Novelli jokaiselta itsenäisyyden vuosikymmeneltä-lukupiiri. 1970- 80-90 luku

Aurajoelta 7. marraskuuta

Orvokki Aution novelli Sininen kaappi eli hääpäivä vuodelta 1972  vie ruman väriselle ja viinan hajuiselle seitsemänkymmentäluvulle. Kerttuli ja Severi käyvät Stockmannilla hääpukuostoksilla, Helsingin maisemissa liikutaan. He ovat nuoripari, jonka vuokrayksiön saannin ehtona on että menevät naimisiin. Ovathan siinä jo vanhempienkin mielestä susiparina repalehtineet. Maistraattiin ovat menossa. Kerttuli haaveilee kaappia siniseksi maalatessaan tulevasta onnesta, Severi, toimittaja, nukkuu sohvalla punaviinipullon tyhjennettyään. Sen auvoisemmaksi ei novellin tunnelma edetessään nouse. Silkkaa matalalentoa.  Pieniä ovat naisen haaveet ja iso miehen jano. Eivätkä ne haaveet kohtaa milloinkaan. Novelli on pessimistinen, haaveet tulevat kuihtumaan tässä yksiössä.

Tässä novellissa tiivistyy 70-luvun ilmapiiri; kaupunkiin muualta rantautuneet nuoret aikuiset, neuvottomat ja juurettomat, työelämässsäkin alkoholissa marinoituvat, tanssiravintoloiden jäykkä ja synnintuntoinen tunnelma, joka vaatii lisää päihtymystä sekä vielä tiukat sukupuoliroolit.  - Orvokki Autiota muisteltiin lukupiirissä Pesärikko-trilogiasta ja kiiteltiin siinä Etelä-Pohjanmaan paikallisväristä ja maaseudun ihmisten kuvauksesta mehevine murteineen.

Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, Joni Skiftesvikin novellikokoelma ja esikoiskirja sai Erkon palkinnon (HS esikoiskirjailijapalkinnon edeltäjä) vuonna 1983. Novellissa Näprääjä Mallun veli Junnu kertoo hänen ja Viltterin käynnistä ensikodissa. Kukkapuskamiehet käyvät katsomassa Mallua, joka on saanut lapsen. Lapsi on Viltterin ja saanut alkunsa auton takapenkillä. Junnu oli saanut puserrettua isyyden tunnustuksen - minun syy se on että sillä on paino etuakselilla. Viltteri on ikänsä näprännyt mopoja ja autoja. Lapsella on toinen käsi epämuodostunut. Sinähän olet sellainen näprääjä, kaikki jää puolitiehen. Eikä sinulla mikään pysy kunnossa, ei mopot eikä autot, toteaa teräväkielinen Mallu. Viltteri on valmis hiomaan auton osia, että kai sen lapsenkin vielä jotenkin...

Skiftesvikin nuoret pohjoisen pojat ryskyvät päin aitoja kuin vasikat kesälaitumilla, rapatessa roiskuu; tyypit elävät. Dialogi kulkee mehevänä ja kunkin tyypin suuhun erikseen sopivana. Yle Areenasta/Elävä arkisto löytyy Matti Ijäksen elokuva Katsastus, joka perustuu näille novelleille. Se on kuulemma noussut sittemmin kulttimaineeseen. Siinä näyttelevät valovoimaiset nuoret näyttelijät Kaija Pakarinen, Vesa Vierikko, Sulevi Peltola ja Markku Maalismaa.

Tove Janssonin Matka Rivieralle kokoelmasta Seuraleikki (1991), suomennos ruotsinkielisestä Brev från Klara och andra berättelser edustaa 1990-lukua. Aika yllättävää, enpä olisi edes muistanut, että Tove Jansson kirjoitti vielä niinkin myöhään. Muumit, hänen kuuluisimmat hahmonsa ja - elämäkerran perusteella - myös jonkinnäköinen ristinsä syntyivät niin paljon aiemmin. Mutta kyllä jotain muumimammasta ja Tove Janssonista on siirtynyt novellin epäsovinnaiseen vanhempaan naiseen, Lydian äitiin.

Äiti ei syntymäpäivälahjakseen mitään toivo, mutta jos nyt kuitenkin jotain, esimerkiksi matka Rivieralle. Lydia-tytär on novellin statisti, päähenkilö on äiti, taiteellinen ja heittäytyvä madame, joka ei halua käyttäytyä minkään muotin mukaan. Minä sovin kaikkialle missä satun olemaan. Äiti ja tytär matkustavat Barcelonan, ja Gaudin arkkitehtuurin kautta Rivieralle. Matkalla äidin hattu, eräs tapahtumien käynnistäjistä, vaihtuu laivamatkalla käytetystä profeetanhatusta toreadorinhattuun. Pensionaatissa Juan les Pinsin pikkukaupungissa tavataan le patron ja pikkurakki Mignon. Mignon ja äiti solmivat viharakkaussuhteen, jossa koiran suhteessa on myös rakkautta, kun taas äiti antaa vihan hallita sillä on aina hauskaa vihata hiukan silloin tällöin, sanoo äiti joka on myös kaikesta irrationaalisesta viehättynyt.

Loman aikana äiti käsittelee myös tyttären ja yleensä nuorempien halua panna vanhempi syrjään, hoitaa holhoten. Äiti ja tytär ajautuvat lomallaan monenlaisiin kohtaamisiin. Novellissa on humoristinen ja lämmin vire ja menneen maailman nostalgiaa. Eikä tippaakaan suomalaista, ei edes suomenruotsalaista, vaan kosmopoliittinen tunnelma.

Saattaa olla hieman kömpelön suomennoksenkin syytä,  mutta kertomus hypähtelee tapahtumasta toiseen kovalla vauhdilla ilman sen suurempia johdantoja, kuin sarjakuvassa ilman kuvia. Sen seurauksena ensimmäinen lukukerta meni hölmistyneenä, mutta toisella kertaa novelli avautui viehkosti ja äidin ja tyttären dialogista löytyi lisäsävyjä. Ihanaa oli novellissakin päästä pois raskassoutuisesta Suomesta Rivieran kujeilevaan atmosfääriin mondeenin madamen seurassa.
Nyt on kyllä ihan pakko peukuttaa tapahtumapaikkaa, onhan Riviera sentään jotain muuta kuin marraskuu Suomessa!