Sivut
▼
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Yu Hua: Elämänkaari
Kiinan matkan kokemus jätti niin vahvan jäljen toisenlaisesta maailmasta ja kulttuurista, että piti vielä palata sinne, kun Yu Huan Elämänkaari sattui kirjaston hyllystä silmiin.
En ollut kirjailijasta kuullut aiemmin, mutta hän on kuitenkin kansainvälisesti tunnettu ja palkittukin kiinalainen kirjailija, jonka teoksia on käännetty useille eri kielille. Hän on opiskellut hammaslääkäriksi, mutta 'kyllästyi viidessä vuodessa tuijottamaan ihmisten hammaskalustoja'. Kulttuurivallankumouksen aika sattui Yun lapsuuden aikaan ja näkyy hänen kirjoissaan, niin myös Elämänkaaressa. Romaanista tehty elokuvasovitus kiellettiin Kiinassa (mutta ei kuitenkaan romaania...), mikä teki siitä bestsellerin ja siivitti kirjailijan tien maailmanmaineeseen.
Kansanlauluja keräävä minäkertoja kohtaa Kiinan maaseudulla Fuguin, vanhan miehen, joka kertoo hänelle elämäntarinansa. Kansanlaulujen kerääminen yhdistettynä kyntöhärälle puhuvaan vanhaan mieheen herätti alkuun vaikutelman hyvin muinaisesta, suorastaan museaalisesta kertomuksesta. Vaikutelma osoittautuu vääräksi. Fugui peruuttaa vauhdilla halki Kiinan 1900-luvun myllerrysten nuoruuteensa, varakkaaseen lapsuuden kotiinsa. Fugui on nimittäin Xun perheen tuhlaajapoika. Hänelle on varattu yksityiskoulu, josta palvelijat kantavat hänet reppuselässä kotiin.
Yli kuudenkymmenen vuoden ikään ehtinyt opettaja totesi myöhemmin isälleni: 'Kunhan nuoriherra kasvaa aikuiseksi, hänestä tulee erinomainen tyhjäntoimittaja.'
Fugui kuvaa omaa hemmotellun nuorenmiehen elämäänsä, jossa hän itseoikeutettuna ja herraskaisena nuorenamiehenä viettää aikaansa bordellissa ja pelisaleissa, piittaamatta nuoresta vaimostaan tai vanhemmistaan, kunnes on pelannut sekä perheensä omaisuuden että asemansa. Edessä on pudotus kiinalaiseksi talonpojaksi, jonka työpäivä on pitkä. Koko perhe seuraa mukana, varakkaasta perheestä naitu vaimo ja äiti, jonka sidotut jalat sopivat vielä huonommin peltotöihin.
Koko Fuguin elämänkaari on kovaa kamppailua, menetykset seuraavat toisiaan. Ainoana lohtuna on, että mielivaltaisessa sisällissodassa ja sitä seuraavassa kulttuurivallankumouksessa ei rikkaidenkaan kohtalo ole helpompi, enimmäkseen vielä huonompi. Kansankommuunin joukkuejohtajat kulkevat talosta toiseen keräämässä kattiloita terästä varten. Ensin ne rikotaan ja sitten mietitään, miten ne saisi sulatetuksi. Kun kattilat on rikottu, käy käsky mennä ostamaan uusia. Hiljalleen on teurastettu kaikki kylän eläimet ja nälkä vallitsee. Kulttuurivallankumous viimeistelee mielipuolisuuden, vaikka sitä ei maaseudulla huomatakaan niin kaaosmaisena kuin kaupungeissa.
Mikään ei oikeastaan ollut muuttunut, paitsi että öisin ei enää saanut nukkua rauhassa. Yömyöhään saimme nimittäin aina kuultavaksemme puhemies Maon viimeisimmät määräykset. Silloin joukkueenjohtaja vihelsi kaikin voimin pilliinsä, ja vihellyksen kuullessaan kansa joutui kiireesti kömpimään sängyistään ja lähtemään ulos kuulutusta kuuntelemaan. Joukkueenjohtaja huusi: 'Kaikki paikalle kuuntelemaan kunnioitetun puhemies Maon suurenmoisia määräyksiä!'
Fugui muistelee mielellään menneitä virheitään kuin se olisi antanut hänelle mahdollisuuden kokea oma elämänsä uudelleen ja saada anteeksi. Elämänkaari on buddhalaisviritteinen kertomus valaistumisesta, itsekkyyden ja ahneuden pahasta. Fugui herää säännöllisesti huomaamaan läheistensä tärkeyden, kun on jo liian myöhäistä. Hän kohtelee lempeää, lampaita ruokkivaa poikaansa ankarasti. Tyttärensä hän huomaa vasta, kun tämä on naitu pois. Hän ei löydä itsestään rohkeutta puolustaa kommuunin reilua joukkuejohtajaa kulttuurivallankumouksen tappavaa lapsilaumaa vastaan.
Onnen hetket ovat vähäisiä. Niihin lukeutuu kuumeen seurauksena mykäksi muuttuneen tyttären onnellinen avioliitto. Lyhyt silti sekin. Toinen toistaan kovempi koettelemus kiusaa Fuguita. Luulisi, että vähempikin riittäisi, mutta vanha mies ottaa kokemuksista opikseen, katkeroitumisen sijaan hänestä tulee yhä tyynempi, yhä lempeämpi ja siitä saa nauttia hänen härkänsä.
Fuguin elämänkaari, omat valinnat ja seuraukset nostavat kyyneleitä silmiin, mutta vihaksi pistää lukea taas kerran ihmispoloista tyrannien ja mielipuolien vallan kohteena. Edelleen täyttä arkea monessa maailman kolkassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti