. Kuinka Lee, keski-ikäinen Bostonissa työskentelevä putki- ja yleismies Jantunen kohtaa veljensä pojan, jonka huoltajaksi hänet on määrätty, kuinka hän selviää menetyksistään. Elokuva kuvaa ensin miehen arkea talonmiehenä ja palaa pienten väläysten kautta aiemmin tapahtuneeseen, takaumissa. Kuva alkaa hahmottua palasista. Miksi tyyppi on jörö ja sulkeutunut, mutta saa raivareita baaritiskillä, se saa pikkuhiljaa selityksensä.
Casey Affleck voitti Oscarin roolistaan paljon kärsineenä, surunsa kätkevänä miehenä. Moni muukin onnistuu, niinkuin usein amerikkalaisissa draamaelokuvissa. Manchester by the Sea, kaupunki, on myös hieno päämaisemana, sen harmaan jäiset rannat ja kesää odottavat kalastuslaivat. Jotain tutunoloista siinä talvisessa harmaudessa. Elokuvan tunnelma on haikean melankolinen, mutta valoa kohti pinnistellään, ajan kanssa. Tikanpoikamainen seuraava sukupolvi seksisähläämisineen pakottaa murheen murjoman miehenkin ottamaan ainoasta elämästään kiinni. Nuoret tuovat mukanaan myös aika tarpeellisia huumorihetkiä ja lakonista dialogia.
Manchester by the Sea, USA, 2016
Ohjaus ja käsikirjoitus Kenneth Lonergan
Kuvaamasi elokuva kuuluu ilmeisesti niihin, joista pidän. Katson nykyisin telkasta useimmat kuvat, sillä se vie vähemmän aikaa kuin jos menisi elokuvateatteriin ja on helpompi lopettaa katselu, jos se ei tunnu mieleiseltä. Teatterista on vaikeampi lähteä kesken pois. Mutta miten harvoin nykyisin innostuu telkankaan elokuvista! Tuntuu, että kaikissa on päämääränä ihmisten pelottelu. Tyypillisiä murhat ja takaa-ajot.
VastaaPoistaDraamaelokuvista pidän ja vanhoista klassikoista. Mutta nythän ei ole kysymyksessä mistä minä pidän. Kiitos kuitenkin tämän kuvan esittelystä. Jos olisi mahdollista se nähdä, luopuisin mukavuusaspektista ja saattaisin kävellä vähän kauemmaksikin. Lähin elokuvateatteri sijaitsee yhden kadunkulman päässä. Summassa, noin vain hetken välähdyksessä, ei kuulu tapoihini "mennä leffaan". Pitää olla etukäteen tieto, minkälainen elokuva on aiheeltaan ja laadultaan.
Minä katson murhat ja takaa-ajotkin, mutta niitä en useinkaan valitse teatteriesityksistä. TV:stä saatan katsoa laajempaa valikoimaa, just noitakin. Kyllä elokuvanautinto on ihan toista elokuvateatterin pimeydessä, laajakankaalta, mutta onhan oma sohva mukava.
PoistaTässä ei tarvitse pelätä väkivaltaa, surua on, mutta sehän kuuluu elämään.
Kuulostaa hienolta, hyvä rytmitys ja musiikin käyttö osana kertomusta yleensä lisäävät eläytymistä. Siis en ole vielä nähnyt tätä, mutta aion katsoa lähiaikoina.
VastaaPoistaUSA:n pohjoisissa osavaltioissa kuvatut elokuvat tuntuvat tutuilta sään puolesta. Oletko katsonut Coehnin veljesten Fargon. Katsoin sen lumen keskellä Kainuussa asuessa ja huokailin "ihan kuin meillä". Se onkin kuvattu seuduilla, joissa asuu paljon pohjoismaalaisia ja leffan ihmiset olivat jöröjä ja lausuivat 'Yeah' tyyliin 'Jaa'.
Mutta siis Manchester by the Sea on nähtävä.
Fargon olen nähnyt, kuten muutkin Coenien elokuvat, mutta se ei ole suosikkini. En ihan päässyt siihen huumoriin, kun jonkun sääri jauhetaan myllyssä. Ei riittänyt se jaa. Suosikkini taitaa olla Big Lebowsky, siinä kun on vielä Jeff Bridges ja ne pari muuta tosi hyvää karikatyyriä. Fargossa oli kyllä Frances McDormand ja hän on ehdottomasti suosikkinaisnäyttelijäni. Ihan valtavan karismaattinen tyyppi.
PoistaJuu, ja tässä niitä pohjoisia maisemia ja hyviä näyttelijäsuorituksia, paljon kehumisen arvoista, mutta itselleni ei ehkä ihan niin loistava elämys kuin esim Hesarin kriitikolle, hyvä kuitenkin.
Eipä taida olla Uusi Englanti Trumpin vahvinta tukialuetta. Tavallaan olisi ihan hieno homma, jos tämäntyyppinen elokuva sijoittuisi Trumpin kannattajakunnan keskuuteen, toteutuisi tarvittava antidemonisaatio.
VastaaPoistaNiin, Trumpista itsestään ei kyllä näytä olevan siihen, tiedä sitten kannattajakunnasta.
Poista"Ainakin elokuvan kuvaamat ihmiset ovat luultavasti alemman keskiluokan edustajia, valkoisia, ronskisti puhuvia miehiä, jokunen nainenkin."
VastaaPoistaVaikka tämä menee varsinaisen elokuva-aiheen ohi, trumpilaisten muotokuva on tässä hieman epätarkka. Trumpin äänestäjien mediaanitulot olivat $72000 eli yli amerikkalaisen keskiarvon. Trump sai lisäksi enemmistön valkoisten naisten äänistä valkoisesta naisvastaehdokkaasta huolimatta.
Andrina Schroderusin erinomainen artikkeli (joka oikeastaan esittelee Karen Stennerin tutkimustulokset) tunnistaa Trumpin voitossa ja oikeistopopulismin nousussa autoritäärien heräämisen. Oma yhteisö koetaan uhatuksi, vaikkei uhka olisikaan todellinen. Halutaan selkeyttä ja yksinkertaisuutta.
THE ULKOPOLITIST: Taloudellinen epätasa-arvo ei riitä selittämään oikeistopopulismin nousua
"Trumpin naisvihamielisen agendan ajateltiin myös karkottavan naisäänestäjät, mutta yllättäen Trump voitti enemmistön valkoisten naisten äänistä. Autoritäärisyys voi selittää tätäkin käännettä. Tutkimusten mukaan yksilökeskeisissä mutta epätasa-arvoisissa maissa naiset ovat miehiä alttiimpia kannattamaan autoritäärisiä arvoja. Tutkimus osoitti, että Yhdysvalloissa naiset ovat yhtä taipuvaisia autoritarismiin kuin miehet. "
Ei haittaa ollenkaan jos menee varsinaisen aiheen ohi:) Trumpin voiton jälkeen on usein saanut lukea/kuulla, kuinka kaukana hän on äänestäjäkunnastaan, varsinkin varallisuuden suhteen, mutta ilmeisesti näin ei sitten ole. Mutta konservatiivisuus ainakin on se yhteinen nimittäjä, paluu vanhoihin arvoihin ja aikoihin, joita ei enää ole - eikä koskaan ole ollut.
PoistaKyllä ihmetyttää nuo naiset, mutta äänestiväthän sveitsiläiset naisetkin sankoin joukoin omaa äänestysoikeuttaan vastaan, ei niin kauan sitten!
Joka tapauksessa Trumpin demonisoinnista ei tarvitse puhua, hän tekee sen ihan itse.
Minusta näytti noita tilastoja katsellessa siltä että myös demokraattisen puolueen ehdokkaita esivaaleissa äänestäneitten henkilöitten kotitalouksien vuositulot ovat olleet suuremmat kuin Yhdysvalloissa keskimäärin. Jospa ne ovatkin köyhät jättäneet koko äänestämisen väliin. Minkähän takia? Eikö politiikka kiinnosta?
PoistaTänä aamuna näytettiin kerrankin Ylen aamu-uutisessa amerikkalaista, joka halusi antaa Trumpille työrauhan. Yleensä Suomen tv:ssä esille pääsevät vain Trumpia vastustavat mielenosoittajat - ja kuitenkin Trump voitti vaalit. Kenenkähän äänillä, jos kerran kaikki vastustavat?